Quantcast
Channel: Yöpöydän kirjat
Viewing all 899 articles
Browse latest View live

Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas

$
0
0
"Mistä aloittaisin? Turtuneisuudesta, tyhjyydestä, pysähtyneisyydestä, 
ei niistä voi aloittaa, niissä ei ole alkua eikä loppua. 
On vain hidasta taantumista, sellaista jota ei edes näe 
ennen kuin pääsee katsomaan kauempaa."
    
    
Lukuhaasteissa: Naistenviikon lukuhaaste - Nimipäiväänsä tänään 24. heinäkuuta viettävät Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja, Kirjankansibingo: Unenomainen 
   
Eräänä päivänä tyhjä taivas on Tiina Raevaaran esikoisteos. Se on unenomainen, satumainen, tajunnanvirtaa ja paikoin jopa absurdi. Raevaaran kieli on vahvaa, ja nautin hänen kynänsä riepoteltavana olemisesta. Teoksen maailma on tuhoutunut, eikä tarinan kertoja osaa antaa tyhjentävää vastausta kuinka ja miksi. On kuitenkin puhetta sodasta ja pommeista, säteilystä ja mutaatioista. 
 
Ei tämä ole enää kaupunki, kaikki mikä siitä on sellaisen tehnyt, on nyt mennyttä. Tuhoutunut, murskautunut, palanut, mustunut. Haihtunut tuhkapilvenä tuuleen. (s. 77)
  
Päähenkilö on päätynyt vuoden vanhana orpokotiin ja etsinyt siitä saakka tietä takaisin kotiin. Vuosien aikana hän on joutunut selviytymään maailmassa, joka on muuttunut hyvin vihamieliseksi ihmisille, etenkin yksin matkaaville naisille. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin päähenkilö pääsee lopulta siihen metsään, jossa vanha kotitalo sijaitsee. Hän tapaa vanhan miehen, joka kertoo, että perhe asuu edelleen siellä.
   
Metsään on raivattu piha, jonka keskellä seisoo valtava talo, kuin taivaasta pudonnut. Tai ei: pikemminkin maasta kasvanut, työntynyt mullan läpi kuin jättimäinen sieni. (s. 23)
 
Talo on monikerroksinen, sokkeloinen rakennelma, jossa seinät kaatuvat päälle, jos niitä lakkaa ajattelemasta ja jonka ovista suurin osa on lukittu ja vain isä avainten haltijana pääsee niihin. Päähenkilö yllättyy nähdessään talosta asuvat 19 miestä, hänen veljensä, joista ei tiennyt mitään ja jotka isä on kouluttanut parhaan kykynsä mukaan taistelemaan maailman pahuutta vastaan. Mutta missä on äiti, jonka kosketusta hän on vuosia ikävöinyt? Talon hulluus ja maailmantuskainen ilmapiiri imaisee päähenkilönkin pölyisille käytävilleen. Salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan ja takaumien kautta maalaillaan menetettyä maailmaa.
 
Raivoa ja epäluuloa, niitä on täällä joka puolella niin paljon, ettei muille tunteille riitä tilaa. Eniten raivo asuu isässäni, se on vallannut hänet. Haluaisin tunkea sormeni isääni ja kiskoa raivon ulos, estää sitä ravistamasta siemeniään tuuleen. (s. 58)
 
Minun täytyy ehdottomasti tutustua lisää Raevaaran tuotantoon. Varasinkin jo hänen novellikokoelmansa En tunne sinua vierelläni kirjastoon. Vaikka pidinkin suuresti joistakin teoksen osa-alueista, toiset jättivät vähän kylmäksi (kuten runsas kaksoispisteen käyttö) ja jotkin kirjat inhottavuudet uivat liiaksi ihoni alle. Suosittelen kuitenkin lämpimästi kirjan lukemista, se on vallan vaikuttava kokemus, vaikkei ehkä sovikkaan kaikkein herkimmille.
 
Kaapin sisältö tuo mieleeni jotain. Haljun muiston retkistä, joita tehtiin vähän yli metrin mittaisina koululaisina, käveltiin parijonossa saleihin, jotka olivat täynnävitriinejä ja lasikaappeja -- Menneisyyden jälkiä, olemassaolon todisteita. (s. 124)
   
    
Arvosana:
     
Takakannesta:
Tyttö on elänyt perheestään erossa maailmassa, joka on tuhoutunut elinkelvottomaksi. Ympäristö tuntuu täysin vieraalta: kaupungit ja kylät ovat kadonneet, ainoastaan eräs metsä näyttää vielä olevan ennallaan. 
  
Vanhan miehen opastamana tyttö löytää metsän keskeltä syntymäkotinsa, joka ei kuitenkaan tarjoa turvaa – vaan järkyttäviä yllätyksiä. Epämuotoisen rakennuksen uumenista löytyy outo veljessarja sekä isä, jota kaikki pelkäävät.
  
Mitä on tapahtunut ja missä tytön kaipaama äiti on? Tyttö vedetään mukaan sokkeloisen talon kummalliseen elämään. Vähitellen paljastuvat salaisuudet eivät jätä yhtäkään talon asukasta ennalleen. 
  
Tiina Raevaaran esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas on painajaismainen satu ja nurinkurinen kehitystarina, jossa luonto ja eläinten maailma limittyvät ihmisten maailman kanssa. Unenomaiset kuvat ja tuhoutuvan maailman maisema luovat kerrontaan uhkaavan mutta kauniin tunnelman, joka pitää lukijan otteessaan loppuun saakka.
    
247 sivua, Teos 2008
    
Myös täällä on upottu tuhoutuneen maailman tuhkaan: Turun Sanomat, Savon Sanomat, Kiiltomato, Vetus et Nova,  Kirjanurkkaus 
  
Samankaltaista luettavaa: Leena Krohn: Hotel Sapiens, Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen, Beth Lewis: Suden tie 

Harry Potter -lukumaraton 2019

$
0
0
        
Lukujonossa -blogi vetää jälleen Potter-maratonia. Meinasin ensin jättää tämän kertaisen maratonin väliin, sillä odotan syksyllä ilmestyvää kuvitettua versiota Liekehtivästä pikarista, enkä siis halunnut lukea sitä tai muita Pottereita uudelleen. Muistin sitten kirjahyllyyni unohtuneen Jaana Kapari-Jatan kirjan Pollomuhku ja Posityyhtynen, joka kertoo hänen kääntämisprosessistaan tämän maailmankuulun sarjan parissa. Niinpä valitsin luettavakseni sen tälle sangen helteiselle viikonlopulle.
   
Maraton alkaa klo 22:00. Kirjassa on 164 sivua, ja sain luku-urakan loppuun klo 4:15. Jos ei olisi seuraavaa lukuprojektia meneillään eli klassikkohaastetta 31.7. (en siis ole siihen kirjaa vielä ehtinyt lukemaan) ottaisin seuraavaksi varmaan ekan osan Pottereista käsittelyyn englanniksi. Siinäpä hyvä idea, kunhan kaikki kuvitetut versiot ovat ilmestyneet. Täytyisi myös kokea sarja äänikirjoina Stephen Fryn lukemana. Kiitos Lukujonon Sannalle maratonista, oli kivaa kurkistaa Kapari-Jatan mielenmaisemaan Pottereiden eriskumallisen sanaston rakentamisesta. 
    
   
    

Klassikkohaaste osa 9 | Kate Chopin: Herääminen

$
0
0
"Hän sanoi, että linnulla, joka aikoi lentää tavanomaisuuden 
ja ennakkoluulojen yläpuolella, oli oltava vahvat siivet."
   
   
   
Valitsin tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen luettavakseni tarkoituksella feministisen klassikon ja kerrankin pitäydyin siinä kirjassa, jonka nimesin haasteeseen ilmoittautuessani. Käytyäni Googlen ja Goodreadsin avulla läpi vaihtoehtoja, törmäsin nimittäin tähän Kate Chopinin 1899 ilmestyneeseen teokseen Herääminen, joka on käännetty suomeksi vasta 2009. Teos herätti aikalaisissa vahvan vastareaktion, sillä kirjan päähenkilö ei noudata naiselle määrättyjä käyttäytymismalleja. Suomessa teos on jäänyt melko tuntemattomaksi, minkä vuoksi se tuntui hyvältä vaihtoehdolta haasteen myötä esille nostettavaksi. Esipuheessa Chopinia kuvataan Pohjois-Amerikan Minna Canthiksi. 
   
Kodissaan hän tunsi olevansa olento, joka oli astunut kiellettyyn temppeliin, jossa tuhannet vaimeat äänet vaativat häntä poistumaan. (s. 149)
  
Romaanin päähenkilö on 28-vuotias Edna. Hän on naimisissa Léonce Pontellierin kanssa. Mies pitää naista omaisuutenaan, kauniina esineenä, jonka on onnistunut hankkimaan kokoelmaansa. Heillä on kaksi lasta, Raoul ja Etienne. Kirja kuvaa noin vuoden ajanjakson kesästä kesään. Alussa perhe viettää kesäänsä täyshoitolassa. Pojat ovat lastenhoitajan vastuulla, mies hoitelee bisneksiään ja Edna tutustuu muihin rouviin rantakävelyillä ja illallisilla. Yksi hoitolan näkyvimmistä hahmoista on 26-vuotias Robert, jolla on ollut tapana jokainen kesä 15-vuotiaasta saakka heittäytyä yhden hoitolassa asuvan naisen seuraan, olipa tämä perheen tytär, leski tai rouva. Tänä kesänä hän iskee silmänsä Ednaan.
      
Herra Pontellier käveli mielellään talossaan tarkistamassa sen sisutusta ja esineitä, varmistaakseen, että kaikki oli kunnossa. Hän arvosti omaisuuttaan, lähinnä siksi, että se oli hänen, ja hän tunsi tyydytystä tarkastellessaan maalausta, patsasta, erikoista pitsiverhoa, mitä tahansa, ostettuaan sen ja asetettuaan sen paikalleen muiden palvottujen esineiden joukkoon. (s. 94)
   
Léoncen mielestä Edna ei hoida kunnolla vastuutaan äitinä tai vaimona, sillä tätä eivät esimerkiksi juurikaan kiinnosta mieheensä liittyvät asiat. Hän sanoo vaimolleen esimerkiksi seuraavaa: "No, mutta, kultaseni, luulisin sinun jo ymmärtäneen, että niin ei tehdä. Meidän täytyy noudattaa sovinnaistapoja, jos yleensä haluamme menestyä ja pysytellä muiden mukana." Häntä raivostuttaa, kun vaimo alkaa osoittaa omaa tahtoa. Silti Edna pitää päänsä ja pudottaa päältään vanhat rooliasunsa. 
   
"Hän on saanut päähänsä jotain naisten oikeuksista" 
-- 
"Onko hän", tiedusteli tohtori hymyillen, "onko hän seurustellut viime aikoina näennäisälyllisten naisten, ylihenkevien yli-ihmisten kanssa? Minun vaimoni on kertomut minulle heistä." (s. 119)
     
Samastuin Ednaan, kun hän eläytyy musiikkiin: hän saa kylmiä väristyksiä, kokee musiikin kautta vahvoja tunteita ja näkee mielessään mm. "miehen seisomassa kalliolla merenrannalla". Kun Edna alkaa tavoittaa todellista minäänsä, hän päättää aloittaa uudelleen lukuharrastuksensa, koska voi päättää mitä ajallaan tekee. Hänellä on kirja mukanaan eräässä kahvilassa, jonne Robert tulee yllättäen. Hän huomaa kirjan ja päättää "auttaa" naista kertomalla, mitä kirjan lopussa tapahtuu, jottei tämän tarvitse kahlata itse sinne asti. Kauhean julmaa!
  
