Yöpöydän kirjat

"Ilo pitkästä ilosta!"

Arvostelukappale

21.3.2015 ilmestyi ensimmäinen Lastenkirjalauantai-tunnisteen alle merkitty postaus blogissani. Tuossa postauksessa esittelin Ella Brigattin Sängynaluskansa-sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Suuri kiitos postaussarjan syntymisestä kuuluukin kirjailijalle, joka kysyi tuolloin halukkuuttani lukea hänen lastenkirjojaan. ja mielellänihän minä tutustuin sängyn alla eläviin vihreisiin ja söpöihin vilkkuihin.

Sängynaluskansan ensimmäinen painos on vuodelta 1999 ja Kulttuurikioski julkaisi sen uudella kannella vuonna 2014. Viime vuonna sarja sai jatko-osan, Sängynaluskansa - Karnevaalit. Ilahduin saadessani kirjailijalta vähän aikaa sitten viestin, että sarjan kolmas osa Sängynaluskansa Meksikossa ilmestyy 26.4. Pääsin siis lukemaan kolmannen vilkuista kertovan kirjan ihan tuoreeltaan.

Sängynaluskansa Meksikossa nousi suosikikseni koko sarjasta. Tässä on vahvaa värien käyttöä ja liikettä, kuten aikaisemmissakin osissa, mutta sen lisäksi sain ihastella kauniita Väli-Amerikan eläimiä (kilpikonnia, merihevosia, tukaaneja, jaguaareja...) ja maya-kulttuurin esittelyä pyramidista löytyvien hieroglyfien muodossa.

Vilkut joutuvat elämänsä seikkailuun rotan selässä. On vuosi 1492 ja Kolumbus on purjehtimassa Intiaan. Tosin, kuten tiedämme, hän löysikin Amerikan. Vilkut joutuvat salamatkustajiksi yhteen hänen laivoistaan, kunnes se haaksirikkoutuu Haitin rannikolla ja vilkut päätyvät veteen. Siellä he tapaavat ystävällisen kilpikonnan, joka vie heidät Meksikoon. Vilkut tapaavat meksikolaisia sukulaisiaan ja saavat tietää sukunsa pitkistä juurista.

- Menneisyydessämme on suuri aukko, sillä kukaan ei tiedä, mistä me aikoinaan tulimme, Virtanen totesi. - Nyt on selvää, että historiamme kätkeytyy tänne tutkimattomaan viidakkoon.

Brigatti heittelee tekstin sekaan melko vaikeitakin käsitteitä, jotka saattavat osalle tarinan kuuntelijoista olla liian vaikeita, mutta myös herättää joidenkin lasten kiinnostuksen tutkia näitä asioita ja ilmiöitä lisää. Puhutaan mm. geeneistä, biologisesta luokittelusta, huonon ruokavalion tiputtamista hampaista ja kolibrin päässä olevasta magneettisesta mineraalisirusta.

Naurahdin ääneen, kun mayojen johtaja astuu esiin. Hänen nimensä on nimittäin mayakuningatar Vilkkumaa. (Taitelija-kaimaa kiitettiin lopussa nimen lainaamisesta.) Kaikkien vilkkujen nimi alkaa V-kirjaimella, ja vilkujen moninaiseen joukkoon kuuluvat niin ylivilkku Virtanen, professori Viksu, ionitieteilijä Vaarenhait, ylikeittiömestari Vuoka, kuoronjohtaja Viisu, ballerina Vieno ja maalarimestari Vihne.

Sängynaluskansan faneja varmaan kiinnostaa, että sarja tulee jatkumaan ainakin kahden teoksen verran. Toisessa ollaan Kiinan muurilla ja toisessa kokkaillaan (Sängynaluskansa Ruokakirja).

http://sangynaluskansa.fi/
http://sangynaluskansa.blogspot.fi/

Sängynaluskansa Facebookissa

Takakannesta:

Sängynaluskansa Meksokossa on kirjasarjan kolmas osa. Vilkut joutuvat Kolumbuksen mukana Väli-Amerikkaan ja Meksikoon. Viidakosta vilkut löytävät ikivanhan temppelipyramidin ja pikkuriikkisen mayakansan, ja nämä auttavat vilkkuja opalaamaan kotiin.

40 sivua, Kulttuurikioski osk 2016

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

Sarjassa ilmestyneet:

10.5.2011 on päivä, jolloin Yöpöydän kirjat näki ensimmäistä kertaa päivänvalon. Olin lukenut jo jonkin aikaa kirjablogeja ennen kuin uskalsin laittaa pystyyn oman. Alla ensimmäiset blogiin kirjoittamani sanat:

Aloitin viimein pitkäaikaisen haaveen totetuttamisen: blogin, jossa voisin kirjoittaa lukemistani kirjoista. Käsityöblogiini olisi ollut liian sekavaa lisätä vielä tätä ominaisuutta. Samalla pääsen harjoittelemaan kirja-arviointien kirjoittamista. Kirjoitan nämä muistiinpanoiksi itselleni mutta myös teille, jotka tahdotte lukea erilaisia näkökulmia kirjoihin.

Joitain vanhoja postauksia on noloa lukea, mutta tyyli, jolla bloggaan edelleen on tunnistettavissa niistäkin, vaikka toivon, että uudemmissa bloggauksissa on huomattavissa kehittymistä. Blogi ei juurikaan ole muuttunut noista ajoista, vaikka toki pientä ulkonäön hiontaa on tapahtunut (mm. taustan väri oli ihan aluksi ruskea). Tuohon aikaan uusia kirjablogeja tuntui nousevan kuin sieniä sateella. Näitä neljä-viisivuotiaita blogeja on edelleenkin paljon pystyssä, sen huomasin kevään monien blogisynttäreiden myötä. On uskomatonta, kuinka nopeasti aika on kulunut. Viime vuonna tosin unohdin juhlia blogisynttäreitä (vaikka minulla oli lappu seinällä!), mutta tänä vuonna ajattelin ilahduttaa lukijoitani kirja-arvonnalla.

Sitä ennen kuitenkin vähän tilastoja. Olen julkaissut blogissa viiden vuoden aikana 581 postausta. Kirjoja olen lukenut blogin aikana ainakin 309, kaikista tosin en ole blogannut. Olen myös kirjoittanut muutamista lasten kuvakirjoista, joita en ollut tuolle listalle ottanut mukaan. Luetuimmat kolme bloggausta ovat Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (27.9.2012, 3701 katselua), Albert Camus: Sivullinen (27.1.2013, 2484 katselua) ja Molière: Saituri (2.6.2014, 2208 katselua). Klikkausten määrä näissä selittynee kouluissa luettujen klassikoiden kautta.

Tässä vielä aakkosjärjestyksessä Top 10 parhaat blogatut kirjat koko ajalta, vaikka lista painottuikin hieman vuoden sisällä luetuihin teoksiiin:

Ann Aguirre: Enclave
Claudia Gray: A Thousand Pieces of You
Hugh Howey: Siilo
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
Jaakko Markus Seppälä: Lemen
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Andy Weir: Yksin Marsissa
Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!
Markus Zuzak: Kirjavaras

Arvon kolme voittajaa. Kommentoimalla saa yhden arvan ja kaikki blogini lukijaksi itsensä klikanneet saavat lisäarvan. Voit osallistua kummankin palkinnon arvontaan. Laitan postauksen kommentteihin eri vaihtoehdot, joihin vastaamalla ilmoittautuu arvontaan. Jätäthän sähköpostisi, jos sitä ei blogistasi löydy. Anonyymit eivät tällä kertaa voi osallistua arvontaan. Arvonta on avoinna viikon, eli osallistua ehtii 16.5. asti. Voittajat arvotaan ja ilmoitetaan blogissa 17.5. ja lähetän heille myös henkilökohtaisen viestin.

Pohjolan myyteistä värittämäni Lautturi

1. palkinto: Meri Mortin värityskirja Pohjolan myytit (värittämätön)

Värityskirjan tarkempi esittely löytyy blogistani täältä. Teoksessa on 30 isoa kuvaa, joiden kuva-aiheet vaihtelevat mytologisista hahmoista eläinmaailmaan ja abstrakteihin mandaloihin.

2. ja 3. palkinto: Vapaavalintainen teos

(kommentissa voi mainita kiinnostavimman teoksen)

Juha-Pekka Koskinen & Miranda Mort: Gabriel Hullo ja hirveä Hekla (Haamu-kustannus 2016, kertaalleen luettu arvostelukappale)
Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja verraton vaari (Karisto 2016, kertaalleen luettu arvostelukappale, bloggaus tulossa)
Alice Pantermüller & Daniela Kohl: Lotta levoton ja suuri kanikaaos (Lasten Keskus 2015, kertaalleen luettu arvostelukappale)
Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen (Otava 2015, kertaalleen luettu arvostelukappale)
Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu (Gummerus 2015, kertaalleen luettu arvostelukappale)
Mila Teräs: Noitapeili (Otava 2016, kertaalleen luettu arvostelukappale)
Dan Smith: Big Game (WSOY 2015, lukematon kappale, nimmaroitu)
John Green: Looking for Alaska (2013, kirpparilta, siisti pokkari)
Anu Holopainen: Varjoja (Karisto 2011, lukematon kappale, bloggaus teoksesta täällä)
Takashi Hiraide: Kissavieras (Kustantamo S&S 2016, kertaalleen luettu arvostelukappale)
Erik Axl Sund: Varistyttö (Otava 2014, lukematon ennakkokappale)
Hanna-Riikka Kuisma: Valkoinen valo (Like 2013, bloggarivaihdossa saatu)
Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa (Gummerus 2014, lukematon ennakkokappale)

Arvostelukappale

Hanna Karlzonin upeita kuvia on ilmestynyt jo useammankin värityskirjan verran. Readme.fi on julkaissut viime vuonna Mielenhallinta - Unelmien värityskirjan (Dagdrömmar) sekä Talviunelmia -värityskortit (Vinterdrömmar). Itse löysin hänen teoksensa vasta huomattuani, että Readme.fi on julkaisemassa hänen tuoreen värityskirjansa Sommarnatt suomenkielisenä versiona, Kesäyö - Unelmien värityskirja. Tästä tuli heti ensisilmäyksellä uusi suosikkini värityskirjojeni joukosta. Teosta onkin väritetty runsaasti ja ihailin mm. Instagrammissa ihmisten luovuutta Karlzonin kuvien äärellä.

Tätä kuvaa värittelin vappuna.

Karlzonin kuvien aiheet liittyvät vahvasti luontoon, mutta mukana on myös paljon naishahmoja. En ollut aikaisemmin värittänyt ihmisiä, mutta tykästyin heti näihin persoonallisiin hahmoihin, joilla on tatuointeja, lävistyksiä ja näyttäviä koruja. Kuvissa yhdistyvät luonnollisuus ja sadun maailma. Monissa kuvissa on esimerkiksi lintuja ja hyönteisiä, jotka näyttävät koruilta ja huomasinkin metallinhohtoisten kynieni kuluvan nopeasti näitä kuviä värittäessäni.

Steampunk-kissanainen ja scarabee

Paperilaatu on ihana paksua, sileää ja kestävää. Käytin osassa kuvia puuvärien (ostin kirjaa varten Maped Color'Peps 36 kynän pakkauksen) lisäksi glitter geelikyniä, Stabilon ja Faber-Castellin tusseja, eikä muste näyttänyt imeytyvän paperin läpi ollenkaan. Kuvia teoksessa on molemmin puolin aukeamaa, minkä vuoksi laitoin väritettyjen kuvien päälle valkoisen paperiarkin estämään värin siirtymistä kuvasta toiseen.

Pari keskeneräistä sinivihreää. Luonto on Karlzonin teoksissa suomalaiselle kovin tutun näköistä ja kaunista.

Tässäkin värityskirjassa osa yksityiskohdista on niin pieniä, että niihin oli minun pakko käyttää tusseja puuvärien kanssa, jotta ne sain väritettyä siististi. Huomasin aloittaneeni värittämään montaa kuvaa yhtäaikaa, sillä Kesäyössä on niin ihania kuvia, että ei malta värittää yhtä kuvaa kokonaan ennen seuraavaan siirtymistä, Nopealla päässälaskulla väittäisin, että tässä on eniten minun silmääni miellyttäviä kuvia suhteessa sivujen määrään kuin missään aikaisemmassa värityskirjassani. Vaikka osa kuva-aiheista (etenkin kukat ja timantit) toistuvat teoksessa hieman eri tavoin piirrettynä, se ei haittaa, sillä sen verran kivaa näitä on värittää. En malta odottaa Karlzonin seuraavaa värityskirjaa Magisk gryning.

Kiitos Hanna Karlzon kauniista kirjasta ja kiitos Readme.fi esittelykappaleesta!

Julkaisija:Readme.fi

Alkuperäisteos: Sommarnatt målarbok (2016)

Aikaisemmat värityskirjaesittelyt:

Unihiekkaa (Kolmiokirjat, 2016)
Meri Mort: Pohjolan myytit (Like, 2016)

Edellisellä kerralla listasin oman hyllyn kiinnostavimmat lukematomat kirjat, nyt vuorossa ovat omistamani käännösteokset, jotka haluaisin lukea uudelleen. Rajasin ulkopuolelle blogissani jo esitellyt teokset, suluissa suomennoksen ilmestymisvuosi.

