Yöpöydän kirjat

"Miten sinä olet joutunut tänne?"
"En ole joutunut. Minä synnyin täällä."
"Synnyit? Täällä? Et ole koskaan ollut vapaa?"
"En ole koskaan ollut ulkomaailmassa."

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Suomalainen kirjailija, Helmet 2018: Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

Tiedätte varmaan, kun joskus kirjasta syntyy etukäteen jokin mielikuva, joka lukiessa sitten korvautuu toisella. Nonna WasiljeffinLoukkupojan kohdalla kävi niin, että Otavan kevään katalogia lukiessani sain päähäni, että takakannessa mainittu Toinen taso tarkoittaisi, että Loukku, jonne päähenkilö, 15-vuotias Aaron on syntynyt, on jonkinlainen kellari tai maanalainen luola (vrt. Ann Aguirren Enclave tai Dmitri Gluhovskin Metro 2033). Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, mutta en ollekaan pettynyt siihen, millaisena maailma oli kuvattu.

Erikoisempaa on, että tämä on ensimmäinen romaani, joka muuttuu mielessäni elokuvamaisen kerronnan sijasta animeksi, eli japanilaiseksi animaatioksi. Tähän saattoi osittain vaikuttaa, että samoihin aikoihin, kun luin kirjaa katsoin Made in Abyss -animea (jolle voin antaa suositukseni). Lisäksi nämä kaksi maailmaa sopivat jotenkin kiehtovalla tavalla hyvin yhteen, vaikka ovatkin varsin erilaisia. Olen katsonut myös Foxilla parhaillaan pyörivää The Gifted -sarjaa, joka sijoittuu X-menversen maailmaan ja sekin keskustelee hyvin kirjan teemojen kanssa. Minulle tuli luettuani mieleen hieman myös Affinity Konarin Elävien kirja.

"Te ette ole ihmisiä."

"No luonnokkaita sitten. Miksi Tomut vievät luonnokkaita?"(s. 19)

Aaron on luonnokas, eli ihminen, jolla on erikoisia kykyjä (vrt. Victoria Aveyard: Punainen kuningatar, Veronica Roth: Viillot ja Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti riskummallisille lapsille sekä Kolkko kaupunki). Kaikille näille teoksille on yhteistä, että maailma on jakaantunut kahteen leiriin, karkeasti niputettuna niihin joilla on voimia ja niihin, joilla voimia ei ole. Loukkupojassa on luonnokkaiden lisäksi Tomuja, jotka ylläpitävät vankilamaista laitosta, jonne luonnokkaat päätyvät, jos käyttävät kykyjään avoimesti.

"Miksi luontoa ei saa käyttää hyvään?"

"Koska luonto on pahaa. Se on pahaa aina. Ihmiset ajattelevat, että luonnon käyttäminen kostautuu jotenkin heille. Että vaikka sillä tekisi jotain tärkeää, kaikki kuitenkin pilaantuu, vahingossa tai tarkoituksella. He näkevät luonnon pahana. Meidät pahana. Se, mitä he eivät ymmärrä tai osaa, on heistä pahaa ja vaarallista."(s. 41)

Teos on siis fantasiaelementeillä höystetty YA-romaani. Loukkupojan maailma on kiehtova, sillä maagiset voimat, paikka maailmojen välissä, autot ja elokuvat ovat kaikki yhtä aikaa olemassa olevia asioita. Puhtaasti urbaaniksi fantasiaksi en tätä kuitenkaan lähtisi määrittämään, mutta ehkä vaihtoehtohistoriallinen fantasia voisi sopia. Toivottavasti kirjailija avaa maailmaa lisää, ja etenkin maailmojen välistä verhoa.

Aivan täyttä kuvaa en tapahtuma-ajasta ja kulttuurista saanut, mutta mielikuvissani ihmiset pukeutuivat 1800-luvun loppupuolen tavoin, mutta autot ja junat olivat 1930-50-lukulaisia. Arvostan kirjailijan ilmavaa kuvailua, sillä lukijalle jää tällöin enemmän valtaa nähdä hahmot ja paikat sellaisena kuin haluaa. Olisikin kiinnostavaa kuulla, kuinka muut lukijat maailmaan kuvittelivat, en nimittäin tätä kirjoittaessani vielä löytänyt yhtään bloggausta teoksesta.

Pidin Wasiljeffin kielestä ruohotöppöineen ja rähmäkökkäreineen, jotka varmasti tarttuvat käyttööni. Maailma oli kiinnostava ja tuntui tuoreelta, hahmoista en vielä saanut tiukkaa otetta, sillä keskusjoukosta tuntui paljastuvan koko ajan uutta, joka muokkaa lukijan mielikuvaa heistä. Tarinan sisällä kulkee toinen tarina, mikä oli varsin onnistunut ratkaisu. Harmillisesti arvasin pari juonikäännettä etukäteen, mutta ne eivät suuresti vaikuttaneet lukukokemukseen. Odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan sarjan seuraava osa tarinaa vie, sillä tässä osassa vasta pohjustettiin jotain suurempaa.

Ei tarinoille voi olla liian vanha. (s. 13)

Arvosana:

Takakannesta:

Nimeni on Aaron. Olen ainoa, joka on syntynyt Loukussa. Ihmiset tulevat ja menevät. Jotkut ovat hetken, toiset vuosia. jotkut menevät eivätkä koskaan tule takaisin. Sillä tavalla Loukku toimii.

15-vuotias Aaron on elänyt koko elämänsä Loukussa, vankilassa, jota hallitsevat harmaaunivormuiset Tomut. Loukusta on vain yksi tie ulos: salaperäinen Toinen taso, josta kukaan ei halua puhua.

Aaron on oppinut selviämään pysyttelemällä näkymättömänä, kunnes eräänä päivänä Loukkuun tuodaan nuoret veljekset, jotka alkavat suunnitella pakoa.

Aaronilla ei ole mitään aikomusta päästää uusia ystäviään lähtemään, mutta kun kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen, hänen on valittava: yhä vaarallisemmaksi käyvä vankeus tai kammottu Toinen taso, joka vilisee Tomuja.

Sarjan avaus. Upea fantasiatrilleri vankeuteen syntyneestä pojasta, jonka kohtalo heittää vaaralliselle matkalle.

336 sivua, Otava 2018

Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Kirjavinkit, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirsin kirjanurkka

Samantyylisiä kirjoja: Victoria Aveyard: Punainen kuningatar, Veronica Roth: Viillot, Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti riskummallisille lapsille ja Kolkko kaupunki

"Tarinat ovat villeintä mitä on, hirviö jyrisi.

Tarinat vainoava, purevat ja polttavat."

Kuten blogiani aiemmin lukeneet ehkä muistavatkin, tein itselleni uuden vuoden lupauksen, että lukisin tänä vuonna enemmän parempaa kirjallisuutta ja vähemmän ihan ok, kolmen tähden teoksia. Tähän asti on lupaus pitänyt varsin mallikkaasti, sillä helmikuun puoleen väliin mennessä luettujen kirjojen keskiarvo on 3,68 eli hienosti tavoiterajan yläpuolella. Hirviön kutsu on jälleen yksi onnistunut lukukokemus lisää.

Vaikka teoksen teemat ovat aika synkkiä, ahmin parissa päivässä ja se menee helposti seuraavan lukusuositeltavan kirjarimpsun jatkoksi: R.J. Palacio: Ihme, Ali Benjamin: Mitä sain tietää mustekaloista, Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan. Lisäksi lukukokemuksesta tulee paikoin mieleen John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe. Kelpo romaani sekin.

Kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua. (s. 144)

Teoksen pohjaidea ja hahmot ovat Siobhan Dowdin luomia, mutta hän kuoli rintasyöpään 2007 ennen kuin sai kirjan valmiiksi. Patrick Nessiä pyydettiin työstämään tarina loppuun. Kirjan on kuvittanut Jim Kay, joka tunnetaan mm. Harry Pottereiden kuvitetuista versiosta. Kuvitus onkin tärkeä osa tarinaa, eikä aikuisen lukijan tarvitse kavahtaa sitä. Tyylikäs mustavalkoinen taide oli ainakin minun makuuni erittäin onnistunut.

Päähenkilö on 13-vuotias Conor O'Malley. Hänen äitinsä on sairastunut syöpään noin vuotta aikaisemmin ja käy edelleen hoidoissa. Conor näkee painajaisia ja koulussa hän on muuttunut käytännössä näkymättömäksi. Tosin yksi poika ja hänen ilkeät sanansa sekä nyrkkinsä tuntuvat aina näkevän hänet.

"Kyllä minä näen, mitä Harry puuhaa", neiti Kang sanoi. "Kiusaaja on kuusaaja, vaikka olisi kuinka vetovoimainen ja hyvä koulussa." Hän huokaisi ärtyneenä. "Harrysta luultavasti tulee vielä pääministeri. Luoja auttakoon."(s. 82)

Conor tutustuu tarinan aikana hirviöön, joka ottaa mielellään marjakuusen hahmon. Eräänä iltana hirviö tulee Conorin luo ja sanoo pojalle, että tämä on kutsunut sen auttamaan. Hirviö kertoo kolme tarinaa niistä kerroista, kun se aiemmilla kerroilla on lähtenyt liikkeelle auttamaan ja Conorin tulee kertoa neljäs, jonka jälkeen hirviö on suorittanut tehtävänsä ja lähtee.

Hirviön kertomat tarinat noudattavat sadun kaavaa, mutta niissä ei aina ole hyviksiä ja pahiksia, vaan ihmisiä jostain siltä väliltä. Olen kullut jonkin verran pettyneitä kommentteja kirjan ennalta-arvattavuudesta, mutta minusta teos ei ole sitä huonolla tavalla. Toki alussa voi jo aavistaa, kuinka kirja tulee päättymään, mutta välille mahtuu monenlaista käännöstä, joka pitää lukemisen mielekkäänä ja yllättävänä.

Äiti vakuuttelee Conorille, että hän tulee voimaan paremmin ihan pian, mutta vaikka poika haluaa uskoa äitiään, epäilyksen siemen itää. Teos on yhtä aikaa hienovarainen ja kaunis sekä raju ja ahdistava kuvaus siitä, kuinka äidin sairaus vaikuttaa poikaan. Miten voisi hyväksyä sen, että joutuu luopumaan yhdestä tärkeimmistä ihmisistä.

Teos sopii monenikäiselle lukijalle. Nessin tapa kuljettaa tarinaa muistuttaa suruprosessin vaiheita, jotka ovat kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus ja hyväksyminen. Teos saattaakin olla hyvä väline lukijalle, jonka elämässä on tapahtunut tai meneillään jotain, johon liittyy luopumista ja surua. Teoksen pohjalta on myös tehty elokuva, joka sai ensi-iltansa loppuvuodesta 2016.