Hän yritti selvittää, mikä tässä kesässä oli niin erilaista verrattuna edellisiin ja kaikkiin hänen elämänsä kesiin. Hän ymmärsi vain, että hän itse, hänen nykyinen minänsä, oli jotenkin erilainen kuin aikaisemmin. Hän ei vielä aavistanut, että hän näki asiat erilaisin silmin ja tutustui itsessään uusiin olotiloihin, jotka värittivät ja muuttivat hänen suhtautumistaan ympäristöönsä. (s. 78)
  
Vasta viimeisten viidenkymmenen sivun aikana ymmärtää, miksi teosta paheksuttiin aikoinaan ja miksi se nostettiin esille uudelleen 1970-luvulla. Ednan ja Robertin välille leimahtaa kielletty rakkaus, mutta se ei ehdi muuttua kovinkaan fyysiseksi, sillä kumpikin tietää rikkovansa vähintäänkin kirjoittamattomia moraalisääntöjä. Kuinka eri avoin asiat olisivatkaan, jos he olisivat tavanneet toisensa aikaisemmin. 
    
Lapset näyttivät hänestä vastustajilta, jotka olivat voittaneet hänet, jotka olivat kukistaneet hänet ja yrittivät vetää hänen sielunsa elonikäiseen orjuuteen. (s. 198)
   
Oli hauskaa huomata, kuinka jotkin asiat eivät ole juurikaan muuttuneet aikojen saatossa. Ednalla on ollut nuorempana kehystetty kuva kuuluisasta näyttelijästä, jota hän muilta salaa pussailee. Sen sijaan monet uudemmiksi ilmiöiksi ajattelemani asiat olivat kuittenkin olemassa jo teoksen julkaisuaikaan, näitä olivat mm. värisarjakuvat, tylli ja trikoo. Jouduin lisäksi googlaamaan mitä ovat kreolit ja angostuura, eli lukukokemus oli myös hyvin opettavainenkin. 
   
Lyhyesti sanottuna, rouva Pontellier ei ollut äiti-ihminen. Äiti-ihmiset -- olivat naisia, jotka jumaloivat lapsiaan, palvoivat miehiään ja pitivät pyhänä etuoikeutenaan häivyttää itsensä olemattomiin yksilöinä. (s. 28)
  
Chopin on oivallinen sanankäyttäjä, ainakin sellainen tunne syntyy suomentaja Raija Latvalan käsittelyn jälkeen. Esimerkiksi hyttysiä kuvataan osuvasti pieniksi iniseviksi lurjuksiksi. Välillä Chopin myös heittäytyy runolliseksi, etenkin kuvaillessaan merta ja luontoa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän lyhkäiseen klassikkoon! Täytynee tämän jälkeen jossain vaiheessa lukea myös Gustave FlaubertinRouva Bovary
    
Meren ääni on viettelevä, lakkaamatta se kuiskii, vaatii, kohisee, kuohuu, kutsuen sielua vaeltamaan yksinäisyyden syvyyksiin, eksymään sisäisen mietiskelyn sokkeloihin. (s. 36)
  
     
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra
L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
George Orwell: Vuonna 1984
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Minna Canth: Papin perhe
        
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Kate Chopinin Herääminen on herkkä kuvaus neworleansilaisen naisen elämästä ja hänen havahtumisestaan tiedostamaan naiseutensa, seksuaalisuutensa ja avioliittonsa uudella tavalla.
   
Kun romaani ilmestyi vuonna 1899, aikalaiskriitikot tuomitsivat sen armotta moraalittomaksi ja paheksunta peitti alleen teoksen kaunokirjallisen taidokkuuden.
   
Kate Chopinin aistillinen teos löydettiin uudelleen 1960-luvulla, jolloin se nostettiin naiskirjallisuuden klassikoksi.

Suomentanut: Raija Latvala, 200 sivua, Faros-kustannus 2009
  
Alkuperäinen nimi: The Awekening (1899)
   

Heinäkuun luetut

$
0
0
Heinäkuussa luettuja kirjoja, pari kuvaa kesälomareissulta Kuopiosta (kävimme kotieläinpuistossa, ihastelin Sankaripuiston vanhaa tammea ja otin pari kirjakuvaa Kallaveden rannallakin). Alkukuussa sadekuuro yllätti ja sain ilahtuneena huomata, että lähikirjastosta saa nykyään lainaan myös sateenvarjon! Vaihdoin pitkäastä aikaa tauluun uuden ispiraatiolauseen.
   
Heinäkuun helteistä on selvitty ja en malta odottaa syksyä alkavaksi. Tänään haistoin tuulessa jo ensimmäiset syksyyn viittaavat tuoksut, kuivuvaa heinää, ensimmäisiä sieniä nousemassa maasta, kellastuvia ja punertuvia lehtiä puissa ja varvuissa. Syksyllä ilmestyy mahdottoman monta kiinnostavaa teosta ja moninaiset kirjallisuustapahtumat lähestyvät jälleen. Ah, lempivuodenaikani. Mutta sitä ennen vielä kertaus heinäkuun luetuista ja katsaus elokuuhun.
   
Luin heinäkuussa yhdeksän kirjaa (2014 sivua). Vietettiin naistenviikkoa sekä Harry Potter-maratonia ja kirjabloggaajien klassikkohaaste saavutti jo yhdeksännen kierroksensa. Parhaat lukuhetket vietin Nora Robertsindystooppisen fantasian Toinen koitos parissa, muita kiehtovia kokemuksia olivat Tiina Raevaaran unenomainen Eräänä päivänä tyhjä taivas, Kate Chopinin feministinen klassikko Herääminen ja Karoliina Korhosen Matti-sarjakuva, jossa väännettiin suomalaisia sanontoja rautalangasta englanniksi. 
   
    
   
Olin tosiaan Kuopiossa viikon verran kesälomailemassa äitini ja siskoni perheen luona. Kirpparireissuilta tarttui mukaan muutama kirja. Diana Gabaldonin novellikokoelman Tulivana, Caitlin Moranin feministisen Naisena olemisen taidon ja sattumalta siskoni bongasi ensi vuoden Pride-lukuhaasteeseen suunnittelemani Jeffrey Eugenidesin Middlesexin
   
Olen ostanut vanhoja, kiinnostavia lasten- ja nuortenkirjoja aina, kun löydän niitä edullisesti. Elisabeth Beresfordin Vaeltavat vompelit on niitä kirjoja, jotka muistan ala-asteen kirjastoautosta, mutta joita en silloin tullut lukeneeksi. Se on sarjan toinen osa, eli täytyy pitää silmät auki ensimmäisen ja kolmannen osan varalta. 
   
Alexandre Dumasin ensimmäinen osa Muskettisotureista, Aseisiin kaikki kuninkaan miehet tarttui mukaan äidin kirjahyllystä ja jo vuosi sitten lukemani Melissa Marrin Sala kavalan sain siskoltani uusintalukua varten. Sekin on sarjan toinen osa, Ilki ihanan lisäksi ne ovat ainoat kaksi, jotka on edes suomennettu, vaikka osia sarjassa olisi pari lisääkin.
      
Elokuun lukupino: 
  • Eva Frantz: Osasto 23
  • Claudia Gray: A Million Worlds With You
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä
  • L.M. Montgomery: Anna ystävämme
  • Andy Weir: Artemis
   

Elokuun lukumaraton 31.8.2019

$
0
0
      
Elokuun viimeisenä viikonloppuna lukumaratoonataan! Valitse itsellesi sopivin ajankohta puolimaratonille (12 tuntia) tai kokonaiselle maratonille (24 tuntia). Varsinainen maratonpäivä on 31.8., mutta maratonin saa aloittaa jo 30.8. tai päättää 1.9., kunhan osa maratonista osuu 31.8. puolelle. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenteissa. Alla vielä muistutuksena lukumaratonin säännöt.
  
  • Maratonilla luetaan 24 tunnin ajan (ja puolimaratonilla vain puolet eli 12 tuntia). Voit pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan. 
  • Lukea saa mitä vain, esimerkiksi romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa tai äänikirjoja. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä, äänikirjoista kuunneltu aika. 
  • Maratoonaamisen voi aloittaa jo perjantaina 30.8. tai päättää sunnuntaina 1.9., kunhan edes osa maratonista sijoittuu 31.8. puolelella (esim. aloittaa voi perjantaina klo 17.00 ja päättää lauantaina klo 17.00).
  • Maratonista voi halutessaan blogata etukäteen, päivittää kuulumisia sen kuluessa ja tehdä koosteen jälkikäteen. Voit esitellä lukupinoa, kertoa tunnelmista, uusista ideoista ja hyvistä lukuvinkeistä blogissa tai esimerkiksi Instagramissa. 
  • Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä ja/tai kuunneltu aika tai linkitä oma koosteesi 2.9. julkaistavaan maratonia kokoavaan postaukseen tässä blogissa.
  • Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.
  • Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja maratonpostauksissa voi käyttää tässä postauksessa olevaa kuvaa.
   
Maratonilla ovat mukana:
  • Yöpöydän kirjat 

Lastenkirjakimara

$
0
0
"Ja mitä enemmän Hugo kirjoja katseli, sitä varmemmaksi hän tuli siitä, 
etteivät ne olleet pelkästään yhteen sidottuja paperipinoja. Kansien väissä oli 
kokonaisia maailmoja täynnä erilaisia olentoja, taikuutta ja seikkailuja."
   
    
Mila Teräksen Kadonnut kaupunki jatkaa Hugon ja Lydian seikkailuja Salaisessa kirjastossa. Edellinen osa Noitapeili ilmestyi 2016. Vaikka takakannessa tätä kuvataan itsenäiseksi jatko-osaksi, suosittelen silti lukemaan Noitapeilinkin, sillä siinä selviää, kuinka kaksikko löysi metsän keskeltä vanhan kirjaston, jonka kautta pystyy matkustamaan toisiin maailmoihin. Tällä kertaa Hugo ja Lydia päätyvät merenrantakaupunkiin ja seikkailuun, joka oli aikuslukijallekin varsin jännittävä. 
 
Omistettu sinulle, joka aavistat, ettei kaikkiin kirjoihin ehkä törmää ihan sattumalta. (s. 5)
  
Teoksen teemoina ovat mm. merten saastuminen, pakolaisuus, tuntemattoman pelko ja perheen tärkeys. Paljon on siis mahdutettu pieneen teokseen, mutta kaikki palaset sopivat hyvin yhteen. Kaikki alkaa, kun Hugo ja Lydia kohtaavat kioskilla violettihiuksisen naisen, joka on etsimässä romaanihenkilöitä. Kioskin emäntä paheksuu vanhoja kirjoja, sillä ne haisevat, aiheuttavat päänsärkyä ja allergiaa, kuka sellaisia muka voisikaan kaivata. Hänen mielestään vanhoiksi käyneet, eltaantuneet opukset ovat mennyttä maailmaa ja kuuluvat museoon. Lapset kuitenkin löytävät poisheitettävien kirjojen joukosta varsin kiinnostavan yksilön.
 
Jännittävintä opuksessa oli sen tuoksu. Hugo liitti sivuista erittyvän aromin johonkin ihanaan tunteeseen, jota hän huomasi kaivanneensa. Siihen tunteeseen, kun sai maata sängyssä lukemassa ja upota toiseen maailmaan. (s. 11)
     
Kirja on lainattu Pakurin vanhasta kirjastosta ja jostain syystä päätynyt kioskin sekalaisten kirjojen kanssa samaan laatikkoon. Mennessään palauttamaan kirjaa, he päätyvät kirjahyllyn takaa paljastuvasta ovesta toiseen kaupunkiin, Morvaan, jonka kaduilla kulkee merinkäisiä. Merenrannalla kahlaillessaan he tapaavat pojan, joka kerää toisten jättämiä ja meren tuomia roskia. Hän valittaa, kuinka kalaa saa aina vain vähemmän. Pojan isällä on puoti, missä lapset pääsevät maistamaan merilimonadia ja soittamaan todellisella simpukkapuhelimella. Tarina nostaa kierroksia, kun kolmikko sukeltaa kadonneeseen kaupunkiin, joka upposi satoja vuosia aikaisemmin hyökyaallon takia. Siellä he joutuvat seikkailuun, joka saa lukijan pureskelemaan kynsiään.
      