F. H. Burnett: Salainen puutarha (Inga Mooren kuvittama painos, uudistettu suomennos 2008, 1. suomennos 1920)

Burnettin tyttökirjaklassikon luin ensimmäisen kerran ollessani kuudennella luokalla. Lainasin sen luokan kirjakaapista hiihtolomalukemiseksi, opettajan luvalla toki. Huomasin teoksesta ilmestyneen kuvitetun painoksen ja varasin sen kirjastoon uudelleenlukemista varten. Sattumalta löysin teoksen myös edullisesti omaan hyllyyn nostalgisella kannella varustettuna pokkaripainoksena SPR Kontin kirppikseltä noin viikko sitten. Taidan silti lukea tuon kuvitetun version, sillä selailtuani teosta, oli se hyvin viehättävä.

Bernard Beckett: Genesis (2009)
Sylvia Louise Engdahl: Lumotar (2003)
Robert Jarvis: Kuolontuoksu (2002)
Stephenie Meyer: Vieras (2009)
Susan Price: Sterkarmin poika (2001)

Lumotar, Kuolontuoksu ja Sterkarmin poika ovat lukioaikaisia suosikkejani, jotka tuli lukemisen jälkeen hankittua omaankin hyllyyn. Kirjatori oli tuolloin lempikauppani, enkä varmaan koskaan lähtenyt sieltä kotiin tyhjin käsin. Pricen teoksen muistelen lukeneeni jo uudelleenkin jossain vaiheessa. Liityin Goodreadsiin 2012 ja yllätyin löytäessäni tiedon, että teoksella on myös suomentamaton jatko-osa. Genesiksen ja Vieraan luin muutettuani opiskelemaan tänne Ouluun, vain vähän ennen kuin aloitin blogini. Genesis löytyi Helsingin Akateemisen poistokorista uskomattoman halvalla ja hyvin siistissä kunnossa oleva Vieras kirpparilta.

Marianne Curley: Muinainen taika (2002)
Marianne Curley: Nimetyt (2004)
J.K. Rowling: Feeniksin kilta (2004)
Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho (2006)

Curley on yksi lukioaikaisia suosikkikirjailijoitani mm. Diana Wynne Jonesin, Christopher Paolinin ja Patricia C. Wreden lisäksi. Muinainen taika on kiehtova itsenäinen fantasia teos, jota olin etsinyt useamman vuoden ajan hyllyyni, kunnes eräs kirjabloggaajakollega möi sen minulle muutama vuosi sitten. Nimetyt puolestaan aloittaa trilogian, joka löytyy omasta hyllystä kokonaisuudessaan, sillä ostin sen Kirjatorilta melko pian viimeisen osan luettuani (vieläkin toteutumatonta) uusintakierrosta varten.

Feeniksin killan ostin heti sen ilmestyttyä, mutta vertailin esin eri ostopaikkojen hintoja. Sisäkanteen olenkin kirjoittanut muutamia hintoja ylös. Sarjan aikaisemmat osat olin saanut lahjaksi kolmatta lukuunottmatta, jonka löysin aikoinaan MaxiKodintukun alelaarista. Okklumeus-haaste on oman suorittamiseni osalta nyt kaikkein vaikeimmassa vaiheessa, sillä olen lukenut Pottereiden osat 5-7 vain kerran (vrt. Liekehtivän pikarin olen lukenut varmaankin 10 kertaa).

Kylmä iho tuli luettua vuoden mittaisen kirjastoharjoittelun aikana. En lukenut tuolloin paljoa aikuisten puolelta, mutta tämä kiinnitti huomioni, sillä se oli uutuusteoksena nostettu esille hyllyyn. Työharjoittelun aikana kirjallisuusmakuni ja tietämykseni kasvoi paljon ja hyvä niin. Kun teos asteli lähes ilmaisena vastaan kirpparilla, tiesin, että minun on saatava se omaksikin. Tarinassa on jotain samaan kuin Jeff VanderMeerin Eteläraja -trilogiassa.

"Tästä alkaa meidän uusi elämä."

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.

Kevätuhrit on K. K. Alongin apokalyptisen nuortenromaanisarjan ensimmäinen osa. Mitä tekisit, jos kaikki ympärilläsi yhtäkkiä kuolisivat? Tähän vastauksia etsivät teoksessa esitellyt eloonjääneet nuoret. Kuolemanaalto pyyhkäisee lähes koko ihmiskunnan maailmankartalta, tai ainakin Helsingistä, josta tarina alkaa. Ihmisten lisäksi aalto on vaikuttanut myös eläimiin. Sähköverkon kaaduttua ei ole mahdollisuutta selvittää muiden maiden tai edes toisten Suomen kaupunkien tilannetta.

Mitä jos kaikki ihmiset todella ovat kuolleet? Siis kaikki muut paitsi barbi ja hän itse. Hän ei osaa ajatella, millaista elämä tulee olemaan viikon päästä, jos tässä ovat heidän lähtökohtansa. Hän sulkee silmänsä. Mitä heille tapahtuisi? Tulisiko se, mikä tappoi kaikki muut ihmiset, takaisin ja tappaisi heidätkin? Ja mikä se edes oli? Hän ei muista mitään muuta kuin kirkkaan valon, ja sitten kaikki oli pimeää. (s. 36)

Aluksi teoksessa seurataan kahden tytön, punkkari Jaden ja barbienukke Susetten ensimmäisiä tunteja tapahtuneen jälkeen. Kahdessa erilaisessa maailmassa eläneiden tyttöjen polut kohtaavat ja he yrittävät eroistaan huolimatta tulla toimeen selvitäkseen seuraavaan päivään. Tarinan edetessä heidän joukkoonsa liittyy myös muita selviytyjiä, mutta moniulotteinen Jade kasvaa nopeasti keskeiseksi hahmoksi.

"Mitä jos koko Suomi on kuollut? Taikka koko maailma? Mitä jos pelastajia ei ole olemassakaan?" (s. 54)

Sarjan ensimmäinen teos kattaa ajallisesti ensimmäisen viikon post-apokalyptisessä henkiinjäämistaistelussa. Tähänkin ajanjaksoon mahtuu paljon miljöön muutoksia ja koetuksia sen myötä. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka tarina kehittyy tästä eteenpäin. Kuinka nuoret muodostavat uuden yhteiskuntajärjestyksen, josta sarjan ensimmäinen osa on paljastanut jo muutamia sävyjä. Mitä ryhmä joutuu tekemään taatakseen kaikille vettä, ruokaa, katon pään päälle ja turvan uhkia vastaan?

Kevätuhrit hyppää edelleen hyvin kulkevaan dystopiajunaan, mutta huolimatta herkullisesta asetelmasta, se ei kuitenkaan lunasta aivan kaikkia lupauksiaan. Alongin luoma kuolemanaalto on erittäin mielenkiintoinen idea, mutta jokin jää puuttumaan. Huolimatta ryhmän kohtaamista vastoinkäymisistä, kaikki tuntuu tapahtuvan aavistuksen liian helposti. Toivottavasti sarjan edetessä kerrotaan lisää maailmanlopun aiheuttajasta.

"Mitä väliä sillä on, miksi kaikki tapahtui. Tärkeämpää on, miten me selviämme tästä eteenpäin." (s. 240)

Susette nyökkää. "Tietenkin on väliä. Ei me jääty henkiin turhan takia. Tällä on joku tarkoitus."
"Mikä muka?"
"En mä vielä tiedä, mutta pakko on olla. Ehkä se, että me voidaan rakentaa uusi maailma." (s. 277)

Teoksen kirjoitustyyli on koukuttava houkutellen kokoamaan palapelin paloja nuorten menneisyydestä ja siitä, mitä on tapahtunut. Alongi on nerokkaasti jättänyt romantiikan sivuun, sen aika tulee myöhemmin, kun hahmot eivät ole enää välittömässä hengenvaarassa. Lukija tuskin voi välttyä ajattelemasta, miten itse selviytyisi maailmassa ilman sähköä, pikaruokaa tai lääkäreitä. Vaikka tekstiin on jäänyt muutamia epäjohdonmukaisuuksia, ne eivät vaikuta keskeiseen juoneen.

Viittaminen tv-sarja Lostiin tuntuu nyt olevan markkinoinnissa paljon käytetty keino hankkia teokselle kiinnostusta, sillä myös Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiaa verrattiin tuohon mysteerisarjaan. Teosta on vaikeaa olla vertaamatta Salla Simukan Jäljellä/Toisaalla -teospariin, Klaani -tv-sarjaan ja Brian K. Vaughanin Y: The Last Man -sarjakuvaan.

Kevätuhrit pyrkii selvästi olemaan houkutteleva maailmanmarkkinoitakin ajatelen, sillä hahmojen nimet ovat sopivan kansainvälisiä toimiakseen käännöksessäkin. Vastaavaa on nähty mm. Elena MadynVaihdokkaassa. Alongi ei ole unohtanut liittää mukaan hyvin suomalaisia tunnelmakuvia saunomisineen ja luonnonihmeineen.

Saunalla on sellainen vaikutus, vaikka elämä saunan ulkopuolella olisi totaalisen palasina, saunassa rauha tavoittaa mielen ja keho rentoutuu. (s. 121)

Arvosana:

Takakannesta:

Maailma muuttuu silmänräpäyksessä keskellä toukokuista aamupäivää. Uuden kotimaisen trillerisarjan avaus, piinaavan koukuttavaa jännitystä Lostin hengessä.

15-vuotias Jade herää metrossa Sörnäisissä ympärillään pelkkää pimeyttä. Pian paljastuu karmea totuus: kaikki muut ovat kuolleet. Jadesta tietämättä neljä muuta nuorta kohtaa saman kauheuden eri puolilla kaupunkia. Sattuma heittää heidät yhteen, ja yhdessä he aloittavat matkan kohti tuntematonta maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen.

Samantyylisiä kirjoja: Salla Simukka: Jäljellä ja Toisaalla, Brian K. Vaughan: Y: The Last Man, Rick Yancey: 5. aalto

303 sivua, Otava 2016

Kuolemanaalto on pyyhkäissyt mm. täällä:IBBY Finland, Suomi lukee, Dysphoria, Luetaanko tämä?, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjan vuoksi

"Paikka muistuttaa puistoa. Näen lehtipuita, pensaita, suihkulähteitä ja kivettyjä polkuja. Penkeillä ja puiden alla istuu tai makailee ihmisiä. Heitä on kaikenikäisiä ja kaikista maailmakolkista. Ihmiset istuskelevat pareittain tai isoissa ryhmissä, jotkut harvat ovat yksikseen."

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.

Marja-Leena Tiaisen romaanin Viestejä Koomasta päähenkilönä on yläkoululainen Silva Marras, joka on tehnyt virheitä, kuten juonut siideriä alaikäisenä ja varastanut kaupasta. Vaikka Silvan vanhemmat ovatkin eronneet, tekojen taustalla vaikuttaa enemmän kavereiden joukkopaine, joka eskaloituu pisteeseen, jossa Silva hyppää sillalta veteen loukkaantuen vakavasti.

Tyttö päätyy Koomaan, elämän ja kuoleman välitilaan, missä hän tapaa ihmisiä eri puolilta maailmaa. Joukossa on myös muutama suomalainen nuori, jotka ovat vaarassa kuolla, mutta osa heistä pääsee takaisin elämään. Tämä kokemus muuttaa Silvan elämänkatsomuksen. Vanhat ystävät alkavat näyttää uudessa valossa vähemmän aidoilta ja etäisiltä. Aikaisemmin Silva haukkui muiden mukana luokallaan olevaa Inkeriä, joka osoittautuukin luoton arvoiseksi ystäväksi. Kunhan Silva on ensin välittänyt tälle Koomassa saamansa viestin.

Inkeri ei kuitenkaan ole ainoa, jolle Silvalla on viesti kerrottavanaan. Suuren osan teoksesta viekin osuus, jossa Silva selvittää kenelle ja kuinka hän voisi välittää eteenpäin Koomassa kuulemansa, hieman vaikeaselkoisetkin tiedot. Lyhyeen teokseen mahtuu mukaan myös kouluarkea, kahden kodin välillä matkustamista sekä uusi ihastus.

Harmillisesti Viestejä Koomasta jää hieman laihaksi. Idea välitilasta on herkullinen, mutta lukija, joka toivoo aihetta syvemmin ja vakavammin käsittelevää otetta ei välttämättä saa vastinetta aivan kaikille odotuksilleen. Teos soveltuukin parhaiten 13-15-vuotiaille nuorille, jotka eivät ole lukeneet samaa teemaa käsitteleviä teoksia aikaisemmin. Koomassa vietetystä ajasta kertova osio on kirjoitettu muusta teoksesta poikkeavalla fontilla ja se erottuu joukosta myös mustareunaisilla sivupapereillaan.

Viestejä Koomasta vertautuu suomalaisen nuortenkirjallisuuden kenttällä esimerkiksi syksyllä 2015 ilmestyneisiin Elena MadynVaihdokkaaseen ja Satu Mattila-LaineenParantolaan, mutta erityisesti välitilaan sijoittuvia kertomuksia täytyy hakea enemmän kansainvälisistä romaaneista. Myös Finlandia-palkittu Laura LindstedtinOneiron tapahtuu pääosin välitilassa.