Tarinat ovat tärkeitä, hirviö sanoi. Ne voivat olla tärkeintä mitä on. (s. 151)

Arvosana:

Takakannesta:

Hirviö ilmestyy paikalle seitsemän minuuttia yli keskiyön. Se kertoo Conorille kolme tarinaa, mutta neljäs tarina Conorin pitää kertoa itse. Patrick Ness punoo riipaisevan ja jännittävän kertomuksen 13-vuotiaasta pojasta, joka saa avukseen hirviön, kun äiti sairastuu syöpään.

Jim Kayn hienosti kuvittama teos on yhtä aikaa monikerroksinen satu, hurja seikkailu ja henkeäsalpaava romaani. Hirviön kutsu on mestariteos, joka puhuttelee monenikäisiä lukijoita ja jota lukee henkeään pidättäen: pystyykö hirviö auttamaan Conoria ja hänen äitiään

Kirjan idea on kirjailija Siobhan Dowdin, joka sairastui syöpään eikä pystynyt itse kirjoittamaan tarinaa ennen kuolemaansa. Hirviön kutsu on palkittu sekä Carnegie -mitalilla että Kate Greenway -mitalilla (Jim Kaylle teoksen kuvituksesta). Jim Kay kuvittaa myös J. K. Rowlingin koko Harry Potter -kirjasarjan. Hirviön kutsun käännösoikeudet on myyty jo 34 kielelle. Kirjan pohjalta tehty elokuva tulee teattereihin syksyllä 2016.

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 215 sivua, Tammi 2016

Alkuperäinen nimi:A Monster Calls (2011)

Muita lukukokemuksia: Tähtivaeltaja, Lukuisa, Oksan hyllyltä, Hurja Hassu Lukija, Carry on Reading, Kirjaston kummitus, Musteen jäljet, Värikäs päivä | Lastenkirjablogi

Samankaltaista luettavaa: R.J. Palacio: Ihme, Ali Benjamin: Mitä sain tietää mustekaloista, Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan, John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, Steven Rowley: Lily ja mustekala

"Ceterum censeo vulvam sanctissimae Majestatis ante coitum essetilliandum."

Lukuhaasteissa:Sarjakuvahaaste,

Kiinnostuin Liv Strömquistin sarjakuvateoksesta Kielletty hedelmä luettuani siitä Bibbidi Bobbidi Book -blogista. Etenkin tämä kohta Lauran tekstissä houkutteli laittamaan teoksen kirjaston varaukseen: "Esimerkiksi vuonna 1972 laukaistuun Pioneer 10 -avaruusluotaimeen laitettiin mukaan laatta, johon oli piirretty alaston mies ja nainen. Miehen sukukalleudet roikkuvat kuvassa aivan estoitta, kun taas naisen haaroväli on tasainen kuin Barbie-nukella."

Kielletty hedelmä oli minulle lukukokemuksena samalla tapaa vaikuttava kuin Emmi Niemisen ja Johanna VehkoonVihan ja inhon internet. Ja naiseus tässäkin on keskeistä, ja etenkin miesten halu tutkia, määritellä, luokitella, rajoittaa ja häivyttää naisen sukuelimiä.

Vaikka osan teoksen esittämistä historiallisista ja nykyajan esimerkeistä tiesinkin (mm. tv-sarjan Masters of Sex pohjalta. Sarja kertoi 1950-60-luvuilla ihmisen seksuaalisuutta tutkineista William Mastersista ja Virginia Johnsonista), sain huomata monta kertaa lukiessani, kuinka uskomattoman paljon miehet ovat vuosisatojen aikana viettäneet aikaa naisten sukuelimiä pohtien. Ja sellainen seikka kuin esimerkiksi klitoriksen todellinen koko tajuttiin vasta vuonna 1998!

Klitoriksen koko olemassa olo oli itseasiassa pitkään mysteeri miehille. Naiset tosin hyvin suurella todennäköisyydellä olivat jo ratkaisseet tuon osasensa salaisuudet paljon aiemmin. Noitaoikeudenkäynneissä klitorista pidettiin paholaisen merkkinä ja kolmantena nänninä. Kaikkea sitä ovat naiset saaneetkin kärsiä biologiansa - tai enemminkin miesten omituisten aivoitusten vuoksi.

Muita kiinnostavia huomioita olivat kuukautissuojiin liitetyt ilmaisut "varma" ja "raikas" (vastakohtana epävarmalle ja likaiselle) ja että suojan on oltava huomaamaton kuljettaa ja paikalleen asetettuna. Kuukautisethan ovat käytännössä puolta maailman väestöstä koskettava asia ja silti se on mahdottoman tabuoitu. Mestruoiva nainen on likainen ja monissa kulttuureissa hän saastuttaa olemassa olollaan talon, jossa on sekä tavarat joihin koskee, tai huonekalut joiden päällä istuu.

Olen kuullut aiemmin vastaavaa, että miesten metsästysaseet saastuvat, eivätkä he osu saaliiseen, jos nainen (menstuoiva tai ei) koskee niihin. Samoin kerran eräs pohjoisen kansoista kertova dokkari valisti, ettei nainen saa kävellä rekikoirien liekojen ylitse, koska se jollakin tapaa tuhoaa valjaat tai aiheuttaa onnettomuuden. Ei moni länsimaalainen varmaan tiedäkään, että meillä naisilla on näinkin paljon valtaa miesten hauraasta maailmasta pelkällä verellämme...

Yksi hämmentävin osa teosta käsittelee lapsen sukupuolen määrittämistä syntymässä, ja kuinka kirjailijan kotimaassa Ruotsissa (ja käsittääkseni yhä myös Suomessakin, korjatkaa, jos olen vääräsä) ne lapset, joiden ulkoiset sukupuolielämiet eivät täydellisesti näytä naisen tai miehen elimiltä leikataan hyvin pian syntymän jälkeen ja yleensä aina naisellisiksi, koska ne on helpompi muotoilla. Ja olen jopa kuullut sellaistakin, että tätä tehdään/on tehty vanhemmiltakin salaa. Esimerkiksi liian iso klitoris saatetaan leikata pienemmäksi, ettei se näyttäisi niin penismäiseltä. Tässä samalla tuhotaan paljon tuntoherkkää kudosta, eli saatetaan pahimmillaan estää kyseisen lapsen kyky myöhemmässä iässä nauttia seksistä ja kosketuksesta sukuelinten alueella.

Teos on pääosin mustavalkoinen, ja väreistä etenkin punainen pääsee välillä esille loppupuolella. Pääpaino ei ole kuvallisessa ilmaisussa, vaan siinä, mitä halutaan sanoa. Tietomäärästään huolimatta teosta ei ole raskasta lukea, sillä Strömquist viljelee vahvaa ironiaa ja vaatii kyseenalaistamaan kaikki nykyaikaan asti kannetut pähköydet siitä, mitä naisen tulee olla. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän. Olen nyt vähälle aikaa lukenut kaksi tietopitoista sarjakuvaa, ja olen sitä mieltä, että minulle tällainen muoto on erittäin hyvä uuden tiedon sisäistämisessä. Olisipa minulla ollut tämä kirja jo lukiossa ollessani.

Arvosana:

Takakannesta:

Liv Strömquistin sarjakuva-albumi Kielletty hedelmä käsittelee sitä, jota tavataan kutsua "naisen sukuelimeksi". Mikä se oikeastaan on? Ja miksi ihmiskunnalla on ollut niin äärimmäisen vaikea viha-rakkaus-suhde juuri tähän tiettyyn kehonosaan?

Strömquist kokoaa kirjassaan muinaiskreikkalaisista myyteistä, Pioneer-sukkulasta, Prinsessa Ruususesta, hindujumalattarista, Sigmund Freudista, biologian oppikirjoista ja aamiaismuroyrittäjistä värikkään mosaiikin, joka tempaa lukijan mukaan tarkastelemaan tämän elimen kulttuurihistoriaa, jota taidemaalari Gustave Coubert nimitti vuonna 1866 "Maailman alkuperäksi".

Kielletty hedelmä on Strömquistin ensimmäinen suomennettu albumi. Ruotsissa hänen albuminsa ovat olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä. Kielletty hedelmä on opettavainen ja hausjka historiallinen analyysi eräästä huonosti ymmärretystä elimestä.teos tuo virkistävän puheenvuoreon suomalaiseen keskusteluun sukupuolesta ja feminismistä.

Suomentanut: Helena Kulmala, 143 sivua, Sammakko 2016

Alkuperäinen nimi: Kunskapens frukt (2014)

Muita lukukokemuksia: Sylvi, Eniten minua kiinnostaa tie, Mitä luimme kerran, bookishteaparty, Todella vaiheessa, Kirjojen keskellä

Samankaltaista luettavaa: Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet

Lukuhaasteissa:Sarjakuvahaaste

Helmikuun kuukauden kielenä on japani. Niinpä pidän nyt mangaviikon, eli tämän viikon aikana pyrin julkaisemaan mahdollisimman monena päivänä mangapostauksen. Maanantai alkaa kahdella lyhärikokoelmalla Chiyorin Pyhäkön kulkukissat, jonka sain kustantajalta arvostelukappaleena (kiitos!) ja Taamon a girl's melancholy, jonka puolestaan lainasin kirjastosta.

Chiyori: Pyhäkön kulkukissat

Pyhäkön kulkukissat sisältää kolmilukuisen nimikkotarinan sekä kaksi muuta lyhäriä, Kummitustaloon eksyneet ja Ei koulua, vaan sinua varten. Kaikissa tarinoissa on keskiössä tavalla tai toisella vaikeasti saavutettava, mutta hyvin ennalta-arvattava nuori rakkaus. Harmillisesti kissoilla on nimikkotarinassa varsin pieni rooli. Se keskittyy enemmän päähenkilötytön ja pyhäkölle tulevan pojan suhteeseen. Molemmilla on lisäksi haasteita vanhempiensa kanssa.

Chiyorin piirrostyyli oli myös melko personaaton, eli sitä ei tunnistaisi, jos taiteilijan nimeä ei tietäisi. Eniten pidin hänen varhaisesta tarinastaan Ei koulua, vaan sinua varten. Kokoelmana siis varsin helposti unohdettava, muttei kuitenkaan varsinasesti huono. Sopii varmaan parhaiten mangaa vähemmän lukeneelle, romantiikan nälkäiselle lukijalle.

Arvosana:

Takakannesta:

Itsenäisiä ja itsepäisiä - sellaisia ovat kulkukissat. Niiden on vaikea luottaa kehenkään. Mutta se, joka jaksaa kärsivällisesti yrittää, voi saada kovapäisimmänkin tapauksen pehmenemään...