Ja sinä hetkenä häneen humahti ihmeellinen tunne: hän oli keskellä seikkailua, tapahtumia, jotka olivat juuri nytkähtäneet eteenpäin. (s. 75)
    
Pakurin kirjasto on ihana paikka. Kirjat siellä ovat kuin eläviä (vrt. Riku kirjamaassa, William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo) ja sieltä löytyy mm. kirjakuoriaisia. Jos "niiden selässä olevat kirjaimet menevät sekaisin, syntyy odottamattomia ja uusia ajatuksia". Teoksessa on myös ajatus, että jos kirjaa ei lueta pitkään aikaan, se muuttuu elottomaksi, samoin "jos kirjoja ei välillä oteta pois hyllystä, ilma kiertää koko kirjastossa huonosti". 
   
Tulivatko nuo äänet kirjojen takaa, seinistä? Vai kenties kirjoista? Liikkuivatko kirjojen sivut omia aikojaan niin kuin kasvit, jotka kääntyivät valoa kohti koko ajan?
Juttelivatko kirjat keskenään? Vai puhuivatko ne – heille? (s. 25)
   
Hugon mielestä kirjattomat huoneet ovat kolkkoja ja olen samaa mieltä: on aina kauhistuttavaa kuulla sisustusuunnittelijoiden kommentoivan, kuinka kirjahyllyt ovat täysin turhia tilanhaaskaajia, kun ne täytetään korkokengillä tai tuunataan esimerkiksi jyrsijöiden häkeiksi. Onpa joidenkin mielestä kirja "kömpelö käyttöliittymä" ja vain "lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa". Itse en koskaan haluaisi asua kirjattomassa kodissa, ja haaveilen joskus omistavani lasiovellisia, tummapuisia hyllyjä (nykyiset hyllyni ovat sekalainen kokoelma Ikeasta ja mummon perintönä tullutta lastulevyä).
     
Arki oli välinpitämättömiä betonitaloja. Se oli laiskoja katulyhtyjä ja tylsiä marketteja, jotka piirittivät heitä joka puolelta. 
Mutta onneksi oli olemassa tunne, joka hipaisi Hugoa vaivihkaa. Kun hän saapui kotitalolleen, se oli vahvistunut kaihertavaksi näläksi. 
Se tunne, kun kaipasi tuntematonta maailmaa, uutta seikkailua. (s. 207)
   
Teokseen on jäänyt harmillisen paljon lyöntivirheitä ja yhdessä kohtaa eräs hahmo vaihtuu vahingossa toiseksi tehden kyseisestä lauseesta todella hämmentävän. Onneksi ne eivät kuitenkaan haittaa lukukokemusta liikaa, sillä jännittävät tapahtumat ja nerokas sanataiturointi pitävät yllä lukuiloa. Esimerkiksi, kun "nälkä loikkkasi Hugon vatsaan kuin pieni, vaativa eläin" sai minut hymähtämään ääneen. Tai nyökyttelemään hyväksyvästi, kun "koko maailma tuoksui mahdollisuuksilta". Mieleni tekisi myös päästä maistamaan kirjan sivuista tehtyä teetä! Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa 10-13-vuotiaille seikkailunnälkäisille lukutoukille ja niillekin, jotka eivät ole vielä saaneet kirjakärpäsen puremaa. 
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Saturomaani täynnä vedenalaisen maailman lumousta ja uhkaa.
  
Huikean jännittävä seikkailu johdattaa Hugon ja Lydian Marepoliin, vedenalaiseen kaupunkiin, tursaiden, merilohikäärmeiden ja merinkäisten maailmaan. Jäljittäessään rannalla kohtaamaansa poikaa, Hugo ja Lydia tempautuvat sumuhevosten vetäminä mereen. Ovatko he tulleet Marepoliin, kaupunkiin, jonka hyökyaalto on hukuttanut vuosisatoja aiemmin? Ajaton seikkailu ottaa fantasian keinoin kantaa pakolaisuuteen ja merten saastumiseen.
  
Itsenäinen jatko kirjalle Noitapeili.
    
207 sivua, Otava 2019
    
Myös täällä on kuljettu kirjahyllyn kautta toisiin maailmoihin: IBBY Finland (Teresia Volotinen), Bibbidi Bobbidi Book 
  
   
      
"– Miten olet oppinut koodaamaan? uteli poika.
  
– Eläinten lisäksi olen ollut pienestä asti hulluna elektroniikkaan. 
Siitä nimikin, Kati-e eli kati-elektroniikka, tyttö selitti virnistäen."
   
  
Riina ja Sami Kaarlan uusi lastenkirjasarja Pet Agents alkaa. Täältä tullaan, lemmikit! kertoo Kati-e nimisestä tytöstä, joka on rakentanut itselleen kaveriksi ja apuriksi Ti-bot nimisen robotin, joka pystyy myös kulkemaan lentämällä pienellä lautasen muotoisella aluksellaan. Kati-e on paitsi nörttityttö, myös eläinrakas ja siksi hänestä oli helppoa pitää ja samastuinkin häneen monessa kohtaa.
 
 Tietokone, tabletti, kännykät ja kaukosäätimet kiinnostivat minua enemmän kuin nuket. Onneksi vanhemmat tajusivat laittaa minut koodauspäiväkotiin ja elektroniikka eskariin, Kati-e nauroi. -- – Meidän koulu on tietokoneisiin ja ohjelmointiin painottava, Kati-e kertoi. (s. 24)
  
Teos on kirjoitettu taidolla. Sen tarina on kiinnostava ja sisältää paljon informaatiota eläinten hoidosta ja mm. muistutuksen, ettei luonnonvaraisia eläimiä saa ottaa lemmikiksi. Se myös kertoo, että tyttö voi olla nörtti ilman sen kummempaa ihmettelyä tai alleviivaamista. Nörttityttönä arvostan tällaista lähestymistapaa todella paljon. Kati-ella on työpaja käytöstä poistetussa vesitankissa kerrostalon katolla. Aivan huima idea!
 
– Kuule, Kati-e aloitti. – Tämä oja-akvaario on tosi hieno, ja ötökät ovat kiinnostavia. Mutta ne eivät käy lemmikeiksi. -- Ne luultavasti kuolisivat melko pian. Ja sammakot, niiden poikaset ja kutu ovat rauhoitettuja, eli niitä ei edes saisi ottaa... Kaikki ötökät olisi parempi päästää takaisin ojaan. Se on niiden koti. (s. 90)
 
Suosittelen tätä kirjaa kaikille lukuharrastuksen alkutaipaleella oleville, siinä missä jo enemmänkin lukeville. Yksi hienoimmista uusista lastenkirjasarjoista, joihin olen tutustunut. Kirja on oivallinen myös käännösmarkkinoille. Hahmojen nimet eivät ole liian Suomi-keskeisiä (tällä kertaa se ei tuntunut edes liian laskelmoidult, sillä kirjan maailma on selvästi futuristinen ja väestö on jopa paljon sekoittuneempaa kuin tällä hetkellä) ja lasten huoneissa on paljon enemmän tai vähemmän piilotettuja viestejä. Löytyy niin Suomen karttaa, helposti tunnistettavia animaatiohahmoja kuin klassinen kissajulistekin. 
  
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Uusi, vauhdikas kirjasarja niin nörteille kuin eläinrakkaille
  
Robottitouhuja ja kaikenkarvaisia lemmikkejä yhdistävän sarjan avaus! Pet Agents koukuttaa kouluikäiset.
  
Kati-e on itsenäinen nörttityttö, joka rakastaa eläimiä yhtä palavasti kuin elektroniikkaa ja koodausta. Alkuun Kati-e autteli lemmikkiasioissa lähinnä naapureita ja tuttuja, mutta kun apua alettiin pyytää yhä kauempaa, hän päätti rakentaa itselleen lentävän robottiapulaisen, Ti-botin. Pet Agents - lemmikkiagentit - oli syntynyt! 
   
Kati-en ja Ti-botin päiväohjelma on taas täynnä tehtävää: Sofia kaipaa apua koirarodun valinnassa, rouva Frangille täytyy löytää koiranulkoilutusapua ja 13-viikkoisen Hugo-pennun vatsa on sekaisin. Lisäksi kotona pitää siivota rottien häkki ja hankkia eläimille ruokaa. Onneksi Kati-e voi lennättää Ti-botin asiakaskäynneille ensi hätään! Lemmikkipulmien ohella agenttikaksikko osaa auttaa visaisemmissakin villieläimiin liittyvissä kysymyksissä. Mitä tulee tehdä, kun tienvarresta löytää oravanpoikasen? Saako sammakonpoikasista ja muista puron asukeista perustaa kotiakvaarion? Kati-e kyllä kertoo! 
  
Riina ja Sami Kaarlan uudessa, vauhdikkaassa Pet Agents -sarjassa on jokaiselle jotakin: se tempaa mukaansa niin eläinrakkaat kuin nörtit. Kirjoissa on sopivasti tekstiä ja runsas nelivärikuvitus. Katolta ja yläilmoista avautuvat upeat urbaanit maisemat voisivat sijoittua melkein mihin tahansa maailman metropoliin. Sarjan seuraava kirja ilmestyy jo syksyllä 2019!
    
109 sivua, Tammi 2019
    
Kirja on luettu myös täällä: Luetaanko tämä?
   
 
"Tämän viikon aikana olin pohtinut monenlaisia asioita Elviksen kanssa:
  
- se miltä näyttää, ei ole yhtä tärkeää kuin se, millainen on
- jokaisen pitäisi antaa olla sellainen kuin on
- jokainen saa päättää omista häistään ihan itse
- myös vanhus voi olla viraali."
 
 
Maria Kuutin lastenkirjasarjassa ilmestyi jo seitsemäs osa, Anna ja Elvis häähumussa. Annan villillä tavalla kiltti mummo järjestää tuttuun tapaansa tohinaa ympärilleen. Hän on menossa naimisiin ja tulee kuuden aikaan aamulla megafonin kanssa ilmoittamaan siitä poikansa perheelle. On käytävä kasvohoidoissa, ostettava mekko ja pidettävä polttarit. Mutta vaikka kaikki ei mene aivan niin kuin on suunniteltu, lopussa kaikki ovat onnellisia. Etenkin kun Anna tsemppaa mummoaan: "- Ole nyt reipas juustonaksu!".
 
Olimme kaikki häikäistyneitä. Mummo näytti värikkäässä mekossaan ihan pinjatalta. Toivottavasti kukaan lapsivieraista ei yrittäisi hajottaa mummoa karkkien himossa. (s. 40)
 
Kuutti käy kirjan kautta tärkeää keskustelua sosiaalisesta mediasta. Moni Annan ikäinen käyttää jo Instagramia, mutta hän itse aikoo odottaa, kunnes on riittävän vanha. Hänestä on outoa, että esimerkiksi luokkalaisensa Elina lataa koko ajan kuvia itsestään ja pyytää mp:tä, sillä tuttujen mielipide  tuskin muuttuu kovin nopeasti ja vieraiden kommenteilla ei ole merkitystä. Elviksen kaveri puolestaan oli huijannut olleensa matkoilla ja tavanneensa useita suomalaisia tubettajia.
 