Tiaisen luoma Silva on hahmona parhaimmillaan jopa erittäin uskottava, mutta välillä herää kysymys, kuinka hyvin kirjoittaja tuntee nykynuorten elämää, vaikka teoksesta löytyvätkin niin älypuhelimet kuin Instagram. Silvan kasvutarinalla on myös opettavainen pohjavire: älä taivu joukkopainostuksen alla, älä juo alkoholia kun ajat, ja ajatele tekojasi etukäteen, millaisia vaikutuksia niillä on itsellesi ja muille.

Arvosana;

Takakannesta:

Ysiluokkaa edeltävänä kesänä Silvan elämä muuttuu, kun hänen yllytetään hyppäämään sillalta jokeen. Mutta miksi tyttö ei nousekaan heti pinnalle?

Silva havahtuu oudossa paikassa, Koomassa. Hän tutustuu siellä toisiin nuoriin, jotka ovat kaikki kuolemanvaarassa. Silva saa myös tehtäväkseen viedä viestejä eläville. Luokkatoveri Inkerille on sanottava: "Ota kivet pois taskuista". Muutkin viestit ovat tärkeitä, ja ne voivat mullistaa vastaanottajan elämän. Silvan mielessä herää toivo: ehkä hänen onkin tarkoitus jatkaa elämäänsä? Viestithän on saatava perille.

Kun Silva herää sairaalassa hän on ymmällään. Mitä oikein on tapahtunut, oliko Kooma kuvittelua tai unta?

Hienosti rakennetun, vahvan tarina päähenkilöön ja hänen kehitykseensä on helppo samaistua.

Samantyylisiä kirjoja: Elena Mady: Vaihdokkas, Satu Mattila-Laine: Parantola, Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää, Laura Lindstedt: Oneiron

Silvan kasvutarina on luettu myös täällä: Dysphoria, Kirjakirppu, Lukutoukan kulttuuriblogi

210 sivua. Tammi 2016

Ennen toukokuun lukukokemusten yhteenvetoa ajattelin kirjoittaa lyhyesti kesän lukusuunnitelmista myös blogini lukijoiden nähtäväksi. Joukkoon mahtuu niin klassikoita, uutuuksia kuin dekkarikin, unohtamatta suosikkigenreäni dystopiaa. Millaisia suunnitelmia teillä on kesän kirjojen suhteen?

Alan Bennett: Epätavallinen lukija
Enid Blyton: Viisikko aarresaarella
Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
Kiera Cass: Valinta
Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
George Orwell: Vuonna 1984 (klassikkohaaste 31.7.)
Elina Pitkäkangas: Kuura
Veronica Roth: Neljä
Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 2 - Tehtaan varjossa

Lisäksi nämä lukupiirikirjat kuuluvat kesän kirjakattaukseeni:

Kesäkuu: F. H. Burnett: Salainen puutarha
Heinäkuu: J.D Sallinger: Sieppari Ruispellossa
Elokuu: David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha 31.5. Tästä kasvihuoneesta tulee aina
mieleen postapokalyptinen maailma, jossa luonto valtaa ihmisen rakentamat tilat.

Kuukausi vaihtui taas, tällä kertaa hyvin helteisissä tunnelmissa. On siis aika jälleen koostaa blogiin lukukokemukset, kirjahankinnat ja yleiset kuulumiset.

Olemme olleet mieheni kanssa nyt naimisissa kolme ja puoli viikkoa. Vielä ei olo tunnu rouvamaiselta, mitä sellainen nyt sitten tarkoittaakaan. Toisaalta, ehdimme asua yhdessä jo kuusi vuotta, mitäs lähes koko ajan kihloissa, niin ehkä silloin ei tulekaan niin vahvaa muutosta.

Siivouspäivästä bongasin miehen kanssa muutaman teoksen, ja nyt jo valmiiksi pursuileviin kirjahyllyihimme liittyi mukaan Douglas Adamsin viisiosainen The Hitchhiker's Guide to the Galaxy-"trilogia" yksissä kovissa kansissa. Samalta myyjältä löytyi myös Adamsin The Salmon of Doubt, jossa on ilmeisesti kirjailijan kuoleman jälkeen koottuja, aikaisemmin julkaisemattomia novelleja, Omiin löytöihini kuuluvat Arkadi & Boris Strugatskin kovakantinen Stalker ja Sara Gruenin Vettä elefanteille -pokkari. Muuta ei sitten löydettykään ja ostokset olivat yhteensä vain 4,50€.

Kesäkuussa on tulossa jo toisen kerran pidettävä Kummacon, joka nyt on kaksipäiväinen tapahtuma (17.-18.6.) historia-teemalla. Tapahtumaa järkkäämässä on paljon tuttuja kirjallisuuden opiskelijoita. Jos olet siis liikkeellä Oulussa tai haluat tehdä pienen kesäretken, suosittelen tulemaan tuonne. Kirjailijavieraana on tänä vuonna Jenny Kangasvuo ja ohjelmassa on mm. paneelikeskusteluja, cosplay-kisaa ja -deittiä kuin Final Fantasy Fightia. Mieheni osti minulle yllätyshäälahjaksi steampunk Totoro-paidan, jonka laitan sitten coniin päälle.

Kesä! Ouluun tuli ihan yllättäen paahtavat helteet. Minä ja mieheni ollaan tosi huonosti kuumaan säähän sopeutuvia ja vaikka tykkäänkin paljon kesän vihreydestä ja valosta, kuumuus ja hyttyset ovat tämän nautinnon varjopuolena. Kävimme eilen Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa (sieltä tuo ensimmäinen kuvakin) ja saimme peräämme runsaan ihailijalauman. Tätä bloggausta kirjoittaessa huomaan myös saaneeni eilen jo vähän rusketusta käsivarsiini. Harvinaisesti en ole enää kalkkilaivan kapteeni jo tässä vaiheessa kesää.

Ja sitten kirjallisempiin aiheisiin. TTT eli Top Ten Tuesday teki paluun lähes neljän vuoden tauon jälkeen. Toukokuussa ilmestyikin peräti kolme uutta postausta tuon tagin alla. Aiheina olivat oman kirjahyllyn must read teokset, uudelleen luettavat käännökset ja kesän lukulista. Blogi täytti 5 vuotta ja juhlin merkkipaalua kirja-arvonnalla.

Tällä hetkellä vaivaa pieni lukujumi ja hienoja lukukokemuksia alkaa olla jo ikävä. Monet viime aikoina lukemani teokset ovat olleet pettymyksiä, tasapaksuja, kliseisiä tai jopa tylsiä. Mikä olisikaan se kirja, jolla tämän kierteen katkaisisi? Ehkäpä kesäkuun lukupiirikirja, kuudennella luokalla ensimmäisen kerran lukemani ja vahvan vaikutuksen jättänyt Salainen puutarha olisi sellainen.

Tässä kuussa on luvassa mm. paljon mangaa, värityskirjoja ja Diana Gabaldonin Sudenkorento (teosten pohjalta tehdyn tv-sarjan toinen kausi alkaa Ylellä huomenna 2.6.). Kesän lukusuunnitelmista voi lukea lisää edellisestä postauksesta.

Toukokuun lukusaldoon kertyi 9 kirjaa ja 1787 sivua (Gabaldonista kertyvät huimat 763 sivua menevät tämän kuun puolelle). Kuukauden parhaat lukuhetket tarjosivat Mummo-sarjakuvat, Pidin myös Planetesista ja lainasinkin heti perään loput kolme osaa. Ada Gootin kirjalliset ja kulttuurilliset viittaukset naurattivat, muutoin ei luetuista paljoa jäänyt käsiin.

Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit
William Shakespeare: Erehdysten komedia
Ella Brigatti: Sängynaluskansa Meksikossa
Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti (bloggaus tulossa)
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Anni Nykänen: Mummo 1, 2 ja 4
Makoto Yukimura: Planetes 1

"Yön ajan olisin kuitenkin avuton - yhtä voimaton kuin meripihkaan vangittu sudenkorento."

Diana Gabaldonin Matkantekijä -kirjasarjaan pohjautuvan tv-sarjan ensimmäinen kausi nähtiin Suomenkin tv:ssä viime vuonna. Ensimmäinen kausi tehtiin sarjan aloittavasta teoksesta Muukalainen. Ja pakko sanoa, että tv-sarja toteutettiin kirjaa kunnioittaen, näyttelijävalinnat olivat erinomaiset, puhumattakaan puvustuksesta ja miljööstä.

Gabaldonin faneja hemmotellaan taas, kun Sudenkorennon pohjalta tehty toinen kausi näytetään Ylellä 2.6. alkaen. Vedin teoksen kimppalukua Nettilukutoukat -Facebook-ryhmässä, vaikka lopun suhteen tulikin itselleni hieman kiire. Huom! Tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia sarjan edellisestä osasta. Jos tahdot välttyä niiltä, suosittelen lukemisen lopettamista tähän.

Muukalainen kertoo Claire Randallista (os. Beauchampista), joka on Skotlannissa häämatkalla tutustumassa uudelleen mieheensä Frankiin toisen maailmasodan erottua heidät vuosiksi. Matkan aikana Claire todistaa naisjoukon pakanallista riittiä vanhassa kivikehässä. Claire tutkii kasveja kivikehässä ja päätyy sen kautta vahingossa 1700-luvun Skotlantiin.

Joukko skottimiehiä nappaa yhä tapahtumista hämmentyneen Clairen mukaansa. Yksi heistä, Jamie, päätyy monien juonenkäänteiden kautta Clairen toiseksi aviomieheksi 200 vuotta ennen Frankia, jonka esi-isä Musta Jaska Randall liittyy erottamattomasti nuoren parin kohtaloon. Teos päättyy siihen, kun Claire ja Jamie lähtevät maanpakoon Ranskaan.

Sudenkorennon ensimmäinen yllätys tulee jo aivan teoksen alkusivuilla, sillä teos ei jatkukaan lineaarisesti siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Kuten Muukalaisen, olen Sudenkorennonkin lukenut kerran aiemmin muutama vuosi sitten, mutta tämän juonenkäänteen, sekä muutamia muitakin keskeisiä tapahtumia olin unohtanut aivan kokonaan. Erikoisen alun jälkeen päästään kyllä jatkamaan aikaisempaa tarinalinjaa, Yleinen lukutunnelma ei kuitenkaan päässyt aivan samoihin korkeuksiin kuin ensimmäisen kirjan kanssa.

Etenkin illalliset Ranskassa juoruineen ja juonitteluineen olivat hieman pitkäveteistä luettavaa, eivätkä uudet hahmot saaneet kovinkaan paljoa syvyyttä, lukuunottamatta muutamaa Clairen läheisintä ystävää, nunnaa ja mystistä kauppiasta. Toimiessaan serkkunsa Jaredin sijaisena viinikauppiaana tämän matkustellessa viinitiloilla, Jamie kohtaa Skotlannin valtaistuinta havittelevan Stuart-suvun jäsenen, kauniin prinssi Kaarlen. Claire, joka on aikamatkaaja, tietää kuinka skottien käy Kaarlen johtamassa jakobiittikapinassa ja päättää yrittää muuttaa historiaa.

Olin nyt tehnyt voitavani, mutta mieltäni kaihersi edelleen oivallus, jonka olin tehnyt herttuan käytävässä: Frankin elämän hintana oli Jamien sielu. Kuinka minä muka voisin valita näistä kahdesta toisen? (s. 321)

Olen lukenut sarjaa viidenteen osaan (Tuliristi) saakka, ja en ole aivan varma kertaanko seuraavia kirjoja ennen tv-versiota - no, ehkä sen kolmannen vielä. Sarjan tekijät nimittäin ovat ilmoittaneet, että, että sarja saa vielä ainakin kaksi kautta tämän jälkeen. Muistikuvieni mukaan, jos pystyn niihin enää olenkaan luottamaan, ovat neljäs ja viides kirja jo olleet hieman tylsiä ja yli 1000 sivuisia eepoksia.

Sudenkorento on kuitenkin vielä nopealukuinen ja tapahtumarikas teos, jonka käännös on mielekästä luettavaa. Olen kuullut osan ihmisistä valittavan Jamien käyttämästä suomennetusta murteesta, mutta minä olen aina pitänyt siitä. Jos olet siis lukenut Muukalaisen ja pitänyt siitä, suosittelen lukemaan tämän toisenkin osan. Ja katsomaan ehdottomasti ainakin ensimmäisen kauden tv-sarjaa. Toivottavasti toinenkin kausi on yhtä näyttävä ja hengästyttävä kuin edellinen.

Arvosana:

Takakannesta:

Muukalaisen aloittama upea historiallinen rakkaustarina jatkuu. Claire Randall palaa Invernessiin oltuaan poissa runsaat kaksikymmentä vuotta. Matkaseurana Clairella on tyttärensä Brianna, hehkeä punatukka, joka saa miesten päät kääntymään.