Kokoelma romanttisia lyhyttarinoita!

Ikäsuositus: 10+

Suomentanut: Antti Valkama, 187 sivua, Sangatsu Manga 2017

Alkuperäinen nimi: Jinja no mori no Noraneko-kun (2012)

Muita lukukokemuksia: Harakan varpaat, Manga Puutarha, There, here and nowhere, Kirjojen keskellä

Taamo: a girl's melancholy

Näistä kahdesta lyhärikokoelmasta a girl's melancholy on paljon onnistuneempi kokonaisuus. Se sisältää viisi tarinaa. Nimikkotarinan lisäksi kokoelmasta löytyvät Tulikärpässade, Mustavalkoinen Peter Pan, Hopeiset kyyneleet, hopeinen lumi ja Tohtori ja pikku noita. Tykkäsin myös Taamon piirrostyylistä paljon enemmän kuin Chiyorin.

Tarinoista Tulikärpässade ja Hopeiset kyyneleet, hopeinen lumi olivat suosikkejani. Ensinmainittu kertoo tytöstä, joka on muuttanut uudelle paikkakunnalle, missä puhutaan erilaista murretta. Esimerkiksi pöljäksi kutsuminen ei päähenkilölle ensin avaudu. Hän päätyy koiraa ulkoiluttaessaan puistoon, jossa on tulikärpäsiä ja tapaa siellä pojan.

Jälkimmäisessä tarinassa kouluryhmässä pukeudutaan joululuhlaan pareittain poroiksi ja joulupukeiksi. Päähenkilöpoika ei aluksi ole osallistumassa juhlaan, koska haluaa viettää juhlan pikkusiskonsa kanssa. Kun eräs tyttö pyytää häntä parikseen, poika suostuu, koska ajattelee tytön olevan ihastunut häneen. Matkassa tulee kuitenkin ensin kaikenlaisia mutkia, mutta tarinalla on sittenkin onnellinen loppu.

Nimikkotarina oli melko sekava. Koululuokan tytöillä on kaikenlaisia klikkejä ja riitoja, joita tarinassa sitten selvitellään ja lopussa kaikki ovat taas kavereita keskenään. Mustavalkoinen Peter Pan kertoo sekin eräästä koululuokasta, joka on tekemässä Peter Pan näytelmää. Näytelmän kulisseissa tapahtuu romanssi. Viimeinen minitarina on hieman turhan tuntuinen täyte kokoelmaan. Se kertoo pikkunoitakokelaasta, joka tekeytyy aikuiseksi naiseksi, jotta saisi lääkärinä nykyään toimivan velhon käyttämään magiaansa.

Arvosana:

Takakannesta:

Millaisia asioita tytöt pelkäävät? Voiko 'pöljä' olla lempeä sana? Onko pakko aikuistua? Lyhyttarinakokoelma a girl's melancholy käsittelee näitä ja muita enemmän tai vähemmän arkisia kysymyksiä herkästi ja lämmöllä.

Ikäsuositus: 10+

Suomentanut: Antti Valkama, 190 sivua, Sangatsu Manga 2017

Alkuperäinen nimi: Shojo no melancholy (2006)

Lukuhaasteissa:Sarjakuvahaaste

Arina Tanemura oli ensimmäinen mangaka, johon tutustuin. kun manga-aalto vyöryi Suomeen ollessani lukiossa. Ihastuin hänen tyyliinsä ja annoin pikkusormeni mangalle. Tanemuraa julkaisi aikaisemmin Egmont, mutta sen mangajulkaisutoiminta on loppunut. Tammikuussa luin Sangatsu Mangan julkaisemana Tanemuran Prinsessa Sakuran ensimmäisen osan ja tajusin luettuani, että tämä vuonna 2009 julkaistu The Gentlemen's Alliance Cross-sarja on jäänyt lukematta.

Syynä lienee eniten se, että noihin aikoihin opiskelin ensimmäistä ja toista vuottani arkeologiaa yliopistossa, ja jolloin pidin vuoden tauon lukemisesta, eli en lukenut yhtään mitään, joka ei liittynyt opiskeluun tai arkeologiaan. Moni 2008-2010 julkaistu teos menikin ihan kokonaan ohi. Onneksi aloitin blogin pitämisen keväällä 2011, niin tuli seurattua kirjamaailmaa paremmin ja blogit on yksi tapa saada tietoa kirjoista, joihin itse ei välttämättä ole kiinnittänyt huomiota aikaisemmin.

The Gentlemen's Alliance Crossin miljöönä on melko perinteinen kouluympäristö. Päähenkilö on 15-vuotias Haine Otomiya, joka on adoptoitu. Hänen perheensä möi hänet rikkaalle, lapsettomalle liikemiehelle, koska eivät saaneet lainaa. Haine on rakastunut melko kliseiseen vihaiseen nuoreen mieheen, joka on koulun arvoasteikon korkeimmalla portaalla. Haine on itse pronssi ja Shizumasa on kultainen. Lisäksi on myös hopeisia oppilaita. Tasoaan voi nostaa joko maksamalla tai keräämällä pisteitä.

Tanemuran taide ja hahmot ovat yhtä ihastuttavia kuin aina (kiitos kuuluu myös taitelijan tukena olevalle työryhmälle taustapiirtäjineen ja rasteroijineen), mutta tarina ei herättänyt suurta kiinnostusta. Verrattuna esimerkiksi Prinsessa Sakuraan pidin tämän teoksen piirroksista enemmän, mutta PS:ssä juoni on onnistuneempi. En todennäköisesti lue tätä 11 osaista sarjaa enempää kuin tämän ensimmäisen osan, joskin googlaillessani sarjaa huomasin kahdeksannessa osalla olevan todella kaunis kansi.

Arvosana:

Takakannesta:

Kuplivaa komediaa, ruusuista romantiikkaa ja koristeellista kuvakerrontaa - Arina Tnemuraa parhaimmillaan!

Keisarillista akatemiaa käyvä Haine-tyttö on ihastunut jo vuosia sitten Shizumasa Touguun, joka on koulun oppilakunnan puheenjohtaja. Unelmien prinssillä huhutaan olevan jo tyttöystävä, mutta se ei saa pippurista Hainea menettämään toivoaan... Perheensä myymällä Hainella on edessään hurjiaseikkailuja eliittikoulun salaisuuksien ja valtataistelun keskellä.

Ikäsuositus: 13+

Suomentanut: Hanna Alajärvu, 187 sivua, Sangatsu Manga 2009

Alkuperäinen nimi: The Gentlemen Alliance - Cross 1 (2004)

Kuinka maailma pelastetaan (tarina: Shingaku, taide: Ryu Usui) on perushyvää huumorimangaa. Ensimmäisen osan sain arvostelukappaleena kustantajalta (kiitos!) ja toisen osan lainasin kirjastosta. Teosten huumori ei todennäköisesti sovi kaikille, mutta minusta näissä oli muutama todella onnistunut one liner. Ihan kaikille pissa-kakka-tasoisille jutuille en kylläkään jaksanut hymähdellä.

Mangakaksikko kertoo luokiolaisesta Sadame Tsukiyodasta, joka pyrkii maailmanvaltiaaksi. Hänen vanhempansa omistavat pelifirman ja poika pääsee usein kokeilemaan niitä kehittelyvaiheessa. Pelimaailma onkin Sadamelle pakopaikka, sillä siellä häntä palvotaan ja samaa hän tavoittelee myös tosimaailmasaskin.

Tai tavoitteli, kunnes eräänä päivänä vanha mies tuikkaisee sormensa hänen peppuunsa keskellä vilkasta katua. Paljastuu, että miekkonen teki outoja asioita pelastaakseen maailman ja Sadamekin päätyy pelastajien joukkoon. Tehtävänä on mm. varastaa erään tytön alushousut, nostaa kahden satunnaisen naisen hameenhelmat ilmaat ja ostaa kasa eroottisia lehtiä (ns. "örnöä").

Maailman pelastaminen ei ole helppoa, sillä kenellekään ei saa kertoa miksi tekee sitä mitä tekee, vaikka seuraamuksena olisi mitä tahansa. Lopulta Sadamen on paljastettava itsestään ihan kaikki, jotta maailma ei tuhoudu. Piirrotyyli oli sarjaan hyvin sopiva. Monelle lukijalle on tullut Sadamesta mieleen Death Note, mutta itse en sitä ole lukenut.

Suosittelen lukemaan tämän lyhyen sarjan, jos et rypistä kulmiasi tyttöjen märille t-paidoille ja teinipoikamaiselle huumorille.

Arvosana:

Takakannesta:

Osa 1) Tsukiyoda Sadame tulee sattumalta vedetyksi mukaan harvojen ja valittujen joukkoon, pelastamaan Maata salaperäiseltä uhalta. Kunnianhimoiselle nuorukaiselle tilaisuus on liian hyvä ohitettavaksi. Mutta tapa, jolla tätä sankarintyötä suoritetaan, ei ole ihan sitä mitä voisi odottaa...

Osa 2) Viime osassa Tsukiyoda Sadame jäi tiukkaan tilanteeseen, joka saattaa vaaranaa hänen maineensa. se on silti pientä verrattuna niihin koettelemuksiin, jotka ovat lähestymässä... Riittävätkö edes useamman pelastajan yhteiset ponnistukset, vai onko maailma tuomittu tuhoon!?

Ikäsuositus: 14+

Suomentanut: Antti Valkama, 194 sivua (osa 1) ja 197 (osa 2), Punainen Jättiläinen 2017

Alkuperäinen nimi: Tsukiyoda Sadame no Sekai no Sukuikata (2014)

Muita lukukokemuksia: H arakan varpaat, There, here and nowhere osa 1 ja osa 2, Man Made Lifestyle, Manga Puutarha osa 1 ja osa 2

Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste

Kore YamazakinVelhon morsian on ehdottomasti tämän hetken suosikkimangasarjani. Ahmin osat 4-6 hengästyneenä, sillä Chisen matkassa pääsee koko ajan seikkailusta toiseen, eikä lukijalla yleensä ole mitään ennakkoaavistusta siitä, mihin suuntaan tarina kulkee. Tämä mangasarja on yhdistelmä söpöyttä ja kauhua, molempia juuri sopivassa mitassa, ilman, että kumpikaan mene överiksi.

Yamazakin piirrokset ovat ihania, sekä välillä hämmentäviäkin ja haluaisin kehystää useamman sivun tauluksi seinälle. Aloitimme viimein katsomaan mieheni kanssa teosten pohjalta tehtyä anime-sarjaa. Sekin on varsin onnistunut, vaikka toki erojakin löytyy. Kivaa nähdä maailma värillisenä, ja suosittelen lämpimästi katsomaan liikkuvana kuvanakin. Tykkään, että tarina sijoittuu suurelta osin Englantiin ja että Brittiläinen mytologia on suuressa roolissa teoksessa. Välillä käydään mm. Islannissa ja keijujen valtakunnassa.