Somessa satuilu ja tosiasiat menivät minusta jotenkin sekaisin. Mietin, tajusivatko kaikki sen. (s. 102)
 
Kuutin kieli on värikästä ja hahmoilleen sopivaa. Eräässä kohdassa Annan mielestä mummo näyttää lytistyneeltä appelsiinilta. Mummo myös päätyy sanaharkkaan toisen iäkkään naisen kanssa ja he käyttävät laajan kirjon ihastuttavan mielikuvituksellisia ilmaisuja, jotka tuovat mieleen monet luovasti nimetyt sienet ja kasvit, kuten pörröhattara, nurhukeltano, räpelö, tahmikki, hörtsö ja törökki Ja kun mummo on kauneishoidossa, hän toteaa, että jos vahattaisiin vain viikset, sillä eikös säärikarvat ole nykyään muodikkaat. Tätä ennen mummo oli karjaissut vertahyytävästi ensimmäisen vahaliuskan kiskaisun jälkeen.
 
Sarja on oivallista luettavaa alakoulun ensimmäisillä luokilla oleville.
 
Arvosana:
     
Takakannesta:
Annan mummo on menossa naimisiin! Kaikki yrittävät auttaa mummoa omien kykyjensä mukaan, sillä häät järjestetään hyvin pian. Anna on kiinnostunut mummon mekkovalinnoista ja hääaskarteluista, äiti taas häiden perinteistä. Elvis tekee mummolle sometilit, ja mimmi puolestaan vouhottaa tervehenkisyyden merkityksestä. Mummon into vaihtuu alakuloon, kun hän kohtaa vastoinkäymisen toisensa jälkeen. Lopulta häät ovat jopa vaarassa peruuntua...
 
Suosikkisarjan seitsemäs osa on täynnä vauhtia, kommelluksia ja suuria tunteita. Monimutkaisten hääjärjestelyiden keskellä Anna ajautuu miettimään, mikä elämässä lopulta on tärkeintä.
 
Maria Kuutti on kangasniemeläinen kirjailija ja sanataideohjaaja. 
      
127 sivua, Karisto 2019
 
Kuvittanut: Katri Kirkkopelto, Topi Kuutti (Elviksen piirrokset)
     
 
"Tähyilen merelle ja erotan kaukana saaren, joka näyttää erilaiselta kuin 
yksikään saari maapallolla. Selkeinäkin päivinä sitä ympäröi kellanharmaa usva, 
jonka keskeltä törröttää isoja, teräviä kivimuodostelmia. Kaukaa katsottuna se 
näyttää vähän linnalta. Haikailen sinne. Ehkä siellä saisi vihdoin olla rauhassa."
 
 
Kepler62 -sarjan toisen tuotantokauden toinen osa on eeppisellä kannella varustettu SaariPasi Pitkäsen kuvitus on, kuten aina, 5/5. Harmillisesti tällä kertaa kirjoitusvastuussa olevan Bjørn Sortlandin tarina ei ole aivan samalla tasolla, ja olenkin aina pitänyt enemmän Timo Parvelan kirjoittamista osista.
 
Nyt täällä on paria poikkeusta lukuun ottamatta pelkkiä nuoria. Me voimme rakentaa uuden maailman. (s. 24)
 
Kun sarjan ensimmäinen kuuden kirjan sykli alkoi, odotin aina malttamattomana seuraavaa osaa, sillä tarinankerronta oli ensimmäisellä kaudella todella kiinnostavaa. Tämä toinen kausi eli Uusi maailma on ollut iso pettymys siihen verratuna. Kirjailijat ovat hukanneet sen taian, joka teki sarjasta alussa koukuttavan. Sen sijaan, että uuteen planeettaan tutustuttaisiin, juoni keskittyy liikaa ihmisten välisiin valtasuhteisiin ja tarinalle luodun miljöön koko potentiaali ei pääse käyttöön.
 
Vietin paljon aikaa yksin, mutta opin silti yhden asian: Ihmisistä ei ole mihinkään. He valehtelevat. He varastavat. Heillä on salaisuuksia. Usein he eivät tiedä, keitä he ovat tai mitä he haluavat. (s. 21)
 
Saari keskittyy Marien murjottamiseen ja samanaikaiseen diktaattoriuden havitteluun. Olivia yrittää ohjata marieta olemaan ensimmäinen Vallvik, jonka nimeen ei liitettäisiä pelkästään aseita ja kuolemaa, vaan tämä voisi olla viisas johtaja. Sarja on mennyt myös todella väkivaltaiseen suuntaan. Ei sillä, etteikö ensimmäiselläkin kaudella olisi ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita, nyt mopo on lähtenyt pahasti käsistä. Kuvituksessakin on varsin graafista materiaalia, esimerkiksi kun Marie lyö siskopuoltaan nenään ja yrittää murhata asevalmistaja-isänsä.
 
Jos olisin nähnyt elokuvan tytöstä joka menee tuntemattomalla planeetalla yksin hylättyyn avaruusalukseen, olisin ajatellut: "Oletko täysi idiootti? Älä tee sitä!"(s. 81)
 
Kirsikkana tämän mauttoman kakun päällä on se seikka, että hahmot puuroutuvat keskenään. On vaikeaa erottaa Marien, Lisan ja Olivian persoonia, sillä ne ovat niin samanlaisia. Välillä olinkin lukiessani hämmentynyt, milloin Marie puhuu Lisan ja milloin Olivian kanssa, vaikka repliikkien perässä olikin heidän nimensä.  Jos minulla on ongelmia tämän kanssa, kuinka kummassa lukija, jolla on vaikeuksia seurata lukemaansa pärjäisi? Harmittaa, ettei sarja ole jaksanut kannatella odotusten painoa. Luen silti vielä ainakin seuraavan osan, jos siinä vaikka karistettaisiin tämä hetkellinen heikkous pois ainesluettelosta.
 
Arvosana:
     
Takakannesta:
Be part of the story.
 
Kepler62 Uusi maailma kuvaa tuntemattomalle planeetalle asettuneiden lasten elämää. Siellä seikkailu tutkimattomalle saarelle jatkuu täynnä vaaroja ja yllätyksiä. Kepler62-seikkailusarjan toisen tuotantokauden itsenäinen toinen osa!
 
Kepler62 e –planeetan lapset ovat jakautuneet kahteen heimoon.
 
Marie etsii piileskelevää isäänsä, asetehtailija Vallvikia ja joutuu uskomattomien haasteiden eteen. Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen huippusuosittu, kansainvälinen kirjasarja Kepler62 on edennyt toiseen tuotantokauteensa. Kepler62 Uusi maailma kuvaa tuntemattomalle planeetalle asettuneiden uudisraivaajalasten elämää.
 
Marie liikkuu porukassa, joka haluaa kadonneen asetehtailijan takaisin johtajakseen. Epävarmuus ja vainoharhaisuus kasvavat leirissä ja odotukset kohdistuvat asetehtailijan tyttäreen, Marieen.
 
Marie aloittaa yksinäisen matkan löytääkseen ja pysäyttääkseen isänsä. Hän uskoo isän piileskelevän tutkimattomalla saarella, joka on täynnä yllätyksiä. Joutuuko Marie taistelemaan omaa isäänsä vastaan?
     
Suomentanut: Outi Menna, 185 sivua, WSOY 2019
 
Alkuperäinen nimi: Øya (2019)
  
Kuvittanut: Pasi Pitkänen

Sarjassa ilmestyneet:
Ensimmäinen kausi:
  1. Kutsu (2015)
  2. Lähtökaskenta (2015)
  3. Matka (2016)
  4. Pioneerit (2016)
  5. Virus (2017)
  6. Salaisuus (2017)
Toinen kausi - Uusi maailma:
  1. Kaksi heimoa (2018)
  2. Saari (2019)
  3. Kuiskaajien kaupunki (tulossa syksyllä 2019)

Eva Frantz: Osasto 23

$
0
0
"Minulla oli outo tunne. Jokin tuntui väärältä. En oikein sopinut tänne. 
Tässä minä istuin kaiken valkeuden keskellä kolmestakymmenestä eri väristä 
neulotussa villatakisssani ja häiritsin hiljaisuutta yksimiselläni."
    
   
Arvostelukappale
   
Lukuhaasteissa: Kirjankansibingo: Ovi
 
Dekkaristina tunnetun Eva Frantzin ensimmäinen, Runeberg Juniorilla palkittu lastenkirja Osasto 23 on paitsi kauniskantinen, myös varsin jännittävä tarina Stiinasta, joka sairastaa tuberkuloosia. Hänen perheensä on köyhä. Hänellä on monta sisarusta, isä on kuollut sodassa. Sairastuttuaan Stiina on nukkunut äidin kanssa keittiössä, sisarusten ahtautuessa kammariin tartunnan välttämiseksi. 
 
Köyhä saa olla, mutta se ei ole mikään syy käyttäytyä huonosti, äiti sanoo aina. (s. 17)
 
Kuolemaan valmistautunut Stiina saa yllättäen harvinaisen tilaisuuden päästä ilmaiseksi keuhkoparantolaan, jossa kokeillaan ajan uusimpia parannuskeinoja, kuten raikasta ilmaa ja männynoksia sängyn vieressä. Lisäksi Stiina saa toki ihan oikeaa lääkettäkin, joka maistuu kamalalle. Vadelmarinteen parantola sijaitsee metsän keskellä ja se on suuri kuin linna. Stiina on hieman lannistuneen oloinen hahmo, joka puhuu paljon lähestyvästä kuolemastaan ja kuinka on hyvä, että perhe tottuu hänen poissaoloonsa parantolassa olon aikana ja kuinka nuorena kuollessa ei tarvitse miettiä tulevaisuutta, kuten töitä ja rakkautta.
 
Ulkona oli kaunista. Syksy teki tuloaan, ja siellä täällä männynlatvojen joukossa näkyi kellastuvia koivuja. (s. 22)
   
Parantolassa on ollut aikaisemmin tulipalo ja se on vasta aloittanut toiminnan uudelleen. Joukko rikkaita rouvia nauttii raikkaasta syysilmasta huopiin kääriytyneenä parantolan leveän kuistin lepotuoleilla, mutta Stiina on ainoa lapsi. Tai niin hän ainakin luulee, kunnes herää eräänä yönä pojan hihitykseen. Poika esittäytyy Rubeniksi, osastolta 23. Stiinan kallein omaisuus on Robinson Crusoe -kirja, jonka hän sai vähän ennen lähtöään veljeltään Ollilta. Ruben on ollut lukemassa kirjaa, mikä vähän harmittaa Stiinaa, eihän poika ollut pyytänyt ensin lupaa.
 
 Heti kun tyttö saa tilaisuuden, hän pakenee täältä, nainen kähisi silmät selällään, – köyhille lapsille käy täällä huonosti, kysy vaikka noilta, nainen nyökkäsi merkitsevästi kirkkoa ja hautoja kohti. (s. 46)
   
Tapahtumat sijoittuvat käsittääkseni 1930-luvulle, jolloin keuhkoparantoloita rakennettiin paljon ja kirjassa puhutaan mm. automobiilista ja Greta Garbosta. Autossa matkustaminen ja hissin käyttäminen ovat Stiinalle uusia juttuja. Frantz onkin osannut hienosti tuoda mennen ajan lukijan lähettyville. Aluksi tarina etenee rauhallisesti, hieman melankolisesti. Kerronan kierrokset kuitenkin nousevat loppua kohden, kun asioiden tila paljastuu ja Stiina on kaiken riepotuksen keskipisteessä. Jotkin loppupuolen tapahtumista ovat hyvinkin kauhistuttavia.
   