St. Kildan kirkkomaalla Claire näkee odottamatta yli kaksisataa vuotta vanhan hautakiven, jossa on hänen skottirakastajansa nimi. Muistot hurjasta seikkailusta 1700-luvun Skotlannissa nousevat Clairen mieleen, ja Brianna saa kuulla tarinan, josta ei puutu romanttisia käänteitä.

Samantyylisiä kirjoja: Anu Holopainen: Viinikauppias, Susan Price: A Sterkarm Kiss, Janet B. Taylor: Into the Dim, Claire R. McDonald: Veil of Time, Kat Bastien: Forged in Dreams and Magic

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi, 763 sivua, Gummerus 2008 (1. painos 2003)

Alkuperäinen nimi: Dragonfly in Amber (1992)

Clairen ja Jamien rakkaustarinaa on luettu mm. täällä: Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja, P.S. Rakastan kirjoja, Oksan hyllyllä, Tarinoiden syvyydet, Kirjakirppu, Vinttikamarissa

Sarjassa ilmestyneet:

Muukalainen, 2002 (Outlander, 1991)
Sudenkorento, 2003 (Dragonfly in Amber, 1992)
Matkantekijä, 2004 (Voyager, 1993)
Syysrummut, 2005 (The Drums of Autumn, 1996)
Tuliristi, 2006 (The Fiery Cross, 2001)
Lumen ja tuhkan maa, 2007 (A Breath of Snow and Ashes, 2005)
Luiden kaiku, 2010 (An Echo in the Bone, 2009)
Sydänverelläni kirjoitettu, 2014 (Written in My Own Heart's Blood, 2014)

"Hän oli suunnistanut tiettömien aavikoiden ja tiheiden sademetsien läpi,

kuinka kummassa hän saattoi eksyä museoon keskellä New Yorkia?"

Osallistun teoksella Dekkariviikkolle
Toukokuun lukupiirikirja

En lue yleensä paljoa dekkareita, ja teoksen täytyykin olla jotenkin erityinen sarjassaan, jotta se löytää tiensä lukupinooni. Kun olin ala-asteella, muut tytöt lukivat Neiti Etsiviä, minun etsiväkirja valintani oli poikamaisempi Kolme etsivää (joita en kylläkään lukenut järjestyksessä). Suosikkeihini vähäisestä lukemieni määrästä ovat kuuluneet viime vuosien aikana J.D. Robbin (aliaksen takana Nora Robets) futuristiset Eve Dallas-kirjat ja Alan Bradleyn 1950-luvulle sijoittuva Flavia DeLuce-sarja. Olen lukenut jopa kaksi klassikkodekkariakin, Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja Arthur Conan Doylen Baskervillen koiran (molemmat lukupiiriteoksina).

Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Ihmeiden kabinetti on oikeasti Pendergast-sarjan kolmas osa. Sarjassa ovat aiemmin ilmestynyeet Relic (1995) ja Reliquary (1997), mutta sarjan suomentaminen aloitettiin erikoisesti vasta tästä kolmannesta osasta.

Rakennustyömaalta löydetään maan alle rakennettu tila, joka on täynnä silvottuja ruumiita 1800-luvulta. New Yorkin pahamaineisin, mutta nimettömäksi jäänyt murhaaja on sata vuotta aikaisemmin paloitellut köyhien ruumiita kuin etsien jotain. Agentti Pendergast kuulee tapauksesta ja päättää ratkaista vanhat murhat, vaikka New Yorkin poliisilaitos ei pidäkään tapausta tärkeänä.

Ihmeiden kabinetti on ihan ok dekkariviihdettä. Kovakantisessa painoksessa teosta määritellään myös kesäkirjaksi, sillä ovathan dekkarit monelle juurikin lomaluettavaa. Pidän itse enemmän kirjoista, jotka haastavat lukijaa tai herättelevät ajattelemaan, tämä oli hieman valmiiksi pureskeltu kliseisine lausahduksineen (esim. tiedottomuuden viitta kietoi hänet syleilyynsä ja pimeys oli kietonut tienoon kaapuunsa). Tuhdinpaksuisesta teoksesta voisi mielestäni myös leikata sivuja pois reippaalla kädellä, sillä sisältöä ei tarjota aivan niin paljoa, että näin monelle näkökulmalle ja sivujuonteella olisi tarvetta. Tästä huolimatta kirjan lukee hyvin nopeasti.

Erikoiset murhat, ihmeiden kabinetit ja agentti Pendergast ovat teoksen parasta antia. Pendergastissa on jotain samaa kuin Sherlock Holmesissa, joskin ensinmainittu on paljon jälkimmäistä miellyttävämpi osoittamastaan laajasta tietämyksestä ja varakkuudestaan huolimatta. Pendergast vaikuttaa kuvailujen perusteella albiinolta (hyvin vaalea iho ja hiukset, siniset silmät), ja välillä jopa hieman yliluonnolliselta olennolta (eräs lukupiiriläinen sanoi, että hänessä on Dr. Whon piirteitä). Mies nimittäin pystyy matkustamaan mielessään yksityiskohtaisia aikamatkoja. Minäkin haluan tuollaiset mielenvoimat!

Sivuhahmot ovat hyvin kliseisiä (lukuunottamatta Puckia ja Wreniä, kahta persoonallista varastonhoitajaa): teoksesta löytyy niin korruptoituneita johtajia, ylipainoisia poliiseja kuin hyvin vähän aktiivisesti toimivia naisia. Jopa pääpahis oli hieman tylsä, mutta tämä oli sentään motiiveiltaan kuitenkin jossain määrin mielenkiintoinen hahmo.

Keskeisiä hahmoja Pendergastin lisäksi ovat arkeologi Nora Kelly, joka auttaa Pendergastia 1800-luvun ruumiiden tutkimisen kanssa, Noran poikaystävä, ärsyttävän spontaani lehtimies William Smithback (joka laittaa uransa Noran edelle) ja oopperasta nauttiva, irlantilainen poliisikomisario Patrick O'Shaughnessy. Tein Pinterestiin kollaasin, johon etsin mahdollisimman paljon mielikuvaani vastaavat kasvot keskeisille hahmoille.

Loppuratkaisu ei yllättänyt, vaikka en osannut sitä ennalta arvata. Toivottavasti sarjan myöhemmissä osissa jännite kasvaa enemmän (ne kun löytyvät jo omasta hyllystä uusinta lukuunottamatta), nyt teos oli kuin vedellä jatkettua kesäkeittoa, jonka ainoa väripilkku oli Pendergast.

Preston ja Child ovat liittäneet teokseensa pari aiheeseen sopivaa kirjallisuusviittausta: "Edes Sherlock Holmes ei olisi kyennyt parempaan." (s. 478), "Koko kuulustelu oli pahaenteisen kafkamainen." (s. 493) ja "Tilanteesta olisi tuskin saanut herkullisempaa, vaikka juonen olisi kopionut Agahta Christien murhamysteereistä." (s. 517)

"Anteeksi vain, mutta olen arkeologi enkä suinkaan etsivä."

Pendergast kohotti kulmiaan. "Onko niissä jotain eroa?" (s. 74)

Arkeologian osuus teoksessa yllätti ja alaa muutaman vuoden opiskelleena se esitettiin erittäin uskottavasti. Joskin dinosaurusten luut kannattaa jättää paleontologin tutkittaviksi, ts. terminologiassa oli välillä hieman horjuntaa. Erityisen sitaattilainauksen maininnan saa tämä kekustelu: "Näkyikö Tutankhamonia?" -- "Voi paska, täytyy toivoa, ettei tämä ole mikään arkeologinen juttu." (s. 13)

Arvosana:

Takakannesta:

ERIKOISAGENTTI PENDERGAST RATKAISEE

Pilvenpiirtäjän rakennustyömaalla Manhattanilla tehdään säpsähdyttävä löytö. Työmaan alla sijaitsevassa kellarissa lepää 36 ihmisen silvotut jäännökset. Pikainen tutkimus paljastaa jokaisen uhrin selkärangassa samanlaiset leikkuujäljet.

Paikallisen poliisin mielestä yli sata vuotta sitten sattuneet surmatyöt kuuluisivat pikemminkin historiantutkijoille kuin lainvalvojille. FBI:n erikoisagentti Pendergast on kuitenkin eri mieltä. Hän rekrytoi puoliväkisin mukaan tutkimuksiinsa New Yorkin luonnontieteellisessä museossa työskentelevän paleontologi Nora Kellyn ja tämän yliuteliaan reportterisulhasen William Smithbackin.

Kun Central Parkissa tapahtuu uusi murha, jonka tekotapa muistuttaa yli sadan vuoden takaisia surmia, agentti Pendergast ei vaikuta lainkaan yllättyneeltä. Mitä Pendergast oikein salaa poliisilta ja kollegoiltaan?

Pyörryttävä sukellus Manhattanin muinaiseen alamaailman johdattaa Pendergastin kumppaneineen Harlemissa sijaitsevaan ränsistyneeseen herraskartanoon, joka on hylätty mutta kaikkea muuta kuin tyhjä. Astuessaan sisään tuttuun taloon agentti Pendergast tietää kohdanneensa pitkän uransa aikaisista vihollisista kauheimman.

Suomentanut: Pekka Marjamäki, 653 sivua, Gummerus 2010 (4. painos, 1. painos 2009)

Alkuperäinen nimi: Cabinet of Curiosities (2002)

Erikoisesta Pendergstista on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Tarinoiden syvyydet, Rakkaudesta kirjoihin, Kasoittain kirjoja, Kirjus

Sarjassa ilmestyneet suomennokset:

#3: Ihmeiden kabinetti (2009)
#4: Kuoleman asetelma (2010)
#5: Tulikivi (2011)
#6: Veljensä vartija (2012)
#7: Kuolleiden kirja (2013)
#8: Pimeyden pyörä (2015)
#9: Kuoleman naamio (ilmestyy heinäkuussa 2016)

"Pulpettinaapurini Seki puuhaa omiaan joka ikinen tunti."

Arvostelukappale

Takuma Morishigen Pulpettinaapurit kertoo Yokoi-nimisestä tytöstä, jonka vieressä istuva Seki-poika keskittyy oppitunneilla kaikkeen muuhun paitsi opetukseen. Seki on mestari keksimään ajanvietettä mm. taittelemalla origameja, pelaamalla gota ja virkkaamalla. Yokoi tuntuu olevan ainoa, joka huomaa Sekin puuhastelut.

Yokoi ei voi sietää Sekin leväperäisyyttä ja yrittää ohjastaa tätä keskittymään tunnilla - huonoin tuloksin. Usein käykin niin, että tyttö saa itse tunnilla nuhteet Sekin sijaan. Yokoi ei nimittäin pysty keskittymään opettajan puheisiin vaan jää katsomaan mitä kummaa pulpettinaapuri seuraavaksi keksii.

Pulpettinaapurit on mukavan leppoisa manga koululaisten arjesta. Vaikka lyhyissä tarinoissa pääpaino on Sekin erikoisten tempausten seuraamisessa, on sarjakuvassa paljon hienovaraisia viittauksia japanilaiseen kulttuuriin.

Tarinoiden idea on yksinkertainen toistuen pienin variaatioin kerran toisensa jälkeen. Sarjaa on ilmestynyt kahdeksan osaa (toinen osa suomeksi 3.6.) ja nähtäväksi jää kuinka hyvin yhtä ideaa toistava sarja toimii. Voisin kuvitella yksittäisten tarinoiden toimivan paremmin lehdessä julkaistuina kuin lukea kerralla usea tarina samoista kansista.

Toisteisuudesta huolimatta lukeminen ei ole tylsää, vaan koululaishuumori on sopivan kevyttä viihdettä kuumiin kesäpäiviin. Piirostyyli on myöskin hyvin miellyttävä ja tarinan edetessä viivan dynaamisuus kasvaa loppuhuipennukseen asti. Toivoin, että kannessa esitetystä Fuji-vuoren rakentamisesta olisi ollut oma tarinansa, mutta se jäi etu- ja takakansien kuvien kerrottavaksi.

Pokkarin viimeisellä sivulla ennen mainoksia on selitetty muutamia erikoisempia kulttuuri- ka kielieroja, kuten hahmojen nimiin liittyvää huumoria ja tuhannen origamikurjen taitteluun liittyviä uskomuksia. Näitä on aina mukavaa lukea, kun joihinkin mangoihin sellainen on loppuun koottu.

Harakan varpaat -blogissa Pulpettinaapureita on verrattu Keiichi Arawin Arki-sarjaan ja Kiyohiko Azuman sarjoihin Azumanga Daioh ja Yotsuba&! Kaikki ovat nimenä tuttuja, mutta itse en ole niitä lukenut.

Kissa koulussa ei ole edes niin outoa. Jopa äitini on pikkutyttönä vienyt kissan repussa kyläkouluun.

Takakannesta:
Miksi opiskella, kun koulussa voi myös leikkiä?

Yokoi on kiltti ja tunnollinen oppilas, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Hänellä on kuitenkin yksi iso ongelma: naapuripulpetin Seki. Tämä kun käyttää oppitunnit kaikkeen muuhun kuin koulutyöhön.

Dominoa, shakkia, siivousta, kissoja, hiekkaleikkejä... Valikoima on loputon!