Sarjassa tavataan koko ajan uusia hahmoja ja olentoja. Monet maagisista hahmoista ovat sellaisia, joista en ole aiemmin kuullutkaan, enkä osaa sanoa, ovatko ne Yamazakin itsensä keksimiä vai ihan olemassaolevasta mytologiasta ammennettuja. Esimerkiksi puuvillakiitäjät olivat söpö, uusi tuttavuus. Lisäksi tutuistakin hahmoista paljastuu koko ajan uutta takaumien ja jutustelujaksojen kautta.

Osan 4 sain arvostelukappaleena kustantajalta (kiitos!) ja osat 5 ja 6 lainasin kirjastosta. En malta odottaa, että saan seuraavan osan luettavakseni (se ilmestyi 2.2.). Osat 4 ja 5 ovat tähän mennessä ilmestyneen sarjan parasta antia. Etenkin Lindelin hahmo on todella kiehtova, eikä ainoastaan siksi, että hänellä on suomalais-yhteys.

Arvosanat: Osa 4:

, Osa 5:

, Osa 6:

Takakannesta:

Osa 4) Chise on saapunut lohikäärmeiden maahan valmistamaan itselleen velhonsauvan. Samalla hän saa kuulla Lindeliltä tämän ja Eliasin kohtaamisesta. Asioista, joita Elias itse ei koskaan puhu...

Osa 5) Kun ruusuja hoitava Joel ei herää, Chise kutsutaan apuun. Mutta onko mitään tehtävissä? Nuori velhonalku ryhtyy operaatioon, jolla on yllättävät seuraukset.

Osa 6) Joulu tuo Chisen eteen yllättävän ongelman. Sitä hän ratjkoo yhdessä Alicen kanssa. Ihmiset eivät silti ole ainoita, jotka juhla-aika saa liikkeelle. Varomattomat sanat voivat saada aikaan paljon pahaa...

Ikäsuositus: 13+

Suomentanut: Antti Valkama, 188 sivua (osa 4), 182 sivua (osa 5) ja 187 sivua (osa 6), Punainen Jättiläinen 2017

Alkuperäinen nimi: The Ancient Magus' Bride (osat 4 ja 5 2015, osa 6 2016)

Muita lukukokemuksia: Harakan varpaat (osasta 4), There, here and nowhere (osasta 4), Kirjojen keskellä (osista 1-5), Manga Puutarha (osasta 4)

Lukuhaasteissa:Sarjakuvahaaste

Sain osan 2 arvostelukappaleena kustantajalta (kiitos!), osat 3 ja 4 lainasin kirjastosta.

Liki vuosi sitten luin Kyoukorinin Ace - Musta vaeltaja sarjan ensimmäisen osan, jossa oli musta kansi (mikä on mielenkiintoinen kontrasti, sillä näissä myöhemmissä kansi on vaalea ja pastellisävyinen). Tämä ei silti suuresti haitannut myöhempien osien lukukokemusta, sillä sarjalla ei ole niin merkittävää juonta (Punasilmän jäljittämisen lisäksi), vaan jokainen luku kertoo oman pienen tarinansa, nimettynä taisteluiksi. Sarjassa on yhteensä 29 taistelua, sekä pari lyhyttarinaa.

Taistelu ei tosin aina tarkoita tappelemista, vaan taistelemista esimerkiksi omia tunteitaan vastaan. Koskettavin kissakohtaaminen on heti toisen osan alussa. Ace tapaa Momo-nimisen kissavanhuksen, jonka elinaika on lopussa. Acen menneisyydestä tuttuja kissoja tavataan sarjan aikana. Yksi näistä on viehättävä musta naaras. Punasilmä on myös varsin erikoinen hahmo, josta olisin kyllä lukenut enemmänkin, mutta koko sen olemassaoloa pidettiin aivan viimeiseen osaan saakka vain legendana.

Ace vaeltaa ympäriinsä ja kohtaa paljon kissoja ja ihmisiä auttaen heitä tai tappelee näitä vastaan, jos joku on vaarassa. Ace pitää edelleen kotikissoja hieman hupsuina, kun ne ovat solmineet niin vahvan siteen ihmisen kanssa, mutta se ymmärtää, että kadut eivät ole turvallisia kissoille, jotka eivät osaa tai halua tapella.

Vaikka Ace ei olekaan ihan perinteistä söpöilykissamangaa, on siinäkin omat aww-hetkensä. Kissanpennut on piirretty suloisesti ja Acen kasvot ovat todella ilmeikkäät, eikä huumoriakaan puutu. Yksi suosikkejani on tuo alla oleva kolmen ruudun kohtaus Acen ja erään koiran kanssa. Sarja on hauska sekoitus puhuvia kissoja ja japanilaista mytologiaa, mutta ei pääse kissamangasuosikkeihini.

Sarja päättyi hieman oudosti, sillä tuntui, ettei se oikeastaan saanut selvää loppua. Ihan miellyttävä lukukokemus tämä kuitenkin on, vaikka en välttämättä herkimmille lukijoille suosittelekaan. Katukissan elämä kun on varsin vaarallista ja arvaamatonta. Tappeluista tulee hieman mieleen Hopeanuoli, munna onneksi ne eivät koskaan eskaloidu kovin verisiksi, sillä Acen maine saa vastustajat vapisemaan kauhusta jo ennen ensimmäistäkään iskua tai puraisua.

Arvosanat: Osa 2:

, Osa 3:

, Osa 4:

Takakansista:

Ace-kissa on kovapintainen katujen kasvatti, joka vaeltaa pitkin maita ja mantuja, seikkailusta toiseen. Matkoillaan se kohtaa kaikenlaista väkeä, sekä lajitovereitaan että ihmisiä...

Osa 2) Tällä kertaa vastaan tulee Gin, joka sanoo näkevänsä toisten kohtalot! Entä kuka on salaperäinen Julia, joka muistuttaa erehdyttävästi Acea?

Osa 3) Tällä kertaa kohtalo kuljettaa mustan kissan pienelle saarelle, keskelle kahden lajin taistelua! Luvassa on sekä vaaroja että uusia, yllättäviäkin ystäviä.

Osa 4) Vihdoin ja viimein Ace pääsee kauan etsimänsä mystisen Punasilmän jäljulle! Luvassa on sekä yllättäviä että pelottavia kohtaamisia. Saako Ace ystävineen selvitettyä välinsä katkeran menneisyyden kanssa?

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 212 sivua (osa 2), 190 sivua (osa 3) ja 208 (osa 4), Sangatsu manga 2017

Alkuperäinen nimi: Kuro Neko Ace (osat 2 ja 3 2013, osa 4 2014)

Muita lukukokemuksia: Manga Puutarha (osasta 2), There, here and nowhere (osasta 2)

Arvostelukappale

Luin AhndongshikinLindbergh -sarjan ensimmäisen osan loppuvuodesta 2016. Se sai arvosanaksi neljä ja puoli kissaa. Yritinkin lukukokemuksen innoittamana jatkaa toiseen ossan melko pian sen perään, mutta tarinan saamat uudet käänteet hämmensivät niin paljon, etten tullut lukeneeksi pokkaria loppuun ennen kuin nyt. Laitoin kylläkin nämä kaksi osaa luettuani loput ilmestyneet kahdeksan osaa varaukseen kirjastoon, sillä jotain kiehtovaa ja Miyazakimaista (vrt. Porco Rosso, Laputa) sarjassa on edelleen.

Knitin ihailema Shark paljastuu ilmarosvoksi. Alun järkytyksen jälkeen Knit kuitenkin huomaa, ettei Shark varasta (aina) itsekkäistä syistä. Ei hän tähän mennessä ole miksikään Robin Hoodiksikaan paljastunut, mutta nostan hattua osalle hänen näissä kahdessa osassa näytetyistä teoistaan ja niiden takana oleville syvemmille syille. Teoksen maailmassa on pari vähintäänkin asiaa pielessä ja Sharkilla on eri näkemys kuin valtaa pitävillä, joten hän vaikuttaa kapinoivan nykytilaa vastaan.

Lindhbergin parasta antia tähän mennessä ovat olleet kauniit, koko aukeaman maisemakuvat, Knitin kotimaan Elduran erikoinen historia ja Plamo sekä muut lindhbergit, nuo erikoiset dinosauruksen näköiset lentokoneen peräsimen pystöllä varustetut otukset, jotka pystyvät lentämään, kun ne valjastetaan kaksitasolentokonetta muistuttava runkoon.

Arvosana:

Takakansista:

Osa 2) Nuori lammaspaimen Knit haaveilee isänsä tavoin lentämisestä, jonka kuningas on kieltänyt jyrkästi. Taivaalta ilmestynyt Shark kuitenkin auttaa pojan lentoon ja ulos ahtaasta Elduran pikkuvaltiosta. Mutta ikäviäkin yllätyksiä on luvassa, eikä Knit kohta enää tiedä, kennen voisi luottaa.

Osa 3) Vasta lentämisen aloittanut Knit päätyy Shantosin lentokilpailuun! Ja kuin vaikeassa radassa ei olisi tarpeeksi, kisan panokset ovat yllättävän korkeat... Myös Shark ryhtyy uhkapeliin, kun kaupunkiin saapuu yllättävä vieras.

Suomentanut: Juha Mylläri, 190 sivua, Sangatsu Manga 2016 (osa 2) ja 2017 (osa 3)

Alkuperäinen nimi: Lindbergh (2009)

Muita lukukokemuksia: Harakan varpaat (osista 2 ja 3), There, here and nowhere (osista 2 ja 3), Kirjojen keskellä (osista 2 ja 3), Manga Puutarha (osista 2 ja 3)

Mangaviikko päättyy Makoto Shinkain animesta mangaksi taipuneeseen your name -trilogian kahteen ensimmäiseen osaan. Sarjakuvitus on Ranmaru Kotonen. Ennen lukemista olin nähnyt viime vuoden huhtikuussa ensi-iltansa saaneen elokuvan trailerin, joten tiesin perusasetelman. Yllättätyksiä kuitenkin riitti siitä huolimatta.

Animen/mangan idea on siis, että Mitsuha asuu syrjäisellä maaseudulla ja tahtoisi olla poika, koska tyttönä hänellä on vähemmän vaihtoehtoja, sekä elää isommassa kaupungissa, jossa kaikki eivät tunne toisiaan. Hän toivoo, että voisi olla poika edes unissaan. Kuinka ollakaan, toive toteutuu jä hän herää Takin ruumiissa Tokiossa.