Kun tietää kuolevansa pian, sitä iloitsee kaikenlaisista asioista. Niin kuin automobiililla matkustamisesta! En olisi ikinä uskonut, että saisin kokea sellaista, mutta nyt sekin on tehty. (s. 10)
 
Takakansi on hieman harhaanjohtava. Sen mukaan Ruben kertoo Stiinalle tulipalosta, kun itse asiassa sen mainitsee yksi parantolan hoitajista jo yli 10 sivua ennen kuin Rubeniin edes tutustutaan. Poika tosin osaa kertoa asiasta enemmän. Ruben on kiinnostava hahmo ja juonen kannalta hyvin merkittäväkin. Takakansi saa kuvittelemaan hänen olevan läsnä enemmänkin, mikä harmillisesti ei pidä paikaansa. Öistä hiiviskelyä ei siis ollut kirjassa kuin pariin otteeseen, mutta ne olivat sitäkin jännittävämpiä.
 
Tästä "miinuksesta" huolimatta kirja on erittäin suositeltava etenkin 10-14-vuotiaille lukijoille. 
  
     
Arvosana:
     
Takakannesta:
Piinaavan jännittävä kauhutarina
   
Autiolla maaseudulla, Vadelmarinteen keuhkosairaalassa, hoidetaan sairaita kaupunkilaislapsia. Raikkaan ulkoilman uskotaan attavan yskiviä potilaita. Köyhälle Stiinalle iso parantola on kuin kartano, mutta hän kaipaa silti kotiin sisarustensa luo.
   
Salaperäinen potilas Ruben piristää Stiinaa sopeutumaan, ja yhdessä he hiiviskelevät sairaalan käytävillä öiseen aikaan. Ja juuri Ruben kertoo oudosta tulipalosta itäsiivessä...
   
Stiinan mielestä sairaalassa on käynnissä jotakin merkillistä, ja hoitajat ja lääkärit käyttäytyvät kummallisesti. Eikä aikaakaan kun Stiina havaitsee olevansa suuressa vaarassa. 
   
Osasto 23 on dekkaristi Eva Frantzin ensimmäinen lastenkirja, ja se voitti Runeberg Junior -palkinnon 2019. 
      
Suomentanut: Anu Koivunen, 139 sivua, S&S 2019
  
Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä, Mrs. Eriksson's Room, Kirjasähkökäyrä
   
Samankaltaista luettavaa: Satu Mattila-Laine: Parantola, Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset, Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between 

Kirjankansibingon kooste

$
0
0
  
MarikaOksa teki kesäksi hauskan bingohaasteen, johon sai kerätä rasteja sen mukaan, mitä kirjoja luki välillä 3.6.-25.8.2019. Kiitos kivasta haasteesta! Sain muodostettua luettuen kirjojen kansista peräti kaksi kokonaista bingoriviä ja monta rastia osui myös eri puolille ruudukkoa. Muutamasta kirjasta/sarjakuvasta en ole vielä ehtinyt postamaan.
  
Ensimmäisen bingon sain riville: Romantiikka (Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo) - Kirja (Kate Chopin: Herääminen) - Yö (Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat) - Puu (Lauri Otonkoski: Musta oli valkoinen) - Huonekalu (L.M. Montgomery: Anna ystävämme)
   
     
Toisen bingon sain riville: Romantiikka (Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo) - Ruutuja (Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 14) - Harrastus (Johanna Hulkko: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus) - Ovi (Eva Frantz: Osasto 23) - Unenomainen (Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas)
   
   
Muut luetut, jotka sijoitin bingoruudukkoon:
  • Lempiväri - Nora Roberts: Toinen koitos
  • Nainen - Harri Itsván Mäki: Peilipatsas
  • Lomahaave - Claudia Gray: A Million Worlds With You 
  • Hauska kansi - Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
  • Vähintään viisi eri väriä - Alex Gino: George
  • Piirroskuva - Bjørn Sortland & Pasi Pirtkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Saari
  • Kotieläin - Agustina Bazterrica: Rotukarja
  • Raitoja - Brian K. Vaughan &  Cliff Chiang: Paper Girls Volume 4
  

Elokuun lukumaraton (päättynyt)

$
0
0
   
Elokuun lukumaraton alkaa näin vetäjänkin puolesta tänään klo 19:30. Lukupinossa on lähinnä sarjakuvia mm. mangalukuhaasteeseen. Ensimmäisenä ajattelin lukea Clampin Cardcaptor Sakuran ensimmäisen osan, jonka puoliso tarjosi luettavakseni omasta hyllystään. 
   
   
     
Klo 23:30 Cardcaptor Sakura 1 luettu. Maraton alkoi vähän hitaasti ja osa ajasta meni torkkuessa. Tartun seuraavaksi Yukito Kishiron Gunnm 1: Ruostunut enkeli -mangaan, jonka pohjalta thetynä ilmestyi viime vuonna leffa Alita: Battle Angel. Tämä pitää varmasti hereillä!
 

 
Klo 1:30 Olipas tuo eka Gunnm hyvä! Tosi monta kohtausta oli siirretty uskollisesti valkokankaallekin ja arvasin oikein: toimintaa riitti ja silmät eivät kertaakaan räpsähtäneet kiinni! Jatkan Gunnm 2: Rautaneidon kanssa.

 
Klo 14:00 Jatkoin illalla Gunnm-sarjan parissa ja luin toisen osan Rautaneito putkeen ekan osan perään. Olipas hieno manga, ei ollenkaan tuntunut 1990-lukuiselta ja leffaversioon oli otettu paljon tarkkoja kohtauksia mangasta, vaikka toki erojakin löytyi. Luin vielä ennen nukkumaan menoa Sayuri Tatsuyaman Kirjeitä koirien maasta toisen osan. Aamulla luin sarjan kolmannen osan, sivuja kasassa jo 972, ja nyt on menossa Masamune Shirowin Appleseed 1.
 
Klo 19:30 Mangapainotteinen maraton pääättyy. Sivuja luin yhteensä 1104. Maratonin koostepostaus tulee blogiin huomenna klo 10:00. 

Elokuun luetut

$
0
0
     
Elokuu tuntui menevän ohitse todella nopeasti. Kohokohtia on ollut alkavan syksyn merkkien huomaaminen. Puoliso kävi Saksassa, Euroopan ja kenties koko maailman suurimmilla pelimessuilla. Olin itse mukana viime vuonna, mutta tällä kertaa taloudellinen tilanne salli vain hänen lähteä katsomaan pelimaailman uutuuksia sekä tapaamaan pelifirmojen pr-ihmisiä suljettujen ovien takana.
 
Syyskuulta odotan mahtavaa ruskaa ja toinen toistaan kiinnostavampia kirjauutuuksia. Kuukauden aikana kun pitäisi ilmestyä uskomaton määrä teoksia - missä välissä minä muka luen ne kaikki? Täytynee ottaa lukulomaa!
  
Kuukauden aikana päättyneitä lukuhaasteita olivat Kirjankansibingo sekä Manga-lukuhaaste (jonka kooste tulee blogiin huomenna), ja elokuun lukumaraton, joka omalta osaltani jatkuu tänään vielä hetken aikaa. Elokuussa luin 15 kirjaa (3208 sivua). parhaat hetket tarjosivat A Million World With YouAnna ystävämme, Isadella - Sydän kylmänä, Osasto 23, Painajaispuoti - Hampaat hukassa sekä Gunnm-manga. 
  
Kaikki elokuussa luetut: 
  • L.M. Montgomery: Anna ystävämme (postaus tulossa)
  • Bjørn Sortland & Pasi Pirtkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Saari
  • Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls Volume 4
  • Maria Kuutti: Anna ja Elvis häähumussa
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä (postaus tulossa)
  • Eva Frantz: Osasto 23
  • Claudia Gray: A Million Worlds With You (postaus tulossa)
  • Herman Geijer: Kriisit, katastrofit ja maailmanloput (postaus tulossa)
  • Mats Strandberg: Loppu (postaus tulossa)
  • Henrik Fexeus: Ontot (postaus tulossa)
  • Mila Teräs & Silja-Maria Wihersaari: Hotelli Hämärä ja ullakon arvoitus
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti - Hampaat hukassa
  • Clamp: Cardcaptor Sakura 1
  • Yukito Kishiro: Gunnm 1) Ruostunut enkeli, 2) Rautaneito
     
Syyskuun lukupinossa:
  
Pinossa on tällä hetkellä teoksia, jotka minulla jo on. pari arvostelukappaletta, kirjastolainoja ja oman hyllyn aarteita. luulen, että pino näyttää pidemmällä kuukautta varsin erilaiselta, kun kuukauden uutuudet alkavat kolahtelemaan luukusta. Jännittävää!
   
   
  • Matthew Mather: Kybermyrsky
  • Kass Morgan: Day 21
  • Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä
  • Joan Frances Turner: Dust
  • Helena Waris: Jäänvartija
     

Elokuun lukumaratonin koontipostaus

$
0
0
    
Elokuun vaihtuessa syyskuuhun, kirjabloggaajat, bookstagrammaajat ja Twitterin kirjaihmiset viettivät lukumaratonia. Varsinainen maratonpäivä oli 31.8. mutta aloittaa sai jo lauantaina tai päättää vasta sunnuntaina, kunhan osa maratonista osui lauantaille. Mukaan ilmoittautuneita oli 17. Tämän postauksen kommenttiosiossa voitte linkata oman koontinne tai listata lukemanne sivumäärän ja kirjat / tuntimäärän, jonka kuuntelitte äänikirjoja.
   
Oma maratonini alkoi hieman hitaasti, mutta ehdin lukemaan kuusi mangateosta (1104 sivua) loppukirinä mangalukuhaasteeseen. 
 
Maratonilla olivat mukana:

Manga -lukuhaasteen kooste

$
0
0
 
Musteen jäljet -blogin luotsaama manga-lukuhaaste tuli päätökseen 1.9. Luin haasteen aikana 27 mangateosta, joilla sain rastin 19 ruutuun. Bingo jäi kuitenkin saamatta, vaikka kahdella rivillä se olisi ollut vain yhden rastin päässä. Olisin varmasti pystynyt rastittamaan useampiakin kohtia, jos olisin lukiessani muistanut laittaa ylös esimerkiksi Maagisen suklaapuodin osista ne, mistä löytyi vaikkapa chibejä, kirsikankukkia tai harrastuksia. Olen kuitenkin tyytyväinen tähänkin.
 
 
Kaikki luetut mangat:

  • Clamp: Cardcaptor Sakura 1
  • Kohei Horikoshi: My Hero Academia 1
  • Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness
  • Yukito Kishiro: Gunnm 1) Ruostunut enkeli, 2) Rautaneito
  • Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 4-16
  • Naoki Serizawa: Resident Evil: Mahawa Desire 1-5
  • Masamune Shirow: Apleseed 1
  • Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 2 ja 3
  • Kore Yamazaki: Velhon morsian 8
  
   
Rastit:
  1. rivi: Pääosassa on eläin - Kirjeitä koirien maasta 2, Taikatyttö-sarja - Cardcaptor Sakura 1, Mangassa esiintyy puhuva eläin - Kirjeitä koirien maasta 3, LGBTQ+ hahmo - My Lesbian Experience with Loneliness, Sarja, jossa on yli 10 osaa - Maaginen suklaapuoti 15
  2. rivi: Naispäähahmo - Maaginen suklaapuoti 5, Englanninkielinen manga - Appleseed 1
  3. rivi: Kauhu - Resident Evil: Marhawa Desire 2
  4. rivi: Sarjassa käsitellään ihmissuhteita - Maginen suklaapuoti 8, Päähahmolla ei ole äitiä, isää tai kumpaakaan - Gunnm: Rautaneito, Shoujo - Maaginen suklaapuoti 6, Tarina sijoittuu muualle kuin japaniin - Velhon morsian 8
  5. rivi: Julkaistu vuonna 2019 - Maaginen suklaapuoti 16, Hahmolla/hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä - My Hero Academia 1
  6. rivi: Suomeksi julkaistu manga - Maaginen suklaapuoti 7, Manga, joka yllätti sinut - Gunnm 1: Ruostunut enkeli, Koulupuku - Resident Evi: Marhawa Desire 1, Mangassa on kaunis kansi - Maagine suklaapuoti 14, Ruokaan keskittyvä sarja - Maaginen suklaapuoti 4

Henrik Fexeus: Ontot (Viimeinen illuusio #2)

$
0
0
"Ajattele, jos historiankirjat on kirjoitettu uusiksi?"
  