Ikäsuositus: 10+

Suomentanut: Antti Valkama, 176 sivua, Punainen jättiläinen 2016

Alkuperäinen nimi:Tonari no Sekikun (2011)

Sekin pulpettileikeistä on luettu myös täällä: Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, Mangapuutarha

Sain Blogger Recognition Awardin sekä Unelmien aika -blogin Katriinalta, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogin Marjatalta että Taikakirjainten Raijalta. Paljon kiitoksia! ♥

Säännöt:

Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Blogini täytti viisi vuotta kuukausi sitten, 10.5. ja synttäripostauksessa muistelinkin jo bloggaamisen alkuaikoja. Kerrataanpas lyhyesti: Aloitin bloggaamisen Vedenhenki-nimimerkillä vuonna 2010. Ensimmäinen blogini käsitteli kuitenkin kirjojen sijaan tekemiäni koruja ja muita käsitöitä. Seurasin kyllä jo tuolloin korubloggaajien lisäksi monia kirjablogeja ja haavenani oli aloittaa oman kirjablogin kirjoittaminen.

Vuoden verran keräsin rohkeutta kirjoittaa kirjoista ja niin sitten keväällä 2011 lopulta syntyi Yöpöydän kirjat. Heti alusta oli jo selvää, että tulen bloggaamaan paljon dystopiasta, sillä olihan jo ensimmäinen bloggauksenikin Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta. Paljon on tullut opittua näiden vuosien aikana, niin bloggaamisesta, kirjablogiyhteisön vertaistuesta kuin kirjallisuudestakin.

Viime aikoina on alkanut kiehtoa ajatus kirjalogin laajentamisesta YouTubeen kirjavideoiden muodossa, mutta täytyy malttaa mielensä siihen, että olemme ensin muuttaneet. Nykyisessä asunnossa ei nimittäin ole vielä mahdollista järjestää mieleistäni vloggaussettingiä. Suomalaisia kirjavlogeja ei vielä ole paljoa, mutta kiinnostus niitä kohtaan tuntuu olevan nousussa.

Ohjeiksi blogin perustamiseen minulla ei ole pajoa sanottavaa. Ensimmäiseksi kannattaa silmäillä millaisia kirjablogeja on jo olemassa. Yllätyin, kuinka samantyyppisiä persoonia löysin kirjabloggaajien joukosta. Kirjablogi voi esimerkiksi olla lukupäiväkirja, kriittinen kirjallisuusmielipiteiden arkisto tai yleisemmin kirjallisuudesta ja kulttuurista keskusteleva. Ihan sellainen kuin kirjoittaja kokee sopivimmaksi. Useimmat kirjablogit ovat sekoitus kaikkea tätä ja vielä enemmän.

Pohjalle voi halutessaan opiskella Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Kirjablogikirjan, jossa on kaikenlaista tilastotietoa ja insighttia kirjablogien maailmasta. Ja jos jokin bloggaamiseen liittyvä askarruttaa mieltä, kannattaa rohkeasti kysyä toisilta pidempään bloganneilta tai etsiä Facebookista kirjablogisti-ryhmiä, niitä löytyy useita.

Kun löytää omaa silmää miellyttävän pohjamallin, kirjoitustyylin, joka tuntuu omalta ja rohkeutta painaa julkaise nappula on valmis kirjablogistaniaan. Vaikeinta itselleni oli blogin nimen keksiminen! Kesti aika kauan, ennen kuin sain ensimmäiset lukijani, mutta se ei haitannut, sillä kirjoitin lukukokemuksista itselleni, muistin jatkeeksi. Olikin jännittävää huomata, kun ihmiset sitten löysivät blogiini ja kommentoivat omista lukukokemuksistaan ja ehdottivat luettavaa. Tämä jälkimmäinen seikka kannattaa ottaa myös huomioon blogin kirjoittamista suunnitellessa: On hirvittävän helppoa lisätä kirjoja lukulistalle, kun joku samantyyppisistä kirjoista pitävä ihminen on vaikuttunut jostain teoksesta.

Nämä 10 blogia ansaitsevat palkinnon, vaikka joku heistä on varmaankin sen jo saanut:

1. Dysphoria

2. Kirjaneidon tornihuone

3. Kujerruksia

4. Lumiomena

5. Notko, se lukeva peikko

6. Oksan hyllyllä

7. Tarinoiden syvyydet

8. Todella vaiheessa

9. Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

10. Vinttikamarissa

"Ihanan pyöreä, tasainen kokonaispupu!"

Arvostelukappale

Mamemoyashin (nimimerkki, joka tarkoittaa pavunversoa) yksiosainen Kani nimeltä Mulko kertoo taiteilijan ja hänen tyttökaninsa Mulkon yhteiselosta lyhyesti ja humoristisesti neljän ruudun stripeissä. Strippien otsikoinneissa on käytetty välillä akuankkamaista nimeämistä, ja ne saavat usein naurahtelemaan lukiessa.

Suurin osa sivuista koostuu kahdesta stripistä, jotka luetaan ylhäältä alas, mutta osa tarinoista alkaa isolla yläkuvalla, jonka alla olevat neljä ruutua on numeroitu lukujärjestyksen helpottamiseksi. Strippien aiheena ovat yksittäiset sattumukset kuusivuotiaan Mulkon elämästä, aina siitä saakka, kun se kurkisti ensimmäisen kerran eläinkaupan laatikosta. Monissa tarinoissa keskiössä on Mulkon tunnusmerkki, ulkonevat silmät.

Pokkarin lopussa on muutaman sivun verran varhaisia tarinoita, joissa Mulkon ulkomuoto on realistisempi. Lopulta taiteilija päätyi kuitenkin piirtämään Mulkon pelkistetymmin, jopa naivistisen söpöksi siloiteltuna.

Kani nimeltä Mulko on kawaii eläinmanga etenkin nuoremmille, eläinrakkailla lukijoille, mutta kuten takakansi sanoo, ei tälle söpöstelylle ole asetettu yläikärajaa. Kaninomistajat tai kanista haaveilevat saattavat löytää teoksesta samaistumispintaa ja nauttia teoksesta enemmän.

Minulle hauskimpia seikkoja sarjakuvassa olivat piirtäjän Mulkolle antamat vitsikkäät "puheenvuorot" ja vertaukset kanien ja kissojen elintapojen välillä.

Takakannesta:

Kani nimeltä Mulko tarjoaa tuhdin annoksen sarjakuvapiirtäjän ja hänen kaninsa yhteiselosta kertovia humoristisia strippejä. Mulko on ikääntyvä jänöneiti, jolla on mulkosilmät, terävät kynnet ja kyltymätön himo lempiruokaansa, veripeippi-yrttiin. Varoitus: saattaa aiheuttaa kanikuumetta!

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Sayuri Tatsuyama: Happy Happy Clover, Medetai: Hamsteripäiväkirjat, Ritsuko Kawai: Hamtaro, Konami Kanata: Chi's Sweet Home, Natsumi Hoshino: Neiti Koume, tiikerinraita, Ryo Mitsuya: Mopsi tuli taloon, Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta, Konomi Wagata: Eläimiä kerrakseen

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

Suomentanut: Antti Kokkonen, 189 sivua, Sangatsu Manga 2014

Alkuperäinen nimi: Usa Gyoro! (2012)

Myös täällä on luettu Mulkoa: Anime-lehti, Kirjavinkit, Kani kirjalla

"Mutta tykkään koirista tosi paljon. Niin paljon, että olen jo miettinyt sille nimen valmiiksi.

Se on Romeo! Minä olen Juli(a) ja olen tahtonut Romeon rinnalleni koko 14-vuotisen ikäni ajan! Olen aina kaivannut prinssiäni."

Arvostelukappale

Ryo MitsuyanMopsi tuli taloon on kaksiosainen mangasarja tytöstä nimeltä Juli ja tämän koiranpennusta Romeo. Romeo on rodultaan mopsi, niin kuin sarjan nimikin kertoo, mutta piirretty varsin söpösti.

Yleensä en pidä mopseista niiden lyttykuonon takia, mutta Romeo on lähes pehmolelumainen olento, vaikka osaakin olla kaikki nuoren koiran kepposet. Romeon suosikkitemppuna on nimittäin ottaa Julin kenkä purulelukseen, perheen äidin tai isoveljen kengät eivät tähän kelpaa.

Kuten Kani nimeltä Mulko, myös Mopsi tuli taloon on kaikenikäisille soveltuva söpö strippisarjakuva, jossa sivulla on kaksi neliruutuista strippiä. Tällä kertaa tarina tosin jatkuu suoraan stripistä toiseen ja olisikin ollut miellyttävämpää, jos tarina olisi edennyt oikealta vasemmalle luettavinan vaakariveinä. Pidin silti Romeosta enemmän kuin Mulkosta, ehkä juurikin linearisuuden vuoksi.

Romeon ensimmäinen lenkki on piirretty pidempänä tarinana, jossa ruutujen koko ja muoto vaihtelee suuresti. Se onkin ehdottomasti teoksen paras tarina. Romeon ensimmäiset stripit muistuttavat hieman Chi's Sweet Home-sarjan Chi-kissan tarinaa, molemmat ovat vielä ihan pieniä, kun ne saapuvat omia reittejään perheen luo ja varastavat kaikkien sydämet.

Söpöilyn lisäksi Mopsi tuli taloon sisältää paljon hyödyllistä koiratietoutta. Tarina on jaettu lukuihin ja jokaisen luvun alussa on puolen sivun kuva ja tietoruutu. Lisäksi Julin äiti opastaa tytärtään koiran kouluttamisen, ruokkimisen, ulkoiluttamisen ja lääkärissäkäymisen saloihin.

Se, että Juli ei tiedä juuri mitään koiran hoitamisesta, vaikka on haaveillut omasta koirasta vuosia, on hyvin realistista. Monihan kuvittelee vain koiranomistamisen ruusuisen puolen, etenkin jos ikävuosia on vasta 14. Mitsuya on kuitenkin esittänyt myös kolikon kääntöpuolen, joka näyttäytyy esimerkiksi silloin kun Romea pissaa lattialle.

Teos on siis omiaan nuoremmille lukijoille, jotka haaveilevat omasta koirasta tai ovat juuri saaneet koiranpennun. Myös muut koirarakkaat ihmiset löytänevät paljon huumoria ja tuttuja hetkiä tästä nopealukuisesta hyvänmielen sarjakuvasta.

Takakannesta:

Mopsi tuli taloon kertoo Julista, joka saa hoiviinsa kummallisen näköisen koiranpennun. Koirista innostuneella tytöllä on paljon opittavaa lemmikin hoidosta. Apuna ovat tyyni ja tietäväinen äiti sekä rumansöpöön Romeo-pentuun lääpällään oleva isoveli.

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta, Konami Kanata: Chi's Sweet Home, Natsumi Hoshino: Neiti Koume, tiikerinraita, Medetai: Hamsteripäiväkirjat, Ritsuko Kawai: Hamtaro, Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko, Sayuri Tatsuyama: Happy Happy Clover, Konomi Wagata: Eläimiä kerrakseen

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 143 sivua, Sangatsu Manga 2015

Alkuperäinen nimi: Wanpagu! (2011)

Julin ja Romeon seikkailuista on kirjoitettu myös täällä: Anime-lehti, Kirjavinkit, Kaksoissolan blogi, Suola Kuupielessä, The Wonderful Life of Lilli, Kirjavaras Rere

"Jossakin päin tätä maailmaa on "Koirien maa", jonne kaikki koirat ovat tervetulleita.

Maa, jossa elävät koirat voivat vierailla koska haluavat ja jossa koiravainajat elelevät onnellisina."

Arvostelukappale

Sayuri Tatsuyamalta on aikaisemminkin julkaistu suomeksi eläinmangaa, nimittäin söpö Happy Happy Clover-sarja. Kirjeitä koirien maasta on kauniisti piirretty. etenkin koirat on esitetty realistisesti ja niin, että niiden persoonallisuus tulee hyvin esiin. Mutta tämä kolmeosaisen sarjan aloittava teos on myös omiaan nostamaan kyyneleet silmäkulmiin. Etenkin toisena kerrottu Valkon (kannessa keskellä) tarina oli hyvin koskettava, ja minun on pakko myöntää joutuneeni keskeyttämään lukeminen silmien kuivaamisen ajaksi.

Kun koiravanhus kuolee, se pääsee taianomaiseen paikkaan, Koirien maahan. Koirien maassa koirat kävelevät kahdella jalalla ja niillä on valkoiset siivet. Eläimen kuolema vetoaa aina tunteisiin, ja etenkin nuoremmille eläinrakkaille lukijoille tämä voi olla todella surullinen sarjakuva. Toisaalta teos antaa nuorelle lukijalle välineitä surun kohtaamiseen ja siitä selviämiseen.

Elävätkin koirat voivat vierailla Koirien maassa, jos ne löytävät sinne tiensä ja ilmeisesti jatko-osissa myös jotkut ihmiset pystyvät vierailemaan siellä. Ensimmäisessä mangassa kerrotaan kuuden koiran tarina. Surulliset omistajat saavat kuolleelta lemmikiltään lohdullisen kirjeen ja kannustusta jatkaa elämää onnellisena tietäen, että karvakaverilla menee hyvin.