Aluksi kaikki tuntuu vain unelta, mutta sitten perhe ja ystävät alkavat ihmettelemään, miksi nuoret välillä muuttuvat erilaisiksi ja he tajuavat, että todella vaihtavat kehojaan. He alkavat kirjoittaa päiväkirjaa, jotta toinen tietäisi, mitä niiden päivien aikana tapahtuu, kun heidän kehoaa ohjailee joku muu. Mutta sitten Takille selviää jotain, mikä muuttaa kaiken.

Toisessa osassa tapahtuva käänne tekee tästä erittäin kiinnostavan luettavan, sillä muutoin tämä on ollut aika tutun oloinen tytöille suunnattu draama-manga. Odotan mielenkiinnolla, kuinka kolmas osa päättää sarjan. Sen luettuani täytyy kyllä etsiä animekin katsottavaksi, sillä olen kuullut paljon sen kauneudesta.

Arvosanat:

Takakansista:

Osa 1) Kohtaaminen, jota ei pitänyt tapahtua.

Pitkästynyt maalaistyttö Mitsuha uneksii elämästä tokiolaispoikana. Eräänä aamuna hän tosiaan herää sellaisena! Samalla taki, nuorukainen Tokiosta, herää Mitsuhan kehossa. Tätä tapahtuu useita kertoja. Vähitellen kaksikko saa erilaisilla viesteillä yhteyden toisiinsa. Mistä on kyse? onko kaikki plekkää unta vai onko taustalla jokin suurempi kuvio...?

Osa 2) Kohtalon pyörät pyörivät.

Mitsuhan maininta komeetasta jää hämmästyttämään takia. Pieleen menneiden treffien jälkeen hän huomaa, että vaihtumisia ei enää tapahdukaan. Aikansa pohdittuaan hän lähtee matkaan löytääkseen Mitsuhan, mutta...

Suomentanut: Janne Mökkönen, 176 sivua (osa 1) ja 164 sivua (osa 2), Sangatsu Manga 2017

Alkuperäinen nimi:Your Name (2016)

Muita lukukokemuksia: Harakan varpaat (osasta 1), Man Made Lifestyle, Manga Puutarha (osasta 1), There, here and nowhere (osasta 1), Kirjojen keskellä (osasta 1, osasta 2)

"En lähde luotasi ennen kuin lakkaat tarvitsemasta minua."

Lukuhaasteissa:Runohaaste 2018

Max Porterin esikoisteos Surulla on sulkapeite ei herättänyt huomiotani katalogissa, mutta silti se tarttui silmääni jossain. Nyt en vaan saa mieleeni missä, vaikka yritin tosissani kelata, kuinka tämä kirkkaanvihreä kansi sekä teoksen synopsis lumosivat minut. Teoksen on kuvattu välttelevän tiukkaa määrittelyä, sillä sen voi lukea romaanina, runona tai näytelmänä - lukija voi valita näistä yhden tai antaa tekstin virrata lajista toiseen. Minä luin tämän runona.

Kuinka isä ja hänen kaksi pientä poikaansa selviävät, kun äiti kuolee? Siitä tilanteesta Surulla on sulkapeite alkaa. Viisi päivää kuolemantapauksen jälkeen ovikello soi. Varis on saapunut. Kertojina vuorottelevat pojat, isä ja varis.

Olen piirtänyt hänet sellaisena kuin hän oli ennen pois viemistä, kellopelimäisesti pingottuneet kylkiluut levällään ja kuolleita lintuja soittamaan sävelmää hänen luillaan. (s. 23)

Teos on jaettu kolmeen osaan, Yön häivä, Pesän puolustaminen ja Lupa lähteä. Keskimmäinen osa on näistä pisin, mutta siitä minulla syntyi vähiten sanottavaa. Päälimmäinen ajatukseni teoksesta on, kuinka kaunista, surullista ja rajuakin kieltä Porter on käyttänyt surun kuvauksessaan. Äidin kuoleman syytä ei avata, mutta rivien väleistä voi tehdä omia tulkintojaan.

Teksti tulee lähelle. Olin 13, kun isäni kuoli. En siis aivan yhtä nuori kuin teoksen pojat, mutta vanhemman kuolema ja etenkin sen äkillisyys hätkähdyttää aina sydänjuuria myöten. Lisäksi nyt, kun olen naimisissa ja elänyt yhdessä mieheni kanssa hieman yli kahdeksan vuotta, en voinut olla kuvittelematta millaista puolison menettäminen on.

On aika siirtyä eteenpäin, se tuuba on tyhmiä varten, koska jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että sureminen vie aikansa. Kieltäydyn kiirehtimästä. Älköön kukaan tulko jarruttelemaan, jouduttamaan tai lääkitsemään meille sysättyä tuskaa. (s. 105)

Teksti ei ole tyyliltään puhtaan realistista, sillä varis puhuu. ja sen voi tulkita monin tavoin. Oikeana variksena, joka alkaakin yllättäen juttelemaan, maagisena olentona tai ruumittomana suruna, jolle haluaa antaa kiinteän hahmon, jotta siihen voi suhtautua jotenkin, läheisinä ihmisinä, jotka auttavat tai sosiaaliturvan kautta tulleena avustajana. Jokainen lukija varmasti tulkitsee linnun eri tavalla. Minulla varis on luonteeltaan sekoitus kuin Nanny McPheetä ja Painajainen ennen joulua -elokuvan Jack Skellingtonia.

Nautin Porterin tulkitsijan, eli kääntäjä Irmeli Ruuskan kielellisestä leikittelystä, kuten sanavalinnaoista unipunos ja surukelmu. Kohta "Suukotin liinanöyhtää (varvastöhnäistä köhnää)" lähes surisee ja kihelmöi kielellä. Se on yksi kohta, jonka varsi sanoo ja sen puheenvuorot ovatkin kirjan parasta antia. "Eläköön kuvitellut eläimet, siellä ovat, missä on tarve."

LINTU Tiesin, että kun lähettäisit varis-esseesi lopullisen version kustantajalle, minun työni olisi tehty.

MIES Olisin siis selvinnyt surusta?

LINTU Ei, et suinkaan. Olisit selvinnyt toivottomuudesta. Surutyö jatkuu yhä, etkä tarvitse siihen varista. (s. 108-109)

Teos on hyvin nopealukuinen, tummasta teemastaan huolimatta ja vaikka lukemaansa jäisikin maistelemaan. Suosittelem lämpimästi tarttumaan tähän, etenkin jos runous ei tunnu omimmalta genreltä, sillä tämä yllättää.

Arvosana:

Takakannesta:

Lontoolaiskodissa surevat kaksi pientä poikaa ja isä. Äiti on kuollut, pojat ovat hämmennyksissään, eikä isällä ole voimia auttaa.

Sitten saapuu vierailija.

Ovelle lehahtaa suru variksen muodossa ja aikoo jäädä niin pitkäksi aikaa kuin tarvitaan. Variksesta tulee perheen terapeutti ja apulainen. Toisinaan se on epäkohtelias ja tunkee nokkansa asioihin, jotka eivät sille kuulu. Mutta lintu osaa myös lohduttaa.

Max Porterin pienoisromaan on täynnä kirjallista hohtoa, ja siinä siirrytään noepilla siiveniksuilla huimapäisestä huumorista totisiin tunteisiin - ja takaisin. Kirja sydämessä ovat ne kaikkein suurimmat: suru ja rakkaus.

Suomentanut: Irmeli Ruuska, 119 sivua, Gummerus 2018

Alkuperäinen nimi: Grief is the Thing With Feathers (2015)

Muita lukukokemuksia: Eniten minua kiinnostaa tie, Nannan kirjakimara, Kosminen K, Kirja vieköön!, Helmi Kekkonen

Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -haaste päättyy tänään, mutta jos haluatte lukea lisää lasten- ja nuortenkirjoja menneiltä vuosikymmeniltä, tarkkailkaa Musteen jäljet -blogia parin seuraavan kuukauden aikana, sillä siellä julkaistaan haasteen seuraava kierros. Minä olen ehdottomasti mukana tuolloinkin, sillä en ehtinyt lukea haasteen tälle kierrokselle niin paljoa kuin olisin halunnut, koska pääsin syksyllä yllättäen töihin, ja lukupinossa keikkuu vielä monta ihanaa lukematonta.

Seitsemän kirjaa tuli kuitenkin tällä kertaa luettua. Parista en syksyllä blogannut, joten muutama sananen niistä. Käpymetsässä punertaa ja Tiheikön väki syyspuuhissa olivat tuttuja syksykirjoja lapsuudestani, isosiskoni luki molemmat minulle ennen kuin opin itse lukemaan. Todella söpöjä, suosittelen tutustumaan, jos kirjastosta löytyy. Ylämaan sudet luin, koska Skotlanti. ♥ Se oli nopealukuinen fiktiivinen tarina 1600-luvulla eläneestä rohkeasta naisesta (Mary Fraserista), joka oli kapinallisten päällikkö. Tuli pienia Diana Gabaldonin Matkantekijä-fiiliksiä.

Luin haasteeseen nämä kirjat (suluissa alkuperäinen ilmestymisvuosi):

Peter S. Beagle: Viimeinen yksisarvinen (1968)
Michael Bond: Paddington-karhu tulee kaupunkiin (1965)
Kazuo Iwamura: Käpymetsässä punertaa (1985)
Jill Barklem: Tiheikön väki syyspuuhissa (1980)
Kaisa Ikola: Ylämaan sudet (1993)
L. Frank Baum: Ihmemaa Oz (1900)
Madeleine L'Engle: Hyppy ajassa(1962)

Paras lukukokemus oli, kun tutustuin Paddingtoniin. Viimeinen yksisarvinen ja Hyppy ajassa olivat molemmat pettymysiä, joskin jälkimmäinen on näistä kahdesta parempi. Ozin maailmaan puolestaan oli kiinnostavaa tutustua ihan kulttuurisistakin syistä.

Jos osallistuit haasteeseen, voit listata omat lukemasi tai linkata koosteesi tämän postauksen kommenttikenttään. Listaan haasteeseen luetut tähän alle, kunhan palaan talvilomaltani.

Tervetuloa mukaan uuteen lukuhaasteeseen!

Jatkumo on sarjakirjojen lukuhaaste, eli mukaan pystyy osallistumaan, kun lukee sarjan aloittavan, jatkavan tai päättävän teoksen. Mitään muuta ei vaadita, eli kaikki genret kelpaavat niin lasten- ja nuortenkirjasarjat kuin aikuislukijoille suunnatut teokset.