Kyn päässä pyöri. Bossi oli sanonut, että harmaita oli ollut kauan, 
mutta kahdeksansataa vuotta?
      
   
Arvostelukappale
   
Henrik Fexeus on paitsi Ruotsin suosituin mentalisti, myös kirjailija. Hänen Viimeinen illuusio -nuortensarjansa sai toisen suomennetun osansa, joka on nimetty varsin monitulkintaisesti: Ontot. Kirjan aikana sitten selviää, mitä ontot ovat ja minusta se itseasiassa voi tarkoittaa useampaakin kuin yhtä asiaa. 
   
"Se on pyöreä", Adan sanoi. 
"Aivan, valli, se usva, se ei ole seinä. Se ei ole edes kupoli. Se on pallo. Kaupunki on sen sisäpuolella." (s. 79)
  
Kuten ensimmäinenkin osan kanssa, oli minulla tämänkin kanssa vähän vaikeuksia hahmottaa, mitä oikein tapahtuu. Fexeuksen luoma maailma kun on varsin eriskummallinen, on haastavaa tietää kuka on pahis ja keneen kannattaa luottaa. Jos tiivistäisin kirjan yhteen vertaukseen, sanoisin että se on kuin Matrix tapaisi Doctor Whon, Under the Domen ja Äärirajoilla -tv-sarjan. 
  
Mielen seinät kaatuivat ulospäin. (s. 101)
  
Vihjaillaan, että todelliselle maailmalle on taphtunut jotain, ja kirjan Tukholma, illuusio, on vain jonkinlainen kolmiulotteinen malli, dioraama, joka näyttää yhden ajankohdan historiassa. Täyttä varmuutta mistään ei kuitenkaan saada, sillä hahmo, joka tarjoaa tietoja ei ole osoittautunut kaikkein luotettavimmaksi. Kaikki ei kuitenkaan Kyn ja Adamin tuntemassa kaupungissa ole kunnossa.
  
"Milloin luulet tämän olevan, Adam?" 
-- 
"Mitä tarkoitat?" 
"Adam, sinun nykyhetkesi on meille historiaa. -- Hetki jota elät on kuvattu historiankirjoissamme. Tai oli. Silloin kun meillä vielä oli sellaisia." 
-- 
"No, missä... milloin me sitten olemme?" hän kysyi. (s. 298)
  
Adamilla on kykyjä, joita kenelläkään muulla ei ole. Hän on illuusioiden maailman Neo, joka näkee valheen lävitse. Hän pystyy matkustamaan kaupungin muistoissa ja aivan kuten Matrixissa, jos sinulle sattuu jotain ollessasi muistossa, satutat itseäsi myös oikeasti. Matrix on lempileffani, mutta tässä kirjassa oli muutama vähän liian lainatun oloinen kohta, jotta olisin osannut arvostaa niitä elokuvasta inspiroituneina suoran matkimisen sijaan.
   
Kuvotus sai vallan ja Ky oksensi suoraan hirviön päälle. (s. 319)
   
Kirja on kokonaisuudessaan aika sekava, mutta silti sujuvaa luettavaa, vaikka minun olikin välillä vaikea erottaa Kyn ja Adamin kertojaääniä, niin samantyyppiset ne olivat. Onneksi he olivat suurimman osan ajasta eri miljöissä ja eri hahmojen kanssa, niin tiesin kumman näkökulmasta asioita milloinkin katsottiin. 
   
Ky kuuli sanoja, mutta ne olivat kaikki merkityksettömiä. Hän olisi yhtä hyvin voinut saapua vieraalle planeetalle. (s. 242)
  
Toivon kolmannen, vielä alkukielelläkin ilmestymättömän osan sitovan langanpäitä yhteen, sillä nyt minua alkoi todella kiinnostamaan illuusioiden syntyhistoria ja mitä todelliselle maailmalle on tapahtunut. Hieman erilainen dystopia, joka liippaa lähempää kuin englantilaiset tai amerikkalaiset genretoverinsa. 
   
  
Arvosana:
              
Takakannesta:
Ky ja Adam yrittävät ymmärtää, mitä on juuri tapahtunut. Mitä harmaat ovat, mitä ne haluavat. Mitä hirveää Tukholmalle on tapahtumassa - ja miten se on estettävissä. 
  
Varmaa on, että taistelu harmaita vastaan ei ole lähimainkaan ohi. 
  
Kartat johdattavat Kyn ja Adamin kumppaneineen yhä syvemmälle tunneleihin. Siellä he kohtaavat yllättäen ihmisiä, jotka ovat olleet maan alla pitkään. Aivan liian pitkään... 
  
Ontot on toinen osa Viimeinen illuusio -trilogiassa, jossa todellisuus, unet ja alitajunta sekoittuvat häiritsevän kiehtovalla tavalla. 
  
Henrik Fexeus on Ruotsin suosituin mentalisti, tv:stä ja tietokirjoistaan tuttu ilmiömäinen psykologinen manipuloija. Viimeinen illuusio on hänen avauksensa YA-kaunokirjallisuudessa: siinä hän yhdistää mentalistintaitonsa, kirjoittajanlahjansa ja rakkautensa fantasiakirjallisuuteen.
  
Suomentanut: Eeva-Liisa Nyqvist, 351 sivua, Jalava 2019
  
Alkuperäinen nimi:De ihåliga (2018)
  
Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja
     
Samankaltaista luettavaa: Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli, Kerstin Gier: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja, Laura Lindstedt: Oneiron, Jeff VanderMeer: Hävitys, Leena Krohn: Hotel Sapiens

Halloween -lukuhaaste (1.-31.10.2019)

$
0
0
    
On tullut jälleen se aika syyskuusta, jolloin voin ilmoittaa, että vedän perinteeksi muodostuneen lokakuisen Halloween -lukuhaasteen tänäkin vuonna. Tämä on ollut lempihaasteitani niin vetäjän kuin osallistujankin näkökulmasta.

Haaste kestää siis koko lokakuun ja sen aikana luetaan mitä vain teemaan sopivaa eli esimerkiksi teoksia, joissa on noitia, ihmissusia, vampyyreitä, zombeja tai kummituksia, tarina sijoittuu syksyn tai Halloweenin aikaan, tai kirja aiheuttaa kylmiä väreitä (tähän sopivat niin kauhu, historia, dystopia kuin dekkaritkin). Jokainen voi siis itse määritellä, miten luettu kirja sopii teemaan. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi edellisten vuosien koosteista 20182017 ja 2016. (Huom! Haaste sopii osittain yhteen myös kesäkuussa käynnistämäni Scifi-haasteen kanssa.)
  
Jos haasteeseen osallistuminen kiinnostaa, kommentoi tähän postaukseen, niin tiedän, että olet mukana. Somessa voi käyttää aihetunnistetta #halloweenlukuhaaste. Tein tällä kertaa kaksi versiota haastelogosta, normaalileveän ja kavennetun mallin (Instagramista löytyy vielä kuvasta neliön muotoinen versio), joita voi molempia käyttää oman mielen mukaan. 
   
Omalla lukulistalla on paljon teoksia, joita en varmaan kaikkia ehdi lukemaan, mutta hyvä olla vaihtoehtoja:
  • Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
  • Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave
  • Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme 
  • Isaac Marion: Warm Bodies
  • Elina Pitkäkangas: Kajo
  • Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma (Pendergast #2)
   
   

Mats Strandberg: Loppu

$
0
0
"Syyskuun 16. päivä kello 4:12 aamulla Ruotsin aikaa 
Foxworth komeetta puhkaisee Maan ilmakehän."
   
   
Arvostelukappale
   
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste
   
Mats Strandbergin teokset ovat kiinnittäneet huomioni aikaisemminkin, vaikken ole niihin ennen Loppua tutustunutkaan. Ristely on ollut pitkään lukulistalla (se sopisi hyvin vaikkapa Halloween-lukuhaasteeseen!) ja yhdessä Sara B. Elfgrenin kanssa kirjoittaman Engelsfors-sarjan ensimmäinen ja kolmas osa löytyvät omasta hyllystä, kiitos Helsingin kirjamessujen alelaarien (hyviä ehdokkaita ensi vuoden hyllynlämmittäjä-haasteeseen). 
  
Ehkä juuri kaaos on täsmällisin kuva ihmiskunnasta. (s. 418)
  
Parasta tässä lukukokemuksessa oli Strandbergin käyttämä kieli, viittaus Muumipeikko ja pystötähteen sekä ne useat kohdat, joissa hahmot keskustelevat ilmastonmuutoksesta ja ihmisyydestä. Loppua verrataan takakannessa Skamiin, mikä on hieman harhaanjohtavaa, ainoat yhtäläisyydet kun ovat skandinaavisuus ja se, että käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa ystävyys, bileet, uskonto, sydänsurut, homoseksuaalisuus, seksi sekä päihteet. Noin ympäripyöreät ja arkipäiväiset asiat tuskin riittävät ihan yhtäläisyysmerkin vetämiseen. 
  
Kuka haluaisi synnyttää tähän maailmaan lapsen? Ja kuka haluaisi odottaa lasta, joka ei ehdi syntyä? (s. 80)
  
Loppu on lopullisin maailmanloppua kuvaava teos, jonka olen lukenut. Siitä huolimatta se ei ole niin ahdistava, melankolinen tai surullinen kuin moni muu, kuten vaikkapa Cormac McCarthynTie tai Maarit VerrosenHiljaiset joet. Maata kohti on tulossa kaiken elämän tuhoava komeetta (Extinction Level Event), jolle on annettu nimeksi Foxworth. Komeetan radan huomataan olevan törmäyskurssilla Maan kanssa vasta kolme kuukautta ennakkoon, joten mitään ei ole tehtävissä pelastumiseksi. Ei ammuta yhdinohjuksia tai lähetetä avaruusarkkia, jonne osa ihmisistä voitaisiin pelastaa. 
  
Planeettamme voi paremmin kuin aikoihin. Emme lähettele enää ruokaa ja tavaroita ja raaka-aineita pitkin poikin maapalloa. Tehtaat, jotka ennen nielivät sähköä ja sylkivät ulos saasteita, ihan kuin sadat tuhannet kakkaavat jättiläiset Lucindan sadussa, on nyt suljettu. Olemme lopettaneet lentämisen ja ajamme harvoin autolla, käytämme sähköä vain murto-osan siitä, mitä ennen. 
Olisimme ehkä pystyneet pelastamaan ympäristön, jos olisimme eläneet tällä tavalla jo aiemmin. 
Muutokseen vadittiin siis komeetta. (s. 111)
  
Teoksen tapahtumia seurataan Simonin ja Lucindan näkökulmista. Simon on minäkertoja, Lucindan osuudet päiväkirjamaisia vuodatuksia TellUs-sovellukseen. TellUsiin ladatut tekstit tallennetaan sateliittiin, jonka muistiin pakataan mahdollisimman paljon tietoa ihmisten historiasta, tieteestä ja kulttuureista. Tarina pyörii suurelta osin kolmannen hahmon, Tildan ympärillä. Tilda on paitsi Lucindan entinen paras ystävä sekä uintijoukkuetoveri, hän on myös Simonin tyttöystävä. Kun Tilda yllättäen kuolee epäilyttävissä olosuhteissa, Simon ja Lucinda alkavat selvittää tapahtumia yhdessä.
  