Ikuiseen uneen vaipuneet koirat kulkevat sateenkaarisillan yli "Koirien maahan". Siellä koirat pitävät hauskaa ja elävät onnellisina. Toivoen yhtä onnellista elämää myös rakkaimmalle ystävälleen.

En ole aivan myyty näkemykselle Koirien maasta, sillä eläimet ovat hieman liian antropomorfisia makuuni. Siivet, vaatteet ja pystykävely tekevät teoksen henkisemmästä puolesta hieman liian lapsellisen ja olisikin mieluummin nähnyt koirat koirina kirmailemassa vihreällä nurmella. Manga perustuu käsittääkseni Maruko Tanakan samannimiseen lastenkirjaan, eli on hyvin mahdollista, että enkelikoirien ulkomuoto tulee tästä alkuteoksesta.

Täytyy silti myöntää, että ajatus sateenkaarisillan toisella puolella sijaitsevasta Koirien maasta on myös lohdullinen. Olen nimittäin jättänyt hyvästit useammallekin koiralle ja kissalle. Kirjeitä kissojen maasta lienee kuitenkin turhaa odottaa.

Suomennoksessa oli muutamia kohtia, jotka pistivät silmään. Etenkin koirien omistajilleen lähettämissä kirjeissä oli käytetty todella outoa sanajärjestystä ja sanavalintojakin jäin miettimään. Tässä esimerkki: "Tuossa samassa maassa elän onnellista elämää nyt minäkin. Ja tekemisestä ei ole pulaa!"

Takakannesta:

HAUskan haikeaa matkaa Koirien maahan!

Koirin maa on mystinen paikka, jonne koiravainajat muuttavat elämään uutta elämää. Tervetuloa kuulemaan lohdullisia tarinoita rakkaista ystävistä.

Samantyylisiä teoksia: Mikael Ilves: Karvaisia kohtaloita, Tuomo Vainio: Enkelikoira, Catlin Barber: Kolmijalkaisia ystäviä, Elina Karjalainen: Koirapostia, James Herriot: Karvaturreista parhaat, Tuula Kallioniemi: Aleksanteri Suuri ja muita koirajuttuja

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

Suomentanut: Antti Kokkonen, 172 sivua, Sangatsu Manga 2014

Alkuperäinen nimi: Aru Hi Inu no Kuni kara Tegami ga Kite (2012)

Näissäkin blogeissa on luettu koirien lähettämiä kirjeitä: Anime-lehti, Oun Soturi, Suola Kuupielessä

"Tehtävämme on suojella isäntää henkemme kaupalla sekaantumatta ihmismaailman asioihin.
Jos todellinen olomuotomme paljastuu, joudumme vetäytymään loppuelämäksemme ninjakylään. "

Arvostelukappale

Sara HoonokinVahtikoirat taitaa olla ensimmäinen Sangatsu Mangan pokkari, jossa en ole SM:n logoa nähnyt. Onkohan tämä logottomuus nyt uusi linjaus? Täytyypä tarkkailla tulevia julkaisuja sillä silmällä. Etukannen avaaminen tarjoaa myös toisen yllätyksen, tällä kertaa positiivisen. Ensimmäisen luvun aloittava kuva on nimittäin painettu myös värillisenä.

Vahtikoirat on viisioisainen mangasarja koirayookaista, japanilaisen kansantaruston henkiolennoista. Yookait voivat olla suojelusolentoja tai demoneja ja hyvä taistelee pahaa vastaan ihmisten sitä usein edes huomaamatta. Eletään edo-kautta (1600–1868), jolloin Japanin pääkaupunki oli keisarillinen Kioto. Tapahtumat sijoittuvat Edoon, josta tuli vuonna 1868 Tokio ("itäinen pääkaupunki").

Manga seuraa kahden nuoren koiraninjan ensimmäistä tehtävää, suojella isäntäänsä Mitsuyoshi Hitotsubashia, jonka sukukartano tuntuu olevan oikea yookai magneetti. Ninjat saavat isännältään nimet Hanzoo ja Hazuki. Hazuki kohtaa isännän ollessaan ihmismuodossa, vaikka ei vielä kunnolla osaa peittää korviaan ja häntäänsä - ja niin takakannen lupaama romanssi saa alkunsa.

Vahtikoirat on mielenkiintoinen sekoitus toimintaa ja ihastumisia. Taistelukohdat ovat hieman raakoja, eli manga ei välttämättä sovellu nuorimmille lukijoille. Hahmot ovat miellyttävän näköisiä, mutta hieman geneerisiä ja lukija joutuukin olemaan tarkkana pysyäkseen mukana.

Tätä sarjaa haluan kyllä lukea jatkossa lisääkin. Toinen osa ilmestyy elokuussa.

Takakannesta:

Japanin vanhat kansankertomukset yookai-olennoista heräävät eloon uudessa koiratarinassa. Kaksi nuorta koirayookaita harjoittelee tullakseen vahtininjoiksi. Heidän tehtävänään on suojella ihmisisäntää, jonka kartano kuhisee pahanilkisiä demoneja.

Vahtikoirien on muistettava eräs tiukka sääntö: ihmisolentoon ei sovi kiintyä liikaa - eikä ainakaan rakastua!

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Mia Ikumi: Tokyo Mew Mew, Rumiko Takahashi: Inuyasha

Ikäsuositus: 12+

Suomentanut: Kim Sariola, 175 sivua, Sangatsu Manga 2016

Alkuperäinen nimi: Wannin! (2012)

Ninjakoirien seikkailuista on luettu myös täällä:AnimeGarden!, Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, Manga Puutarha

Sarjassa ilmestyneet:

Vahtikoirat 1 (6/2016)
Vahtikoirat 2 (8/2016)
Vahtikoirat 3 (10/2016)
Vahtikoirat 4 (12/2016)
Vahtikoirat 5 (2/2017?)

"Mulfordin porteilta katsoen Buckshaw näytti aina hiukan surulliselta ja hylätyltä,
kuin sieltä puuttuisi jokin olennainen ja elintärkeä."

MarikaOksan käynnistämä kirjabloggaajien dekkariviikko päättyi jo viime sunnuntaina 12.6., mutta Kirjakauppaliiton dekkariviikko päättyy vasta tänään 19.6. Vaikka en siis ensimmäiselle teemaviikolle tätä ehtinyt lukemaan, ei se haittaa, ovathan dekkarit yleisesti mielletty kesälukemiseksi, vaikka ei mitään erityistä teemaviikkoa olisikaan. Kristan kesäbingossakin on kohta dekkari, jonka tällä teoksella rastitan.

Jo Alan Bradleyn ensimmäinen, suloisesta myrkynkeittäjästä Flavia de Lucesta kirjoittama teos Piiraan maku makea hurmasi, ja sarjan toinen osa Kuolema ei ole lastenleikkiä jatkaa samalla tasokkaalla ja koukuttavalla linjalla.

Bishop's Laceyyn saapuu kuuluisa nukketeatteritaitelija Rupert Porson apulaisensa Niallan kanssa. Flavialle käy nopeasti selväksi millainen ihminen Rupert on ja alkaa hienovaraisesti käärimään auki salaisuuksien päälle ohuelti kiedottuja verhoja. Rupert kuolee kesken Jaakko ja pavunvarsi-esityksen ja nokkela 11-vuotias tajuaa pian ettei miehen ennenaikainen kuolema ollut onnettomuus. Lopulta nuori etsivä ratkaisee tietenkin koko tapauksen, mutta sitä ennen lukijaa pyöritellään paikasta toiseen ja mahdollisia syyllisiä esitetään runsaasti.

"Sinun täytyy antaa anteeksi pikkusiskolleni", hän sanoi kevyesti naurahtaen. "Hän on epäterveellä tavalla kiinnostunut kuolemasta." (s. 238)

Bradley on maalannut sanoillaan upean tarkan kuvan 1950-luvun maaseutukylän dynamiikasta. Juorut kulkevat nopeasti ja nojaamalla kylän puheliaimpien naisten epäsuoraan apuun Flavia pystyy kokoamaan palapeliin monta puuttuvaa palaa. Hän turvautuu myös Tar-enolta perimäänsä laboratorioon selvittäkseen lukuisia kiinnostavia asioita, mm. mitä herra Gordon viljelee keskellä metsää.

En voinut olla samaistumatta jollain tasolla Flaviaan, joka nauttii mm. maatuvien lehtien tuoksusta. Ja kun vertaa Flaviaa esimerkiksi Tylypahkan ensimmäisen vuoden oppilaisiin, en voi olla näkemättä yhtäläisyyksia hänen ja Hermionen välillä: molemmilla on terävä mieli sekä halu oppia ja sisäistää monimutkaistakin tietoa. Flavia on pikkuvanha, mutta ei ollenkaan rasittava sellainen.

Flavia heittelee jatkuvasti viittauksia useisiin tiedemiehiin ja heidän menetelmiinsä, kirjallisuuteen ja taidehistoriaan ja hänen huomioitansa on ihanaa lukea. Pidän suuresti Bradleyn suomentajan, Laura Beckin sanavalinnoista. Teksti virtaa eheästi ja pysähdyinkin usein lukemaan joitakin kohtia uudelleen, sillä niin taidokkaasti hän on pystynyt välittämään alkuperäisen teoksen sanoman.

Kirjoitin parhaita kohtia A4-kokoiseen sitaattivihkooni neljä ja puoli sivua. Mukaan tarttui mm. Flavian kuvaus auringon laajenemisen aiheuttamasta maailmanlopulta ja mekaanisista koppakuoriaista, mutta myös useita viipyileviä luontokuvauksia pimeästä metsästä, aamusumusta ja kastepisaroista.

Kuten olin tiennytkin, kaikki metsässä oli märkää. Värähdin nihkeää kylmyyttä, terästäydyin ja vaelsin kasvullisuuden sekaan. Ennen kuin olin astunut kymmentkään askelta saniaisten ja sananjalkojen välissä, olin litimärkä polviin asti. (s. 243)

On kuitenkin hetkiä, jolloin Flavian ikä lempeästi paljastuu. Esimerkiksi silloin kun hän kysyy ystävältään Doggerilta - Buckshawin kartanon yleismieheltä, jonka työnkuvaan kuuluvat muiden muassa niin hovimestarin kuin puutarhurin tehtävät - ihmissuhteista, tai kun hän polkee kauan sitten kuolleen äitinsä Harrietin polkupyörällä, Gladysillä, paikasta toiseen ja kuvailee sen päästämiä ääniä milloin iloiseksi, milloin kiireiseksi.

Flavia ei edelleenkään tule toimeen vanhempien siskojensa Ophelian (Feely) ja Daphnen (Daffy) kanssa, vaan nämä keksivät jatkuvasti keinoja kiusata toisiaan. Flavia onkin hieman kuin Tuhkimo omassa perheessään. Siskot syyttävät Flaviaa mm. Harrietin kuolemasta. Harriet kuoli vuorikiipeilyonnettomuudessa Tiibetissä ja Feely ja Daffy väittävät hänen astuneen tahallaan harhaan, koska oli masentunut Flavian takia.

Suurimman osan aikaa tunsin olevani huijari, vaihdokas, säkkiin ja tuhkaan verhoutunut korvike tuolle kultaiselle tytölle, jonka Kohtalo oli napannut ja viskannut alas vuorenrinteeltä eräässä käsittämättömän kaukaisessa maassa. Tuntui siltä että kaikki olisivat olleet hyvin paljon onnellisempia, jos Harriet olisi herätetty henkiin ja minusta olisi hankkiuduttu eroon. (s. 307)

Tyttöjen isä Haviland on taloudellisissa ongelmissa ja hänen sisarensa Felicity saapuu paikalle selvittämään tilannetta. Flavia ei pidä tädistään, mutta saa kuulla tältä yllättäviä tietoja äidistään. Feely iskee silmänsä saksalaiseen Dieteriin, joka viisi vuotta aiemmin oli sotavankina jäänyt maahan. Mies on hyvin kiinnostava persoona: hänen isänsä oli kustantaja ja äitinsä arkeologi. Kotiopettajan kasvattama poika oli rakastunut brittiläiseen kirjallisuuteen puhui täydellistä englantia.

Bradley on mestari luomaan kiinnostavia, moniulotteisia hahmoja ja hänen juonen käsittelynsä on erittäin miellyttävää luettavaa. Tulenkin siis ehdottomasti jatkamaan Flavian tutkimusten lukemista. Sarjassa on ilmestynyt englanniksi jo seitsemän osaa ja kahdeksannen pitäisi olla saatavissa syyksuussa. Viidennen osan suomennos, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, ilmestyy niinikään syyskuussa.

Arvosana:

Takakannesta:

Vaarallisen älykäs Flavia De Luce asuu leski-isänsä ja kahden ärsyttävän siskonsa kanssa Bishop's Laceyn rauhaisassa kylässä Englannin maaseudulla.

Kylän rauha järkkyy, kun nukketeatterin pakettiauto hajoaa Bishop's Laceyn hautausmaan nurkalle. Maankuulu marionettitaiteilija Rubert Porson päättää laittaa näytöksen pystyyn seurakuntatalolla - arvaamattomin seurauksin. Nokkelan Flavia de Lucen tarkoituksena ei ollut tutkia enää yhtään murhaa, mutta eipä nukkemestarinkaan ollut tarkoitus kuolla!