Tasot:

1 kirja - Annoit pikkusormen sarjoille
3 kirjaa - Trilogisti
5 kirjaa - Valikoiva sarjalukija
10 kirjaa - Koukussa sarjoihin
15 kirjaa tai enemmän - Sarjastaja

Lisätehtäviä:

ota kuva omaan kirjahyllyysi hankituista kirjasarjoista tai esittele vain suosikkisi
lue sarjaan kuuluva kirja, jolla on mielestäsi kaunis kansi
päähenkilö kasvaa huomattavasti sarjan aikana
sarja, jonka lukemiseen et koskaan kyllästy
lue kaksi tai useampi samaan sarjaan kuuluva teos
5 tai useamman kirjan lukeneet: muodosta kirjoista sateenkaari tai kirjanselkämysruno

Minna Canthin ja tasa-arvon päivää vietetään 19.3. Tämä on jo neljäs vuosi, kun haastan itseni ja muut bloggaajat (sekä blogittomatkin) lukemaan Canthia tai kirjailijaan liittyviä tietoteoksia (esim. Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth) päivän kunniaksi. 2015 luin Anna Liisan, 2016 Köyhää kansaa ja viime vuonna Työmiehen vaimon. Tällä kertaa ajattelin tarttua Canthin novelliin Agnes. Postaukset julkaistaan siis 19.3., ilmoittaudu kommentoimalla tähän postaukseen.

Vaikka Canthin teosten kirjoittamisajankohdasta onkin kulunut jo hetki, tuntuu ihan uskomattomalta, kuinka ajattomia ja suorastaan pelottavan ajankohtaisia teosten teemat edelleen ovat. Jos siis epäröit tarttua näin vanhaan tekstiin, niin ainakin minun kokemus on, että nämä ovat todella nopeasti luettavia ja ajatuksia herättäviä teoksia, joihin suosittelen lämpimästi tarttumaan. Hienoa ihmis- ja aikalaiskuvausta.

Canth oli yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän kantoi huolta tyttöjen kouluttamisesta ja itsenäisestä ajattelemisesta. Jos hän eläisi nykypäivänä, voisin kuvitella hänen pitävän vlogia YouTubessa, missä hän keskustelisi yhteiskunnallisista epäkohdista ja kertoisi esimerkiksi, kuinka naisten ja muiden heikommassa asemassa olevien oikeuksia pitäisi parantaa.

”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, vaan ihmiskunnan kysymys.” ~ Minna Canth

Tervetuloa mukaan!

Minna Canthin tuotantoa:

Näytelmät:

Murtovarkaus (1883)
Roinilan talossa (1885)
Työmiehen vaimo (1885)
Kovan onnen lapsia (1888)
Papin perhe (1891)
Sylvi (1893)
Hän on Sysmästä (1893)
Spiritistinen istunto (1894)
Anna Liisa (1895)
Kotoa pois (1895)

Novellit ja pienosromaanit:

Hanna (1886)
Köyhää kansaa (1886)
Salakari (1887)
Lain mukaan (1889)
Kauppa-Lopo (1889)
Agnes (1892)

"- Kautta maailmankaikkeuden taistellaan, koko kosmoksessa -- eräät meidän parhaimmista taistelijoistamme ovat kotoisin juuri teidän planeetaltanne, ja se on pieni planeetta,

lapsukaiseni, pienen linnunradan ulkoreunalla. Voitte olla ylpeitä siitä."

Luin Madeleine L'Englen klassikkoaseman saavuttaneen tieteisfantastisen nuortenkirjan Hyppy ajassa ystävänpäivän lukumaratonilla. WSOY on julkaisemassa teoksesta uuden painoksen ensi kuussa, koska Disneyn tekemä filmatisointi (rooleissa mm. Oprah Winfrey ja Gugu Mbatha-Raw) saa ensi-iltansa Finnkinossa 6.4.2018. Toivottavasti myös kolme jatko-osaakin suomennettaisiin, sillä ne on nyt saatavana vain englanniksi.

Naurahdin ääneen luettuani ensimmäisen lauseen, teos nimittäin alkaa - uskokaa tai älkää - sanoilla "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Päähenkilö on n. 14-vuotias Margaret (Meg) Murry. Hänellä on kymmenvuotiaat kaksoisveljet Sandy ja Dennys, sekä pikkuveli Charles Wallace, joka ei ole vielä koulussa.

- Haluamisella ei ole siihen mitään vaikutusta. Charles Wallace on se mikä on. Erilainen. Uudenlainen. (s. 40)

Myrskyävänä yönä Meg ei uskalla nukkua ullakkohuoneessaan, vaan sipsuttelee keittiöön tehdäksen kaakaota. Hänen yllätyksekseen Charles Wallace onkin siellä jo keittämässä juomaa. Veljellä on kyky aistia tutkija-äitinsä ja siskonsa ajatukset. Sitten ovelle koputetaan, odottamaton seikkailu alkaa. Ja minne perheen isä onkaan kadonnut? Kummastelin paljon naapureiden, postin neidin ja Megin rehtorin ilkeitä vihjailuja isää kohtaan.

-- emmehän me matkustakaan minkään nopeudella -- Me tesseroimme. Tai voisi sitä kutsua yhtä hyvin ajassa hyppäämiseksi. (s. 51)

Kirjassa tutustutaan K-rouviin, siis rouva Kummoiseen, rouva Keniin ja rouva Kumpaiseen. He ottavat Megin, Charles Wallacen sekä erään toisen pojan mukaansa pelastamaan maailmaa pahalta voimalta. Hyppy ajassa tarkoittaa samaa kuin tesserakti, jota ei kuitenkaan avata paljoa. Yllätyksekseni kirjasta löytyy myös dystooppinen yhteiskunta, joka on teoksen parasta antia. Miinusta kirja puolestaan saa uskonnollisuudestaan. Kirja on kielletty monissa kouluissa maailmalla.

- Kaikki tietävät, että meidän kaupungissamme on koko planeetan paras keskustiedustelukeskus. Meidän tuotantotasomme on kaikkein korkein. tehtaamme eivät koskaan sulkeudu; koneemme eivät koskaan pysähdy. Keiken kukkuraksi meillä on viisi runoilijaa, yksi muusikko, kolme taiteilijaa, kuusi kuvanveistäjää, kaikki täysin ohjelmoituja. (s. 87)

Teoksen kansi on hyvin 80-lukulainen, mutta ei suurin osa muidenkaan, erikielisten painosten kansista ole paljoa sen kauniimpia. Uusi painos tulee ilmestymään käsittääkseni leffakannella. Alla kollaasi mielestäni kauneimmista ja kauheimmista kansista. Eniten tykkään ensimmäisenä olevasta Puffin Bookin tummasta kannesta. Kansivertailua on tehnyt myös GeekMom.

Arvosana:

Takakannesta:

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Meg Murry, hänen pikkuveljensä Charles Wallace ja heidän äitinsä olivat keittiössä yöpalalla kun hämmästyttävä muukalainen ilmestyi heidän luokseen ja sai heidät suunniltaan. Rajut yöt ovat minun iloni, muukalainen avaruudesta kertoi heille. – Matalapaine vain sattui tempaisemaan minut kurssistani. Sallikaa minun levähtää hetkinen, menen sitten matkoihini. Matkoista puheen ollen, sellainen asia kuin tesserakti on tosiaan olemassa.

Tesserakti on hyppy ajassa. Enempää siitä ei voi paljastaa, jottei riistäisi lukijalta sitä iloa, joka hänellä on tätä Madeleine L'Englen tavallisuudesta poikkeavaa kirjaa lukiessa.

Suomentanut: Katri Yli-Viikari, 166 sivua, Lasten Keskus 1986

Alkuperäinen nimi: A Wrinkle in Time (2011)

Muita lukukokemuksia: Taikakirjaimet

Helmikuussa luin todella paljon, mutta erikoisesti romaaneja lukemistani oli vain kuusi (kuvassa yllä). Ylärivin kirjoja voin kaikkia suositella, mutta alemman rivin kanssa en ollut ihan niin ihastunut. Kotimaisia näistä oli puolet, kaksi käännettyä ja yhden luin englanniksi.

Helmikuussa iski myös runoinnostus ja luin peräti viisi runoteosta (Surulla on sulkapeite on monilajinen teos, jonka voi lukea joko romaanina, runona tai näytelmänä), joilla osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen. Lukupinossa on ensi kuullekin useampi runokokoelma ja niitä tulee varmaan luettua vuoden mittaan muutenkin, nyt kun runokärpänen pääsi taas pitkästä aikaa puraisemaan (vinkkejä hyvistä runoteoksista saa jättää kommentteihin, suosikkirunoilijoitani ovat mm. Eino Leino, Saima Harmaja ja Jonna Ruuska).

Mangaviikolla luin peräti 15 mangapokkaria ja postauksia ilmestyi 19.-25.2. joka päivä. Luin myös pari muutakin sarjakuvaa, Liv Strömquistin feministisen Kielletyn hedelmän ja Knut Nærumin ja Karstein Vollen Vinossa, jossa parasta antia oli idea maailmasta, jossa sarjakuvat on kielletty. Taide ja juoni eivät kuitenkaan sävähdyttänyt minua.

Helmikuun luetut (28 kirjaa, 4787 sivua)

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Patrick Ness: Hirviön kutsu
Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between (bloggaus tulossa)
Liv Strömquist: Kielletty hedelmä
Madeleine L'Engle: Hyppy ajassa
Knut Nærum & Karstein Volle: Vinossa
Max Porter: Surulla on sulkapeite
Chiyori: Pyhäkön kulkukissat
Taamo: a girl's melancholy
Arina Tanemura: The Gentlemen's Alliance Cross 1
Shigahaku & Ryu Usui: Kuinka maailma pelastetaan 1 ja 2
Kore Yamazaki: Velhon morsian 4-6
Kyoukorin: Ace - Musta vaeltaja 2-4
Anna Wickham: Kun rakkaus on ohi poltamme sängyn (bloggaus tulossa)
Ahndongshik: Lindbergh 2 ja 3
Ranmaru Kotone: Your name. 01 ja 02
Maiju "Mansikkka" Voutilainen: Itke minulla taivas (bloggaus tulossa)
Riikka Ala-harja: Kahden maan Ebba (bloggaus tulossa)
Markku Kaskela: Mustasilmä (bloggaus tulossa)
Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa (bloggaus tulossa)
Tiina Lehikoinen: Multa (bloggaus tulossa)

Parhaat lukuhetket tarjosivat Kielletty hedelmä, Maitoa ja hunajaa, A Curious Tale of the In-Between, Velhon morsian, Hirviön kutsu ja Kun rakkaus on ohi poltamme sängyn. Eli hyvin feministiset ja runolliset suosikit tällä kertaa. Lukeminen on ollut nyt vähän hidasta, sillä lomalla ehdin lukemaan vain puolet Piia Leinon uutusteoksesta Taivas. Maaliskuulle olen suunnitellut runoviikkoa ja toista mangaviikkoa. Lukupinossa on mm. Susinukke Kosolan Avaruuskissojen leikkikalu, Sarah Crossanin Yksi ja Meredith Russon Tyttösi sun.