Isä kutsuttiin ylimääräiseen työvuoroon. Sairaalassa pelätään, että kun torille kerääntyy tuhnansia ihmisiä, joilla on tarve purkaa sisällään vellovaa pelkoa ja ahdistusta ja vihaa, lopputulos on silkkaa Hieronymus Boschia. (s. 47)
  
Vaikka Simonin ja Lucindan "Lasse-Maijan etsivätoimiston leikkiminen" viekin suuren osan kirjasta, rivien väleissä pääsee myös näkemään maailmanlopun vaikutuksia. Huolimatta väistämättömästä tuhosta, ihmiset ovat harvinaisen rauhallisia odottaessaan kuolemaa. Toki löytyy komeettaskeptikkoja, itsemurhakultteja ja tyyppejä, joiden mielestä komeetta on rangaistus aborteista ja homoista kuin myös alkoholimyrkytyksiä, ilkivaltaa, murhia, raiskauksia ja tappeluita, mutta suurin osa ihmisistä on jollain tapaa hyväksynyt lähestyvän kuolemansa ja selviytyy päivästä toiseen, käy jopa töissä kuten ennenkin. Kadut ovat vain poikkeuksellisen tyhjiä ja näyttävät zombileffan lavasteilta.
  
Olisitpa nähnyt, miten taitavia olimme esimerkiksi sulkemaan silmämme ilmastonmuutokselta. Maapallo on syöksynyt kohti täytuhoa jo pitkän aikaa. (s. 20)
  
Simonilla on kaksi äitiä (dominicalainen Judette ja Stina, joka on pappi), Lucindalla ei yhtään. Hänen äitinsä on kuollut samaan syöpään, johon hän itsekin on sairastunut - Lucidan sanoin hänelle sattui tyhjä arpa geenilotossa. Syöpä ei kuitenkaan ehdi tappaa häntä ennen komeettaa, niinpä hän on lopettanut lääkityksen. Pidin Lucindasta paljon enemmän kuin Simonista. Joskin Simonillakin on hetkensä, kuten sanoessaan seuraavaa ilmastokriisistä: "Välillä mä ajattelen, että aikuiset jotenkin... pääsee nyt pälkähästä. nNiden ei ikinä tarvitse ottaa vastuuta siitä, että ne pani kaiken paskaksi." (s. 356)
  
Katsoin mainosjulisteita, jotka roikkuivat bussiasemalla ja hylättyjen kauppojen näyteikkunoissa. Niissä oli jotain makaaberia. Ne muistuttivat tulevaisuudesta, joka ei koskaan tule. Meille ei ole enää mitään hyötyä autokouluista, laihdutuslääkkeistä, kestotilauksista, ryppyvoiteista, eläkevakuutuksista. Ei tule joululomia eikä lomamatkoja. Julisteiden elokuvia ei koskaan tulla näyttämään elokuvateattereissa. (s. 268)
  
Odotin koko ajan mullistavaa loppua, että komeetta meneekin ohi tai että se paljastuu vaikkapa avaruusalukseksi, niin kuin eräässä tv-sarjassa, joka lopetettiin ärsyttävästi kesken, mutta ei, kaikki vaan loppuu. Mikä toisaalta on aika raikaskin tapa päättää kirja. Lukiessa tosin tuntui, ettei maailman tuhoutuminen juurikaan herättänyt vahvoja tunteita kenessäkään keskeisessä hahmossa, joten ehkä osan teoksen salapoliisijuonesta olisi voinut leikata pois ja lisätä hahmon, joka olisi kipuillut asian kanssa enemmän. Teoksen vahva kristillinen paatoksellisuus ei ollut ollenkaan minun juttuni. Siitä huolimatta tämä on oikein kelvonninen kirja niin nuorille kuin aikuisillekin.
  
Katselen maahan pudonneita keltaisia lehtiä. Ne ovat merkki syksystä, joka ei koskaan tule. (s. 349)
  
Huvittavasti viimeaikaiset lukemani kirjat ovat ketjuttuneet tavalla tai toisella. Luin perätysten useamman ruotsalaisen teoksen (tämän lisäksi Henrik FexeuksenOntot ja Herman GeijerinKriisit, katastrofit ja maailmanloput) ja niiden teemoissakin oli samoja piirteitä. Muutama teos Lopun jälkeen luin Helena Wariksen Konetrilogian päätösosan Jäänvartija, jossa, kuten Lopussakin, mainitaan Huippuvuorilla oleva Tuomiopäivän holvi, siemenpankki. Aina hauskaa havaita näitä pieniä yhtäläisyyksiä kirjoissa, joita on lukenut lyhyellä ajanjaksolla. 
  
On ihan sairasta olla rakastunut samaan aikaan kun odottaa maailmanloppua. (s. 367)
  
   
Arvosana:
              
Takakannesta:
Suloisen katkera maailmanlopun saaga teinisarja Skamin hengessä

Olet seitsemäntoistavuotias. On kaunis kesä. Mutta tiedät, että syksyllä kaikki on ohi. Tulee maailmanloppu. Miten kokonaisen elämän ehtii elää yhdessä ainoassa kesässä?

Nuortenromaani Loppu törmäyttää paitsi asteroidin ja maapallon, myös aikuisten ja nuorten maailmat.
  
Suomentanut: Sirje Niitepõld, 444 sivua, Like 2019
  
Alkuperäinen nimi: Slutet (2018)

Helena Waris: Jäänvartija (Konetrilogia #3)

$
0
0
"Isossa mittakaavassa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä pohjoiseen 
ja etsiä Varasto. Koko planeettamme tulevaisuus todennäköisesti riippuu siitä."
     
   
Arvostelukappale
   
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste
   
Helena Wariksen Konetrilogiassa esittelemä maailma on uhkaava ja kiinnostava, vaikka lyhyisiin kirjoihin ei siitä ole kovin isoa palaa kerrallaan mahtunutkaan. En osaa päättää, onko kuvattu maailma omamme tulevaisuudessa, rinnakkaistodellisuus vai täysin oma, ennennäkemätön maailmansa. Olen kuitenkin tällä hetkellä kallistumassa teoriaan, että kirjat kuvaavat jonkinlaista oman maailmamme vinksahtanutta versiota. Maailmaa, jonka historia on jossain vaiheessa eronnut omastamme, mutta jonka maantiede ja ilmastonmuutoksen planeettaa muovaavan voiman kaari ovat samoja. 
  
- Mieti kuinka meille kävi. Kaikki tiedelaitokset vuorotellen varoittivat meidän olevan syöksykierteessä, jota ei voi estää kuin jättimäisillä korjausliikkeillä. Elintason merkittävällä laskemisella. Lihansyönnin lopettamisella. Hakkuiden kohtuullistamisella. Ja mihin ihmiset todellisuudessa pystyivät? Luopumaan mehupilleistä! (s. 38)
   
Linnunsitojan kertojaäänenä oli Maharin Kuilussa, kaikkinäkevän Koneen silmän alla asuva Zemi, joka päätyy majakkasaarelle konevastaisten kapinallisten luokse veljensä Jesberin lähettämänä. Siellä hän tutustuu Jesberin ystävään, Thom-nimiseen mieheen, jota on aiemmin pitänyt tylsänä jurottajana, mutta joka saaren vapaassa ilmapiirissä ja ahtaissa asuintiloissa alkaakin vaikuttaa kiinnostavalta. 
   
Kuilussa kasvaa vain muutama oikea, elävä puu. Ohitan juuri yhden niistä; keskusaukion vanhan tammen, joka ei näytä vielä heräänneen, vaikka puutarhurit tekevät parhaansa ja kastelevat sitä suodatetulla vedellä. Silmut ovat tiukasti kiinni. Ehkä ne eivät enää aukea tänä keväänä lainkaan. (s. 26)
   
Vedenkehrääjässsä tutustutaan Eteläiseen mantereeseen, Ammabariin majakkasaarelta tutun kapinallisen Sazin kautta. Ammabar on ainoa manner, jolla ei aikaisemmin ollut Koneita, mutta on saamassa pian ensimmäisen Kuilunsa, sillä se kärsii ankarasta kuivuudesta ja kansanvaelluksen aiheuttamasta levottomuudesta. Jäänvartijassa vanha porukka on taas (tavallaan) yhdessä, joskin kokemukset ovat muuttaneet kunkin maailmankatsomusta enemmän tai vähemmän. Kertojina vuorottelevat Thom ja Zemi.
  
Vanhoista tallententeista tiedän, että aiemmin täällä levittäytyi laajoja havumetsiä. Lyhytnäköiset hakkuut kiihdyttivät eroosiota, ja uudet taimet lähtivät heikosti kasvuun. Sateet olivat happamia ja syövyttivät maaperän myrkylliseksi. Sitten tuli kuivuus. Nyt Kuilun ympärillä on kuihtuneen näköistä aroa silmänkantamattomiin. Vain suunnattomien siipikarjankasvattamoiden kupolit heijastuvat idän puolen horisontissa. Luotijuna kuljettaa työntekijöitä sinne ja takaisin viivasuoraa rataa pitkin. 
Maanpinnassa kulkee mutkitteleva ura, josta voi päätellä maantien kulkeneen joskus siinä kohtaa. Se oli sillioin, kun fossiilisia polttoaineita oli kaikille. Kun jokaisella oli auto, ja tietä pitkin pääsi mihin vain.
Miten hullunkurinen ajatus. (s. 40-41)
  
Kirja alkaa Thomin osuudella. Zemi makaa koomassa ja mies on löytänyt rinnalleen toisen naisen. Samaan aikaan Saz puuhailee uusien konevastaisten tovereidensa kanssa kaikkien Koneiden sammuttamista, vaikka kukaan ei vielä tiedä, tuhoutuiko Läntinen mannner juuri Koneiden sabotoinnin takia. Thom on kuluneiden kuukausien aikana ehtinyt tutustua Koneen toimintaperiaatteeseen enemmän ja alkaa nähdä sen hyvätkin puolet, jos yhtälöstä vain poistettaisiin itsekkäiden ihmisten korruptoiva vaikutus. Thom toteaa, nykytilanteen valossa, ettei ihmisille kannata antaa itsemääräämisoikeutta. 
   
Sellaisia ihmiset olivat ennen Kuiluihin siirtymistä. uhmakkaita. He reagoivat muutoksiin ja lähtivät liikkeelle erilaisten kriisien uhatessa. 
Nyt on toisin. On vain apatia. (s. 95)
  
Kuilut elävät itseaiheutetussa uutispimennossa eli niissä asuvat eivät tiedä toisten Kuilujen saati toisten mannerten tapahtumista. Kukaan ei myöskään tunnu tietävän, mille maailmankartta näyttää. Kun Thomin tutun tuttu nappaan oudon viestin pohjoisesta, haluaa hän mennä tutkimaan sitä. Hän haluaa ymmärtää mitä planeetalle tapahtuu ja voiko sen vielä pelastaa. 
   
Vaikka tämä hetki tuntuu täydelliseltä, ajattelen silti jo tulevaisuutta. En voin jäädä tänne kylään, tähän yhteisöön. Tämä ei eroa mitenkään Koneesta. Jokaisella on oma nurkkauksensa, jossa käydään suorittamassa ennalta sovitut tehtävät. 
Pientä elämää. Liian pieniä asioita minulle. 
Ymmärrän, ettei tämä ole paratiisini. 
Onko sellaista edes? (s. 104-105)
  
Jäänvartija on sarjan lyhyin osa, mutta se on täynnä toimintaa ja ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä. Se sitoo avoimia langanpäitä yhteen ja sarjan loppu jättää lukijan hyvin tyytyväiseksi tapahtumien saamista käänteistä. Maailman historiastakin paljastetaan vähän lisää. Thom on kyllä ehdottomasti suosikkini sarjan kertojista.
  