Huono-onnisen näytöksen jälkeen Flavia alkaa penkoa idyllisen kotikylänsä vaiettuja salaisuuksia. On nimittäin mahdollista, että Porsonin pakettiauto ei hajonnutkaan sattumalta juuri Bishop's Laceyssa.

Kuka veteleekään langoista ja tanssittaa poliisia marionettien lailla?

Suomentanut: Laura Beck, 389 sivua, Bazar 2014

Alkuperäinen nimi: The Weed that Strings Hangman's Bag (2010)

Flavia de Lucen on tuttu myös täällä: Kirjavinkit, Oksan hyllyltä, Lumiomena, Kirsin kirjanurkka, Amman lukuhetki, Cats, books & me, Kirjakaapin kummitus, Lukuisa

Sarjassa ilmestyneet:

Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011)
Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2012)
The Dead in Their Vaulted Arches (2014)
As Chimney Sweepers Come to Dust (2015)
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (ilmestyy syyskuussa 2016)

Arvostelukappale

Juhannuksena voi rentoutua vaikkapa värityskirjojen parissa. Kerby Rosanesin värityskirjoista on Suomessakin aikaisemmin julkaistu Animorphia. Imagimorphia on Rosanesin uusi värityskirja ja molemmissa on taiteilijalle tyypillisistä doodle-hahmoja ja mielenkiintoisia, yksityiskohtaisia kuvia.

Vasemmalla: Ensimmäinen Imagimorphiasta värittämäni kuva (faarao)
Oikealla: Viimeisin työn alla oleva kuva (ananas)

Teoksessa on muutamia yhden sivun kuvia, mutta suurin osa on koko aukeaman kuvia, joiden värittämisessä saa ajan kulumaan ihan huomaamattaan. Pidän edelleen suuresti aiemmin esittelemästäni Hanna KarlzoninKesäyö-värityskirjasta, mutta Imagimorphia nousi nyt uudeksi suosikikseni. Kuvien aiheet vaihtelevat eläimistä steampunkiin ja omalaatuisia pikkuolentoja löytyy kurkkimasta jokaisesta kuvasta. Pidin kirjan paperilaadusta, ja ehkäistäkseni värien siirtymistä kuvasta toiseen, laitoin väritetyille aukeamille puhtaan A4-arkin.

Rosanesin meriaiheisissa kuvissa on usein kauniita kaloja ja lonkeroita (valas ja ankkuri)

Yhdellä sanalla kuvattuna Rosanesin luoma mielikuvitusmaailma on whimsical, englanninkielinen sana, jolle ei löydy suomenkielestä aivan täydellistä vastinetta. Taianomainen, erikoinen ja leikkisä lienevät lähimmät kuvailevat sanat, jotka sopivat mieestäni kuvailemaan tätä värityskokemusta.

Rosanesin kuvat rönsyilevät kasvejä, hyönteisiä ja mielikuvituksellisia olentoja (käkikello ja kompassi)

Ennen kun sain kappaleeni Imagimorphiasta, näin toinen toistaan kauniimmin väritettyjä sivuja teoksesta niin Instagrammissa kuin Facebookin väritystyhmissä. Kuvien selaaminen inspiroi ja sen lisäksi ryhmissä vaihdetaan vinkkejä niin värittämisen kuin ostopaikkojen suhteen. Tässä siis muutama vinkki väritysyhteisöihin somessa:

Tiesitkö: Rosanes on 25-vuotias filippiiniläinen mies, joka lopetti päivätyönsä päästäkseen toteuttamaan taiteellisia unelmiaan.

Esimerkki koko aukeaman kuvasta (work in progress)

Ostin vähän aikaa sitten uudet värikynät, joihin olen täysin ihastunut. Mapedin Color'Peps kynät ovat vahvapigmenttiset, kolmion muotoiset puuvärikynät. Väri levittyy pehmeästi ja terä ei katkeile (etenkin jos käyttää tätä näppärää teroitusniksiä). Olen kuullut kalliimpia kyniä käyttäneiltä, että Color'Pepsit pärjäävät hyvin kilpailussa. 36 kynän paketti oli Prismassa vain 7€, eli hintaansa nähden saa todella hyvät kynät. Kaikissa tässä postauksessa väritetyissä kuvissä on käytetty Color'Pepsejä. Kynät tulevat myös näppärästi kahdella tarjottimella,

Julkaisija: Orage

Alkuperäisteos: Imagimorphia (2016)

Aikaisemmat värityskirjaesittelyt:

Unihiekkaa (Kolmiokirjat, 2016)
Meri Mort: Pohjolan myytit (Like, 2016)
Hanna Karlzon: Kesäyö (Readme, 2016)

"Myös epämiellyttävät pikkutytöt voivat olla yksinäisiä ja suuri lukittu talo, karu nummi ja tyhjät puutarhat olivat saaneet tämän tytön tuntemaan kuin hän olisi yksin maailmassa."

Kesäkuun lukupiirikirja

Helmet-lukuhaaste: 7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja

F. H. Burnett on kirjoittanut useammankin tyttökirjaklassikon, Salaisen puutarhan lisäksi hänen tuotannostaan on suomennettu Pikku prinsessa, Pikku Lordi ja Kadonnut prinssi. Salaisesta puutarhasta on olemassa kolme suomennosta. Ensimmäinen, Toini Swanin versio on vuodelta 1920, ja vasta 2000-luvulla teoksesta on tehty kaksi uuuta käännöstä, Sari Karhulahden (2006) ja Emilia Nummisen (2008). Versioiden eroista on tehty jopa gradututkielma.

Luin Salaisen puutarhan ensimmäisen kerran ollessani viidennellä tai kuudennella luokalla (1998-99). Lainasin sen koulun kirjakaapista hiihtoloman ajaksi. Teos teki minuun suuren vaikutuksen ja näin vuonna 1993 tehdyn ihastuttavan elokuvaversion vasta 2006, huomattuani sen työharjoittelupaikkanani olleen lähikirjaston hyllystä. Siitä saakka olen halunnut lukea kirjan uudelleen ja kesälukupiiri antoi siihen viimein hyvän tilaisuuden. Luin uusimman käännöksen Inga Mooren kuvittamana versiona. Tapani mukaan käytin teokseen hyvin sopivaa kirjanmerkkiä, jossa on sievä kukkia kantava tyttö, ja joka on ollut minulla 90-luvulta saakka.

"Miten kumallinen talo tämä onkaan!" Mary sanoi. "Kaikki on vähän salaperäistä. huoneet on lukittu ja puutarhat on lukittu." (s. 124)

Salainen puutarha kertoo Intiassa syntyneestä, hemmotellusta Mary-nimisestä tytöstä, jonka vanhemmat kuolevat yllättäen koleraan. Maryn erikoinen Englannissa asuva setä Archibald Craven tarjoaa orvolle kodin. Pian saavuttuaan Mary saa huomata asioiden olevan aivan erilaisia koleassa englantilaisessa kartanossa, jossa on yli sata lukittua huonetta, kuin paahtavan kuumassa Intiassa. Misselthwaite on täynnä salaisuuksia ja koska palvelijoiden kasvattama Mary on saanut aina tahtonsa läpi, hän aikoo ottaa selvää siitä, mitä hänelle ei kerrota.

Puun alla istui poika, joka nojasi puunrunkoon ja soitteli puista pilliä. Poika oli noin kahdentoista ikäinen ja erikoisen näköinen. Hän oli hyvin siisti. Hänellä oli pystynenä, ja hänen poskensa olivat punaiset kuin unikko. Mary ei ollut koskaan nähnyt pojalla yhtä pyöreitä ja sinisiä silmiä. (s. 96)

Kuultuaan kymmenen vuotta aikaisemmin lukitusta puutarhasta, Mary haluaa löytää sen nähdäkseen, ovatko kaikki kasvit siellä jo kuolleet, vai voisiko jotain olla vielä hengissä. Raikas nummi-ilma tekee hyvää sairaalloisella ja huonotapaiselle lapselle, etenkin kun kamarineiti Marthan veli Dickon astuu mukaan kuvioihin. Nummilla vaeltava poika puhuu eläimille ja kasveille ja onnistuu lumoamaan myös uppiniskaisen pikkutytön. Mary koskettaa monen ihmisen elämää ja auttaa vanhoja haavoja parantumaan.

Se oli suloisin ja salaperäisin paikka, jonka kuvitella saattoi. Korkeat seinämuurit olivat lehdettömien ruusuköynnösten peitossa. Köynnös oli niin tiheää, että se muodosti maton. (s. 79)

Burnettin kirjoittama moninkertainen kasvutarina oli edelleen kiehtova ja kestänyt hyvin aikaa (kiitos myös tuoreen suomennoksen). Paljoa en edellisestä lukukerrasta muistanut, mutta tarinan perusjuoni oli hyvin hallussa elokuvaversion ansioista. Pääsin siis yllättymään useamman kerran ja teoksen luki nopeasti juhannusviikon kiireistä huolimatta. Dickon on aivan ihana hahmo! Suosittelen tarttumaan tähän kuvitettuun versioon, sillä Moore on loihtinut teokseen herkän ja lumovoimaisen kuvaston.

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta rastitan kohdan "Kirjasta on tehty elokuva". Salaisesta puutarhasta on tehty itseasiassa kaksikin elokuvaversiota, vuosina 1987 ja 1993. Varhaisemmassa versiossa on mukana mm. Colin Firth, joskin se on ottanut uudempaa elokuvaa enemmän oikeuksia juonen kuljettamisen suhteen.

Arvosana:

Takakannesta:

Mary on itsekäs tyttö, joka joutuu muuttamaan Intiasta Englantiin setänsä luokse. Kartanossa nummen keskellä yksinäinen Mary alkaa hiljalleen huomata, että hänen uusi kotinsa on salaisuuksia täynnä. Kun kätketyn puutarhan ovi aukeaa, kauniit ajatukset pyrähtävät lentoon punarinnan tavoin. Ystävyys löytää piilopaikan, jossa kevät kasvattaa siitä vahvan ja ihmeellisen.

Suomentanut: Emilia Numminen, 279 sivua, Kirjalito/Egmont 2008

Kuvittanut: Inga Moore

Alkuperäinen nimi: The Secret Garden (1911)

Tähän ihanaan tyttökirjaklassikkoon on tutustuttu myös täällä: Kirjavinkit, Lumiomena, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Oksan hyllyltä, Luetut, lukemattomat, Koko lailla kirjallisesti, Lukemisen ilo

Arvostelukappale

Tooko Miyagi piirtää uskomattoman kauniita, suorastaan eteerisiä hahmoja. Takakannessaan "100% kauhua" mainostava Kesäyön tarinat on manga, jossa kauhu kuitenkin alkaa vasta jokaisen tarinan lopussa ja jonka viimeinen pitkä tarina (eli lähes puolet pokkarista) on historiallinen, ei mainosta ihan täysin lunasteta. Tosin pokkari on ilmeisesti julkaistu samanlaisessa kokoonpanossa myös englanniksi

Kauhua ja kauniita tyttöjä metsässä

Olisi kiinnostavaa saada oikeasti pelottavaa kauhumangaa Suomeen (esim. Junji ItonUzumaki), sillä ainakaan omalle kohdalle ei vielä sellaista ole tullut. Kesäyön tarinat on kuitenkin lupausten mukaisesti kaunista kauhua luettavaksi. Pokkariin oli tällä kertaa valittu mattapintainen kansi, mikä oli minulle lukiessa miellyttävämpi kuin perinteisempi kiiltävä, ja keräsi vähemmän sormenjälkiä. Toki rasvaisemmat näpit omistava lukija saattaa kokea asian toisinpäin.

Miyagi vähättelee loppusanoissaan varhaisempaa, pidempää tarinaansa "Auringosta itään, kuusta länteen", joka mielestäni oli piirrosjäljeltään ja rasteroinniltaan viimeistellympi kuin lyhyemmissä novelleissa. AnimeGardenissa! verrattiin bonustarinan naishahmoa Arina Tanemuran tyyliin ja näin jälkeenpäin ajateltuna jotain samaa Miyagin ja suosikki mangakani Tanemuran viivan käsittelyssä on. Harakan varpaissa puolestaan kehutaan teoksen kaunista luontokuvaa ja olen siitä samaa mieltä.

"Hautaus" oli hieman ällö, mutta eniten kauhunvärityksiä sain kolmannesta tarinasta nimeltään "Putoaminen", jonka loppukäänne oli kiehtovan psykologinen ja omalle kohdalle ajateltuna piinaava. Se on myös neljästä kauhunovellista omaperäisin (mukana kettujumalia). "Uhri" ja "Kutsu" eivät herättäneet paljoakaan ajatuksia.

Kauhutasot jäivät tosiaan alhaiseksi ja siksi manga sopii myös vähemmän kauhua lukeville. Takanteen on laitettu 14+ ikäsuositus ja nuoretkin lukijat pystyvät teoksen luettuaan nukkumaan yönsä levollisesti. Teoksen kauhumanganovellit muistuttavat rakenteeltaan ja lopun yllätyskäännökseltään hiemanR. L. Stinen varhaisteineille kirjoittamia kauhuromaaneja.