Maaliskuussa ensimmäisenä alkoi uusi, vuoden mittainen lukuhaaste, jota emännöin: Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste (1.3.2018-28.2.2019) ja mukaan on ilmoittautunut jo ilahduttavan monta lukijaa. Muistakaa myös Minna Canth -lukuhaaste 19.3.

Huomasin muuten vähän aikaa sitten, että olen sattumalta lukenut tänä vuonna yllättävän monta teosta, joista on tullut/tulossa leffa tai tv-sarja. Näitä teoksia ovat olleet ainakin Hirviön kutsu, Hyppy ajassa, Ihme, Lapsuuden loppu, Ole luonani aina, Ready Player One, Velhon morsian ja Your name. Tänä vuonna on luvassa hieno kattaus adaptaatiota kirjoista valkokankaalle. Pian ilmestyy mm. Hävitys (Annihilation) Netflixiin. Esimerkiksi Hurja Hassu Lukija on koostanut hyvän listan tulevista kirja-leffoista.

Iloisia ja ei niin iloisia kuulumisia

Olin tosiaan lomalla 27.2.-6.3. Kävin mm. vanhimman siskoni luona Keski-Suomessa, sillä hän sai perheenlisäystä kahden karvaisen kaverin verran. Rescue-kissat Milli (7kk) ja Salama (10v.) liittyivät joukkoon joulun seutuun. Milli on pentueen pahnanpohjimmainen, jonka samaan aikaan eläinsuojalle omien pentujensa kanssa tullut Salama oli adoptoinut - ja siksi ne luovutettiin vain kaksikkona. Salama on elämänsä aikana menettänyt mm. palan toisesta korvastaan pakkasessa. Ei siis ihme, että sen lempipaikka siskoni luona onkin ison Nunnauunin vieressä, joka näin talvella hehkuu aina lämpöä. Tässä muutamia kuvia kaksikosta.

Lomalla ollessani sain viestin siitä, että blogistani sekä useammasta muustakin oli plagioitu kirjapostauksia erääseen toiseen blogiin jo pidemmän aikaa, ainakin syksystä 2016 alkaen. Minulta plagioituja tekstejä löysin neljä, joista vanhimman olin kirjoittanut jo 2013, mutta tunnistin tyylini heti ja vertailemalla pystyin toteamaan tekstit marginaalisia muutoksia lukuunottamatta identtisiksi. Joukossa oli myös yksi Risingshadowlle kirjoittamani arvostelu. He ovat asiasta tietoisia ja etenevät harkintansa mukaan asian kanssa.

Olin tapahtumasta hyvin vihainen, hämmästynyt ja pettynyt. Asiaa on puitu toisaalla ja tekijä on ilmaissut pahoittelunsa, mutta tällainen jättää jälkensä paitsi minuun ja muihin plagioituihin tahoihin myös koko kirjablogiyhteisöön. Toivon kuitenkin, että pystymme jatkamaan hyvällä hengelle tämänkin jälkeen, eikä kukaan sen vuoksi lopeta bloggaamista. Minä en ainakaan ole lopettamassa tästä pysähdyttävästä tapahtumasta huolimatta.

Tekstejäni on ikävä kyllä plagioitu aikaisemminkin, sillä muuan opettaja kertoi viime vuonna, että hänen oppilaansa oli kopioinut yhden kirjapostaukseni sanasta sanaan omakseenja saanut vieläpä tekstistä hyvän arvosanan, ennen kuin opettaja oli törmännyt bloggaukseeni. Tämän kaltaisten tapausten vuoksi kirjabloggaajat tekivät jo vuonna 2012 flashmobin, Näitähän ei voi mitenkään estää, mutta luotan silti ihmisiin, että tälläinen on silti enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja kuten eräs mieheni tuttava totesi asiasta kuultuaan, on luvatta lainaaminen myös yksi kehun muoto, joskaan ei se kaikkein halutuin.

Sellaista tällä erää. Toivottavasti maaliskuu jatkuu valoisammissa merkeissä, ainakin kelin puolesta on ollut todella kaunista ja aurinkoista. Kyllä se kevät sieltä kohta tulee!

"Oli isäni tahto että kirjoitan runoja

ja se nostatti mieheni vihan.

nerouteni on pakotettu keskenmenoon"

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Runohaaste

Sain kuulla Anna Wickhamin (1883–1947, oikealta nimeltään Edith Alice Mary Harper) runokokoelmasta, kun uusi Oppian-kustantamo mainosti sitä Twitterissä. Teoksen nimi herätti kiinnostukseni samoin kuin se seikka, että nämä feministiset runot on kirjoitettu 1900-luvun alkupuolella. Tämä on ensimmäinen suomennettu kokoelma Wickhamin runoja.

Olen kuollut mies,
ja jonkin karmean noituuden vuoksi
lihani vielä kävelee. (s. 28)

Kokoelman alussa on lyhyt elämäkerta runolijasta. Wickhamin isä suunnitteli tyttärelleen runoilijan uran, josta hänen puolisonsa ei kuitenkaan pitänyt yhtään, vaan passitti itsenäisen ja tasa-arvoa kaipaavan vaimonsa yksityiseen mielisairaalaan vuonna 1913. Aviomies Patrick Hepburn oli esittänyt todisteena vaimonsa mielisairaudesta tämän runot ja luottamuksen omaan tekstiin.

Nerous naisissa herättää pirun miehissä. (s. 47)

Wickhamilla oli myös suhde naisen kanssa, asuessaan Pariisissa erillään miehestään. Wickham teki itsemurhan vuonna 1947 ja hänen viimeiseksi jäänyt runo "Hirtin itseni" on myös tämän valikoidun kokoelman viimeisenä runona.

Wickhamin runoista paistaa läpi turhautuminen oman aikansa kapeakatseisuuteen ja naisen heikompaan asemaan ja älylliseen aliarviointiin. Runoista on luettavissa mm. hänen avioliittonsa ongelmista, isän antamasta taakasta ja äitiydestä. Aivan kaikista runoista en saanut otetta, mutta suosittelen tutustumaan tähän kokoelmaan.

Monessa asiassa me olemme erilaisia,
mutta joissain asioissa osumme yhteen,
vaikka laki ei ole sama meille kahdelle.

Sukupuoletonta minussa on mieleni.

(s. 7, Runosta Vihainen nainen)

Arvosana:

Takakannesta:

Rakkaudesta mies tarjosi minulle maailmaansa,

niin pientä ja ahdasta,

vailla suloa minkäänlaista.

Ja minä viskasin takaisin

tuon tyhmän pienen pallonsa.

Heitin kuumin käsin päin sitä kylmää moralistia,

hänen täydellisen, puhtaan, symmetrisen, pienen maailmansa.

Anna Wickham oli 1900-luvun alun tärkeimpiä feministisiä runoilijoita. Hänen lyriikkansa käsittelee usein naisen asemaa, tasa-arvoa, avioliittoa sekä naisten välistä rakkautta, intohimoa ja ystävyyttä.

Suomentanut: Tuomas Kilpi, 64 sivua, Oppian 2018

Muita lukukokemuksia: Kirjojen keskellä

"tunsin hengityksesi lämmittävän

pakkasen puremaa ihoani.

enkä pannut pahakseni

olla hukassa tässä hetkessä

sinun kanssasi."

Lukuhaasteissa:Runohaaste

YouTubessa videoita julkaiseva Maiju Voutilainen (s. 1996) tunnetaan paremmin nimellä Mansikkka. Viime vuoden loppupuolella julkaistiin hänen ensikoisrunokokoelmansa Itke minulle taivas. Kiinnostuin teoksesta erityisesti Reader why did I marry him? -blogin runohaasteen ansiosta. Runokirjavinkkejä saa edelleen jättää kommentteihin.

tahdon piirtää ihollesi
alastoman ruumiisi
ääriviivat, löytää pienimmätkin
luomesi ja yhdistää ne
verkostoksi (s. 50)

Runot tuntuvat hyvin omakohtaisilta ja Voutilaisen elämästä ammennetuilta. Olen seurannut Mansikkkaa jonkin aikaa YouTubessa, joten tunnistin tekstistä hänen tyylinsä, millä hän kertoo asioista (kuten masennuksestaan ja ahdistuksestaan) avoimesti, vaikka toki puheilmaisu ja runollinen kieli ovatkin eri lajeja. Luulen, että kokoelmaan on kerätty runoja pidemmältä aikaväliltä, ja osa on varmasti kirjoitettu jo vuosia sitten, sillä runojen kertojaääni tuntuu välillä hyvin nuorelta. Kokoelmassa on jotain samaa kuin Rupi Kaurin teoksessa maitoa ja hunajaa, josta lisää huomenna.

Olen kirjoittanut itse runoja siitä saakka, kun opin kirjoittamaan. Etenkin lukiossa ollessani kirjoitin satoja runoja ja luulen, että olisin pitänyt kokoelmasta enemmän tuolloin (vaikka suosikkini silloin oli Eino Leino), nyt osa runoista ei kolahtanut yhtä voimakkaasti kuin ne mahdollisesti nuoremmalle minulle olisivat. Löysin silti synkkien runojen joukosta kauniita ja samaistuttaviakin kohtia ja etenkin tämä rivi kosketti: "pysyit lähelläni ja hipsutit hiljaa selkääni" (s. 55). Oli hauskaa huomata, että muistikirjani sivuille tallentuivat parhaiten nämä koskettamiseen ja hukassa olemiseen liittyvät runot ja niiden osat.

koske
syvemmältä kuin kosketus
kädelläsi seikkailet ihollani
tunnen hitaasti lipuvat sormet
ihoni ääriviivoilla
--
olen kosketuksesi pauloissa (s. 50)

Teos toimisi mielestäni hyvin esimerkiksi lukion äidinkielen tunneilla. Tämä kun voi olla monelle ensimmäinen runoteos joka kiinnostaa, koska sen kirjoittaja on tunnettu eli samoin kuin Paperi T:n Post Alfa (jota en ole vielä lukenut) - porttina runojen monipuoliseen maailmaan ja avaamaan tekstilajin käsitettä. Kaikki runot kun eivät ole riimillisiä tai "tylsiä", vaan jokaiselle löytyy varmasti itseä kiinnostavaa ja samaistumispintaa tarjoavaa luettavaa.

Runokokoelman on kuvittanut Hilla Semeri.

Arvosana:

Takakannesta:

Miten selviytyä, kun on niin rikki että jo hengittäminen sattuu? Kun alakulo valtaa mielen ja hajoaminen on lähellä.

Kirjoittaja päästää lukijansa inhon alle, pimeisiin ja kylmiin huoneisiin, joihin alkaa pikkuhiljaa virrata valoa ja lämpöä. Näissä sydänverellä kirjoitetuissa runoissa ja mietteissä on lohdutuksen voimaa.

Jokainen meistä on arvokas.

Maiju Voutilainen eli Mansikkka (s. 1996) on tunnettu tubettaja, joka nimettiin vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi tunnustuksena rohkeudesta puhua julkisesti mielenterveysongelmista. Itke minulle taivas on hänen esikoisteoksensa.

61 sivua, Otava 2017

Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Eniten minua kiinnostaa tie, Tylypahkan kirjasto, Musteen jäljet, Hannan kirjokansi, rivi

"Sinun on luotava suhde
itseesi
ennen kuin kehenkään toiseen"

Lukuhaasteissa:Runohaaste

Rupi Kaurinmaitoa ja hunajaa on jo pidemmän aikaa kiinnittänyt huomioni Instagramissa. Kun päätin ottaa osaa Reader why did I marry him? -blogin runohaasteeseen, ajattelin viimein tarttua tähän feministiseen teokseen.

karvat
jos niitä ei kuuluisi olla
ne eivät kasvaisi kehoissamme ollenkaan

- sodimme sitä vastaan, joka on luonnollista meissä (s. 193)

Pidin suuresti teoksen naisten karvoitukseen liittyvistä runoista, sillä minulle on sanottu monta kertaa, että naisen tulee ajella säärensä ja kainalonsa, koska karvat ovat epähygieenisiä, epäsiistejä, epänaisellisia ja vieläpä rumia. Minä puolestani pidän itsestäni karvoineni päivineni ja haluan tehdä niille mitä ikinä itse haluan - en mitä yhteiskunta pitää sopivana. Niinpä minulla on karvaiset sääret ja kainalot, eivätkä ne miestänikään haittaa ollenkaan. Onneksi Suomessa on aika kesyä tämä karvatabu maailman vastaavaan verrattuna. Tubettaja Mansikkka (jonka runokokoelmasta Itke minulle taivas kirjoitin eilen) on tehnyt ainakin kaksi videota karvoista täällä ja täällä.

Aivan kaikki runot eivät koskettaneet, herättäneet ajatuksia tai olleet samaistuttavissa. Etenkin alussa tuntui, mahtaako tämä kokoelma tarjota minulle mitään, mutta onneksi olin väärässä ja löysin useita hienoja kannanottoja. Etenkin nämä kolme kuvitettua runoa alla olivat minulle teoksen vahvinta antia. Niistä tulee mieleen Liv StrömquistinKielletty hedelmä.

mielestäni karvoitus on kaunista silloin
kun nainen kantaa sitä
kuin puutarhaa ihollaan (s. 170)

Kaur käsittelee todella rajujakin teemoja. Esimerkiksi alla oleva runo on polttavan ajankohtainen juuri nyt, kun mediassa vilisee klikkejä kerjääviä otsikoita siitä, kuinka miehet eivät enää uskalla ottaa mitään kontaktia naisiin, jottei heitä syytettäisi seksuaalisesta ahdistelusta tai raiskauksesta ja että avioparienkin pitää jatkossa allekirjoittaa sopimus ennen petipuuhia, jotta toinen ei voi myöhemmin kiistää tilanteen yhteisymmärrystä. Tekee mieleni välillä huutaa ääneen sen kaltaisia ylilyöntejä.

maitoa ja hunajaa on oikein suositeltava runokokoelma, josta luulen, että jokaiselle lukijalle löytynee ainakin muutama runo tai katkelma, joka kolahtaa tavalla tai toisella. Kokoelma on jaettu neljään osaan, satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Yksi ehdoton suosikkini on alla oleva kohta, josta tulee mieleen oma parisuhteeni.

tarvitsen jonkun
--
sellaisen joka antaa
juuri sen mitä tarvitsen
ennen kuin edes tiedän tarvitsevani
sellaisen rakastajan joka kuulee minut
jopa silloin kun en puhu (s. 74)

Arvosana:

Takakannesta:

Rupi Kaurin esikoisteos Maitoa ja hunajaa on piirroksin kuvitettu runo- ja proosakokoelma selviytymisestä. Se kertoo väkivallan, hyväksikäytön, rakkauden, menetyksen ja naiseuden kokemuksista. Kirja jakaantuu neljään lukuun, joista jokaisella on oma tarkoituksensa, ne käsittelevät eri kipuja ja parantavat eri murheita. Maitoa ja hunajaa kuljettaa lukijan läpi elämän karvaimpien hetkien ja löytää niistä hyvyyttä, koska sitä on kaikkialla jos vain haluamme nähdä. New York Timesin myyntilistalla pitkään pysynyt ja toista miljoonaa kappaletta myynyt Maitoa ja hunajaa ilmestyi ensin omakustanteena loppuvuodesta 2014. Teos on käännetty kymmenille kielille ja Kaur on esittänyt runojaan ympäri maailmaa.

Rupi Kaur syntyi Punjabissa, Intiassa vuonna 1992. Hänen perheensä muutti Torontoon, Kanadaan hänen ollessaan neljävuotias. Lapsena, joka ei vielä taitanut englannin kieltä, hän löysi äitinsä innoittamana piirtämisestä ja maalaamisesta keinon ilmaista tunteitaan. Kun kieli alkoi sujua, tuli kirjoista hänen intohimonsa. Kaur opiskeli retoriikkaa ja kirjoittamista Waterloon yliopistossa Ontariossa. Hän on sanonut kirjoittamisen olevan hänelle vain yksi itseilmaisun muoto. Vuonna 2014 Kaur alkoi julkaista runojaan ja piirroksiaan kuvapalvelu Instagramissa, ja sai nopeasti suuren yleisön. Muun muassa hänen kuukautisaiheinen kuvaesseensä herätti huomiota haastamalla ihmiset huomaamaan kuukautisiin liittyviä yhteiskunnallisia tabuja.

Suomentanut: Riikka Marjanen, 204 sivua, Sammakko kustannus 2017

Alkuperäinen nimi: milk and honey (2015)

Muita lukukokemuksia: Sivutiellä, Lukuisa, Mitä luimme kerran, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Kirjojen keskellä

"Pitsiksi purtu

lehti. Sitkeä ruoti.

Eheät kukat."

Lukuhaasteissa: Runohaaste

Etsiskelin runohaasteeseen luettavakseni kiinnostavia kokoelmia, ja Eila Kivikk'ahon haiku- ja tankarunokokoelma Ruusukvartsi herätti kiinnostukseni eräässä blogissa, jossa teos oli luettu Reader why did I marry him? -blogin aikaisempaan runohaasteeseen.

Olen aina pitänyt japanilaisesta tavumittaisesta runoudesta ja olen vuosien varrella kirjoittanut muutaman itsekin (esimerkiksi alla olevan runon kirjoitin lukiossa luovan kirjoittamisen kurssilla). Olen lukenut paljon Tuomas Anhavan kääntämiä japanilaisia runoja ja olen onnistunut jopa hankkimaan yhden hänen kokoelmansa omaan hyllyynikin.

Silmälasini
olivat likaiset niin
en nähnyt mitään.

Kivikk'ahon runoista pidin eniten luontokuvastosta ja vuodenaikojen kuvaamisesta. Esimerkiksi "Maahan varisee / terälehtien lumi: / juhannusruusu." oli mielestäni todella onnistunut kielikuva. Samoin alla olevaan kollaasiin poimimani Kaamos sisälsi todella samaistuttavan ajatuksen. Kovinkaan montaa runoa en kuitenkaan liittänyt muistikirjani sivuille, eli jäin kaipaamaan lisää näiden muutaman suosikkini kaltaisia runoja. Täytynee ehkä katsastaa Kivikk'ahon muitakin kokoelmia.

Arvosana:

Takakannesta:

Eila Kivikk'aho on aikaisemmin julkaissut kokoelmat Sinikallio (1942), Viuhkalaulu (1951), Venelaulu (1952) ja Parvi (1961). Kootuissa runoissa (1975) on lisäksi laaja osasto uusia runoja. Käsillä oleva Ruusukvartsi on valtaosalta haiku- ja tankalyriikkaa, keskitettyä ja avaraa, korutonta ja kirkasta.

Tuomas Ahava on kirjoittanut Kivikk'ahon tuotannosta mm.: "Sellaiset esikoiskokoelmat runot kuin 'Nocturne' vakiinnuttivat Kivikk'ahon maineen. Hänessä nähtiin synnynnäinen laulullisen runon kirjoittaja, jonka taito oli huomaamatonta ja täydellistä. Viuhkalaulussa keskeislyriikka rikastui, sai lisää intensiivisyyttä ja ilmesi tuskaisen herkkää ihmissuhteiden ja vivhteiden tajua.

Vähemmälle huomiolle jäivät ensi kokoelmissa näkyvät tekijät, joiden vuoksi uusi runo oli osoittautuva Kivikk'aholle yhtä luontaiseksi kuin perinteinen. Näitä olivat säikkymätön arki- ja käsitekielen käyttö, vahvat vapaarytmiset runot ja etenkin se, että sanonnassa on aina tuntuvilla tarkkaava, erittelevä tietoisuus."

62 sivua, WSOY 1995

Lisää lukukokemuksia teoksesta: Mustemaailmani

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika

Patrick Ness: Hirviön kutsu

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

Chiyori: Pyhäkön kulkukissat & Taamo: a girl's melancholy

Chiyori: Pyhäkön kulkukissat

Taamo: a girl's melancholy

Arina Tanemura: The Gentlemen's Alliance Cross 1

Shigahaku & Ryu Usui: Kuinka maailma pelastetaan 1 ja 2

Kore Yamazaki: Velhon morsian 4-6

Kyoukorin: Ace - Musta vaeltaja 2-4

Ahndongshik: Lindbergh 2 ja 3

Ranmaru Kotone: Your name. 01 ja 02

Max Porter: Surulla on sulkapeite

Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -haasteen kooste

Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste (1.3.2018-28.2.2019)

Tervetuloa mukaan uuteen lukuhaasteeseen!

Minna Canthin päivän lukuhaaste 19.3.2018

Madeleine L'Engle: Hyppy ajassa

Helmikuun luetut ja kuulumisia

Iloisia ja ei niin iloisia kuulumisia

Anna Wickham: Kun rakkaus on ohi poltamme sängyn - Valitut runot

Maiju "Mansikkka" Voutilainen: Itke minulle taivas

Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa

Eila Kivikk'aho: Ruusukvartsi