100% Kauhua -leimalla on julkaistu aikaisemmin Hana Umenon yksiosainen novellikokoelma Saksinainen sekä Ryoo Azukin kahksiosainen Vaarallinen sivusto.

Takakannesta:

Japanin mystistä maaseutua, yömetsän henkiä ja lampeen kadonneita kohtaloita... Perinteisissä kummitustarinoissa vilahtelee kettujumalia, kimonoita ja kostonhimoisia hahmoja menneiltä ajoilta.

Bonuksena historiallinen sukutarina.

Tervetuloa kauniin kauhun pariin.

Ikäsuositus: 14+

Suomentanut: Kim Sariola, 177 sivua, Sangatsu Manga 2016

Alkuperäinen nimi: Byakuazaushi (2006)

Myös näissä blogeissa on sukellettu kauniiseen kauhuun: Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, AnimeGarden!, Manga Puutarha

Arvostelukappale

Heti alkuun on todettava, että Sui IshidanTokyo Ghoul 1 on paras mangateos, jonka olen tämän vuoden aikana lukenut, eli kuulemani kehut eivät olleet väärässä. 14-osaisen sarjan aloittava teos esittelee vähemmän tunnetun kauhuhahmon, ghoulin. Ghoulit elävät ihmisten keskuudessa ja metsästävät tuoretta lihaa Tokion kaduilla. Naamioitunutta ghoulia on vaikeaa erottaa ihmisestä, mikä tekee niistä täydellisiä saalistajia.

Tokyo Ghoulin päähenkilönä seurataan kirjallisuuden ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijaa, Franz Kafkaa ja Herman Hesseä siteeraavaa lukutoukkaa, Ken Kanekia. Hän on ujo ja hieman outo muiden silmissä - ja hyvin ihastunut Rize-nimiseen tyttöön, jota hänen paras ystävänsä Hide pitää aivan liian vaikeana palana Kanekille. (Samastuin muuten suuresti Kanekiin.)

Kaikkien yllätykseksi Kaneki ja Rize päätyvät treffeille, jotka lopppuvat hieman eri tavalla kuin tavallisesti, kun Kaneki löytää itsensä sairaalasängystä. Erinäisten juonenkäänteiden jälkeen Kaneki pääsee kurkistamaan maailmaa ghoulien näkökulmasta. Tarina eroaa massasta siinä, että se ei keskity hirviöiden tappamiseen vaan niiden ymmärtämiseen sisältä päin. Erittäin hieno lisä zombien ja vampyyrien kyllästämille markkinoille.

Tokyo Ghoul on vauhdikas manga, jonka ahmii hetkessä. Kerronta ei kuitenkaan ole pelkkää toimintaa, vaan juonta rakennetaan tehokkaasti myös hiljaisemmissa kohdissa. Kanekin hahmoon pääsee heti alussa sisälle ilman pitkää introa, ja uskon, että hahmo syvenee yhä lisää sarjan seuraavissa osissa. Ishidan viivan käyttö on vauhdikasta ja kiinnostavan rosoista, jokaisessa kuvassa on vahva lautaus.

Jatkan ehdottomasti sarjan lukemista ja toinen osa taitaakin löytyä jo kaupoista. Suosittelen tutustumaan teokseen, jos kaipaat laadukasta kauhumangaa ja populaarikulttuurissa hieman harvemmin nähtyjä hirviöitä.

Takakannesta:

Ghoulit elävät keskuudessamme. Niitä ei erota ihmisestä. Ne metsästävät meitä.

Ujo lukutoukka Ken Kaneki pääsee treffeille kauniin Rizen kanssa, mutta tytöllä on mielessä muutakin kuin vain kirjallisuudesta keskusteleminen. Varjoissa väijyvät verenhimoiset ghoulit tarkkailevat heitä molempia.

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Tokyo Calen: Dark Metro, Kohta Hirano: Hellsing, Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D, M. Alice LeGrow: Bizenghast, Sunao Yoshida: Trinity Blood, Hajime Isayama: Titaanien sota

Ikäsuositus: 15+

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 224 sivua, Punainen jättiläinen 2016

Alkuperäinen nimi: Tokyo Ghoul (2011)

Tokyo Ghoulista on kirjoitettu myös täällä: AnimeGarden!, Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, Manga Puutarha, Man Made Lifestyle

Muuri Tsekissä, 2011
Tässä on Salaisen puutarhan henkeä

Kesäkuussa luin 11 kirjaa, 2495 sivua. Romaaneja joukossa on vain kolme, sillä kesäkuun painotus oli mangassa, joita tuli luettua peräti kahdeksan pokkarin verran. Manga-putki jatkuu vielä ensi kuussakin, sillä lukupinossa on vielä huikeat 16 pokkaria (mm. kaksiosaiset All You Need Is Kill, johon elokuva Edge of Tomorrow perustuu ja Wolf's Rain sekä Planetes-sarjan osat 2-4). Kuukauden parhaat lukuhetket tarjosivat lukuflown palauttaneet Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä, Burnettin Salainen puutarha ja Gierin Liitto.

Takuma Morishige: Pulpettinaapurit 1
Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko
Ryo Mitsuya: Mopsi tuli taloon 1
Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 1
Sora Hoonoki: Vahtikoirat 1
Tooko Miyagi: Kesäyön tarinat
Mei Noguchi: Finlandia 1
Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
F.H. Burnett: Salainen puutarha
Sui Ihsida: Tokyo Ghoul 1
Kerstin Gier: Liitto

Luen tällä hetkellä Roald Dahlin klassikkoa Iso kiltti jätti, jonka elokuvaversio saa ensi-iltansa huomenna, 1.7. Lukupinossa odottelisi myös Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin, jonka nappasin pinon päällimmäiseksi Pride-viikon vuoksi. Toivottavasti ehdin lukemaan sen.

"Unet on täynnä arvoituksia ja taikaa", IKJ sanoi.
"Älä yritäkään ymmärtää niitä."

Arvostelukappale

Roald Dahl -haaste: Luettuja kirjoja 5 (Tynkätyiset, Nilviöt, Ilmarin ihmelääke, Taikasormi, Iso kiltti jätti)

En tiennyt Roald Dahlin yhdestä tunnetuimmasta ja suuresti rakastetusta lastenromaanista Iso kiltti jätti juuri mitään ennen lukemistani. Odotukseni tarinan suhteen olivatkin varovaisesti korkealla. Sen verran teoksesta kuitenkin on tullut vastaan netissä, että osasin varautua nimikkohahmon erikoisiin sanaleikkeihin. Suomentaja Tuomas Nevanlinna on tehnyt ison työn suomentaessaan kielen solmuun vääntäviä sanailotteluja ja adaptoidessaan tarinaa muutenkin Suomeen sopivammaksi (esim. paikannimien muodossa ja muuttamalla Englannin kuningattaren Suomen presidentiksi). Olisikin kiinnostavaa kokeilla myös alkuperäisteosta ja ratkoa Dahlin erikoisia sana-arvoituksia.

Tarina alkaa, kun orpokodissa asuva Sohvi ei saa unta. Hän hiipii ikkunan ääreen ja näkee jotain isoa, mustaa ja laihaa. Ja näin käynnistyy monien elämää muuttava seikkailu. Sohvi joutuu seitsemänmetrisen IKJ:n eli Ison Kiltin Jätin mukaan Jättiläisten maahan, missä hän näkee yhdeksän maailman inhottavinta asiaa, nimittäin loput jättiläisistä. Jättien mieliruokaa ovat ihmisparsat. Ne juoksevat pitkillä jaloillaan joka yö johonkin päin maailmaa, riippuen siitä minkä makuisia ihmisparsoja haluavat kulloinkin syödä. Kun jätit seuraavana yönä juoksevat Suomeen popsimaan lapsia kuin sokeripaloja, Sohvi haluaa tehdä asialle jotain, ja suostuttelee IKJ:n auttamaan.

IKJ puhuu erikoisella tavalla, sillä se ei ole käynyt kouluja, jättiläinen kun on, vaikkakin puolet lyhyempi muita. Se ei syö ihmisiä, vaan oksettavan makuisia musta-valkoraitaisia perskurkkanoita, sillä mitään muuta ei Jättiläisten maassa kasva. IKJ:n oli pakko napata Sohvi mukaansa, sillä ihmisten ei tule nähdä jättiläisiä, ei edes pienten tyttöjen, muutoin alkaa jättien metsästys isojen ihmisten halutessa vangita ne eläintarhaan. Pian Sohvi oppii tuntemaan kiltin jättiläisen ja se kertoo hänelle, kuinka kerää irrallaan leijuvia kauniita unia purkkeihin ja öisin puhaltaa ne pitkällä torvellaan lasten iloksi.

"Me jättiläiset päästää koko ajan poksutuhnuja! Poksutuhnut on onnen merkki. Se on musiikkia meidän korviin." (s. 74)

Iso kiltti jätti on tarina erikoisesta ystävyydestä, luottamuksesta ja ongelmien ratkaisemisesta jos on riittävästi rohkeutta, kekseliäisyyttä ja päättäväisyyttä. Dahl on käyttänyt hyödykseen teoksen teemoja ja tarinan opettavainen osuus käsitteleekin esimerkiksi kasvissyöntiä - siis kuinka syötäväksi kasvatetut eläimet eivät halua tulla syödyiksi - eiväthän ihmisetkään halua jättien syövän heitä.

IKJ on yksi parhaista Dahlilta lukemistani kirjoista. ja niinpä se nouseekin TOP 3 listalleni teosten Jali ja suklaatehdas ja Matilda rinnalle. Suosittelenkin siis tutustumaan teokseen ja sen pohjalta tehtyyn upouuteen filmatisointiin, joka sai ensi-iltansa eilen 1.7. Aivan perheen pienimmät saattavat vähän pelätä jättejä, mutta isommat lapset varmasti viihtyvät hyvin teoksen parissa yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. IKJ:n puhetavasta irtoaa takuulla huumoria pitkäksi aikaa ja onpa siitä tehty jopa gradu.

Muistakaa osallistua haasteeseen! Jaossa Dahl-kirjapalkintoja.

Iso Kiltti Jätti sopii Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingon ruutuun Lastenkirja.

Arvosana:

Takakannesta:

Sohvi ei saa unta ja hiipii ikkunan luo. Yhtäkkiä hän näkee kadulla jotain hirvittävän isoa ja hirvittävän mustaa ja hirvittävän laihaa. Sitten vilahtavat suunnattoman pitkät, kalpeat, kurttuiset kasvot ja valtavat korvat. Se on neljä kertaa ihmisen kokoinen jättiläishenkilö.

Kun jättiläinen kidnappaa Sohvin, tuntuu kaikki jo menetetyltä. Mutta onneksi kyseessä onkin Iso kiltti jätti, jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurattavaa ja ihastuttavaa.

Ja ennen kuin pahat lapsukaisia popsivat jättiläiset (muiden muassa Luunmurskaaja-jättiläinen, joka popsii vain turkeilta maistuvia turkkilaisia) on saatu kuriin, joudutaan turvautumaan aina maan korkeimpaan johtoon.

Alkuperäinen nimi:The BFG (1982), Suom. Tuomas Nevanlinna, 232 sivua. Art House 2016 (1. suomenkielinen painos 1989)

Kuvitus: Quentin Blake

IKJ on tuttu myös täällä:Kirjavinkit, Kirjablogi Rouge, Dysphoria, Sininen keskitie, Kirsin kirjanurkka, Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

Dahlin suomennetut lastenteokset:

Jaakko ja jättipersikka
Jali ja suklaatehdas
Taikasormi
Kekseliäs kettu
Jali ja lasihissi
Iskä ja Danny maailmanmestari
Suunnattoman suuri krokotiili
Nilviöt
Ilmarin ihmelääke
Tautisia tarinoita
Iso kiltti jätti
Kuka pelkää noitia
Kirahvi, Kaani ja minä
Matilda
Riimihärkää muusilla
Annok iplik
Tynkätyiset

Lastenkirjalauantai: Ella Brigatti: Sängynaluskansa Meksikossa

Yöpöydän kirjan viisi vuotta + Arvonta!

Esittelyssä: Hanna Karlzon: Kesäyö - Unelmien värityskirja

TTT: Kymmenen uudelleen luettavaa käännöstä

K. K. Alongi: Kevätuhrit

Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

TTT: Kesän lukulistan 10 odotetuinta

Toukokuun luetut

Diana Gabaldon: Sudenkorento

Lukupiirissä: Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti

Takuma Morishige: Pulpettinaapurit 1

Blogger Recognition Award

Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko & Ryo Mitsuya: Mopsi tuli taloon 1

Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 1 & Sora Hoonoki: Vahtikoirat 1

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Esittelyssä: Kerby Rosanes: Imagimorphia & Maped Color'Peps-värikynät

Lukupiirissä: Francis Hodgson Burnett: Salainen puutarha

Tooko Miyagi: Kesäyön tarinat & Sui Ishida: Tokyo Ghoul 1

Kesäkuun luetut

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Iso Kiltti Jätti