- Thom, tuttu ääni kuuluu matkojen takaa. - Sinä jäit sinne! 
- Toistaiseksi. Minusta tuntuu, että tämä paikka tarvitsee nyt minua. 
- Minäkin tarvitsen, Zemi sanoo. (s. 134)
  
Isoimmat miinukset kirjassa lienevät, että survivalistit taivutettiin survivalistat ja survivalistojen, mikä tökkäsi silmään joka kerta, sekä leivän nahistuminen pöydällä - minun kokemusten mukaan kun leipä ennemmin kuivahtaa. Muutoin sarja on kokonaisuudessaan mainiota luettavaa vaikkapa yläasteen ja lukion äidinkielentunneilla: kirjat ovat lyhyitä, mutta herättävät paljon ajatuksia.   
  
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat.
 
Vastarinnan kukistumisen jälkeen Thom on jatkanut elämäänsä Maharin Kuilussa, mutta salatun radioviestin nappaaminen suistaa kaiken raiteiltaan. Thom saa selville, että mantereiden tila on kaikkea muuta kuin vakaa. Kun kaaos leviää, Thomin seurue suuntaa asumattomaan pohjoiseen.
 
Jäänvartija on Wariksen Konetrilogian viimeinen osa, paluu Linnunsitojan ja Vedenkehrääjän jännittävään tarinaan. Mikä on ihmisten kohtalo Koneiden hallitsemassa maailmassa?
  
139 sivua, Otava 2019
  
Sarjassa ilmestyneet:
   
Muita lukukokemuksia: Eniten minua kiinnostaa tie

Samankaltaista luettavaa: Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki, Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää, Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset

L.M. Montgomery: Anna ystävämme (Anna #2)

$
0
0
"Tyttövuodet olivat jääneet taakse, ikään kuin näkymätön käsi olisi kääntänyt sivua, ja hänen eteensä avautui nuoren naisen elämä viehättävänä ja alaperäisenä, iloisena ja tuskaisena."

    
   
Luin ensimmäisen L.M. Montgomeryn tyttökirjaklassikkoni vasta vuonna 2015. Tuolloin ehdotin lukupiirilleni Pientä runotyttöä. Ihastuin Montgomeryn tyyliin kirjoittaa luonnosta ja samastuin vahvasti Emiliaan. Päätin, että lukisin ehdottomasti lisää hänen kirjojaan. Seuraavan luinkin jo vuotta myöhemmin, kun kirjabloggaajien klassikkohaasteen toisella kierroksella tartuin hänen toiseen keskeiseen sarjaansa ja luin Annan nuoruusvuodet. Ja vaikka en pitänytkään Annasta aivan yhtä paljon kuin Emiliasta, puhelias luontoa rakastava tyttö tarjosi silti paljon. Annalla ja Emilialla onkin paljon faneja, sillä esuimerkiksi Anna ystavästämme otettiin vuonna 2007 jo 20. painos ja luultavasti jokunen senkin jälkeen. 
 
- Sinä olet sellainen ihminen, joka joutuu seikkailuihin, Anna.
- Niinpä niin, muutamilla on siihen luontainen taipumus, sanoi Anna hyväntuulisesti. - Se on synnynnäinen lahja, jota ei ole suotu kaikille. (s. 150)
   
Anna on nyt 16-vuotias eli vähän vanhempi kuin ensimmäisessä osassa ja hänen kanssaan kuljetaan noin kahden vuoden ajan. Hän on nyt opettajana Avonlean koulussa. Anna löytää viimein sukulaissielun, vanhemman naisen, joka on pysynyt nuorekkaana vilkkaan mielikuvituksensa ansiosta. Hän tapaa myös kuuluisan kirjailijan, mutta kaikki ei mene niin kuin Anna on suunnitellut. 
 
Koivujen ja mäntyjen suojaamana, mutta avoimena etelän suuntaan oli pieni puutarha - tai entinen puutarha. Sitä ympäröi raunioitunut, sammalen ja ruohon peittämä kiviaita. Pitkin itäistä sivua kasvoi rivi puutarhakirsikkapuita valkoisina kuin vaahto. Entisten käytävien urat ja puutarhan halki kulkeva ruusupolku erottuivat vielä selvästi, mutta muuten koko kenttää peitti keltainen ja valkoinen narsissiverho, joka lainehti ilmavana mehevän nurmikon yläpuolella. (s. 101)
 
Anna perustaa yhdessa parhaan ystävänsä Dianan, Gilbertin ja muutamaan muun kanssa yhdistyksen, joka haluaa uudistaa kylää. He keräävät rahaa seuraintalon maalaamiseen ja istuttavat satoja puuntaimia. Seuraintalo lienee samantyyppinen kuin nuokkari eli nuorisoseuran talo, sillä yksi vanhapiika sanoo Annalle ja Dianalle, että jos hänellä olisi ylimääräistä rahaa, hän mieluummin polttaisi sen kuin antaisi rakennuksen huoltotöihin, sillä "nuoret siellä vain kuhertelevat silloin kun heidän olisi parempi olla kotona nukkumassa."
 
Yltynyt tuuli huokaili ja vinkui räystäissä, ja lumi pieksi hiljaa ikkunoita ikään kuin sadat kodittomat myrskynhenget olisivat kolkuttaneet ja pyytäneet päästä sisään. (s. 189)
 
Anna ja Marilla saavat hoidettavakseen erään sukulaisen lapset Davyn ja Doran. Davy on vilkas poika, joka joutuu kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tilanteisiin. Hän ei kuitenkaan yleensä tarkoita pahaa kepposillaan ja kysymyksillään, kunhan vain haluaa jotain kiinnostavaa tapahtuvan. Hän esimerkiksi närkästyy, kun miesten on aina tehtävä kaikki, kuten kosia. Mikseivät naisetkin voisi kosia? Dora puolestaan on käytännössä kuin nukke ja Anna kuvaa häntä konemaiseksi. Hiljainen, huomaamaton, äärimmäisen kiltti ja persoonaton. Hyvää vaimoainesta, mutta hänessä ei tule koskaan olemaan mitään yllättävää. "- Hän on kuin kirja, jonka jokaisella sivulla on sama asia."
 
- Nyt järjestetään pöytä, sanoi Anna, ja hänen äänensä oli kuin papittaren, joka on lähdössä suorittamaan juhlamenoja jonkin julmalolennon kunniaksi. (s. 132)
 
Montgomeryn kirjat ovat ajattomia ja samaan aikaan ne tarjoavat tuulahduksen menneestä. Ainoastaan joistakin sanavalinnoista huomaa teoksen kirjoittamis- ja etenkin käännösajankohdan. Erikoisin sana oli kurnaali (joka googlaamalla paljastui kuoriduksi maidoksi), ja tavutusmuodoista sukelsihe oli varsin sympaattinen. Mutta mitä kummaa mahtaa tarkoittaa "vakiintuneessa iässä oleva nainen"? Sanonta surista harmista kuin kiukkuinen mehiläinen lähtee heti käyttöön omaan sanavarastoon. Montgomery muuten puhuttelee lukijaa suoraan yhdessä kohtaa, jossa viitataan ensimmäisen kirjan tapahtumiin. Hän on käyttänyt luovuutta lukujen otsikoinneissa, esimerkiksi luku 17. on "Luku, jossa tapahtuu paljon".
 
Polku kulki vuosisataisten kuusien lomitse, niiden ylimmät oksat kietoituivat toisiinsa, niin että alla oli ikuinen siimes, jossa ei mikään muu kuin sammal voinut kasvaa. Maassa oli kuin ruskeanvihreä matto, jossa muutama eksynyt auringonsäde leikitteli. Kaikkialla oli äänetöntä ja rauhallista; hälisevä maailma tuntui jäävän kauan taakse. (s. 173)
 
Lisäksi Montgomeryllä on paljon älykkäitä havaintoja elämästä. Anna pohtii esimerkiksi, kuinka kamalaa olisikaan tehdä 40 vuotta työtä, jota pitää vastenmielisenä tai kuinka maailma olisi kiinnostavampi paikka, jos kaikki sanoisivat toisilleen mitä ajattelevat. Ja kuinka erehdyksistä kannaattaa ottaa opikseen, mutta ei kantaa mukanaan loputtomiin. Parissa kohtaa keskustellaan myös erilaisista kasvatusmenetelmistä, Anna kun ei halua antaa oppilaiseen fyysistä kurinpalautusta vaan voittaa heidän kunnioituksen puolelleen ystävyydellä. "-"Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa", sanotaan / - Tavat ovat muuttuneet teidän kouluajoiltanne, herra Harrison / - Mutta ei ihmisluonto."

Tähän klassikkoon kannattaa tutustua, jos Anna ei ole vielä tullut tutuksi! Olen yrittänyt kerätä Anna-sarjaa sekä muita tyttökirjaklassikoita omaan hyllyyn, mutta vielä puuttuu useampia keskeisiä teoksia, kuten seurrava kirja, 
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Anna Shirley on lopettanut jatko-opiston ja palaa syksyllä entiseen kouluunsa, nyt kateederin toiselle puolen. Ensimmäinen päivä pienen maalaiskoulun eri-ikäisten tenavien paimentajana saa Annan epäilemään, oppiiko hän koskaan rakastamaan opettajan työtä. Anna ja Diana järjestelevät ja uudistavat tarmokkaasti kylän asioita. Kaiken touhun keskellä Annalta jää melkein huomaamatta, että Gilbert Blythestä on tullut varsin hauskannäköinen poika.
   
L.M. Montgomeryn (1874-1942) Anna-sarja on yksi maailman rakastetuimmista nuortenkirjaklassikoista. Suomessakin yhä uudet lukijapolvet 20-luvulta lähtien ovat päässeet tutustumaan Annan Shirleyn rakastettavan viattomaan, kujeita ja aurinkoa täynnä olevaan elämänpiiriin kanadalaisella Prinssi Edvardin saarella.
       
Suomentanut: Hilja Vesala, 261 sivua, WSOY 1961 (uudistettu ja tarkistettu suomennos, 1. suomennos 1921)
    
Alkuperäinen nimi: Anne of Avonlea (1909)
    
Tähän tyttökirjaklssikkoon on sukellettu mm. näissä blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Cillan kirjablogi, SivutielläIltatähden syttyessä
   
Anna-sarja:
  • Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, 1908), suom. 1920
  • Anna ystävämme (Anne of Avonlea, 1909.), suom. 1921
  • Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915), suom. 1921
  • Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams 1917), suom. 1922
  • Sateenkaarinotko (Rainbow Valley 1919), suom. 1925
  • Kotikunnaan Rilla (Rilla of Ingleside 1920), suom. 1962
  • Anna opettajana (Anne of Windy Poplars 1936), suom. 2002
  • Annan perhe (Anne of Ingleside 1939), suom. 2002
  • Annan jäähyväiset (The Blythes are Quoted 2009), toim. Benjamin Lefevbre, suom. 2010, novellikokoelma

L.M. Montgomeryn tuotannosta on suomennettu myös nämä klassikot:
  • Pieni Runotyttö (Emily of New Moon 1923), suom. 1928
  • Runotyttö maineen polulla (Emily Climbs 1925), suom. 1948
  • Runotyttö etsii tähteään (Emily's Quest 1927), suom. 1949
  • Sara Stanleyn tarinat (The Story Girl 1911), suom. 1994 (suomennettu uudelleen 2010 nimellä Sara, tarinatyttö)
  • Sara ja kultainen tie (The Golden Road, 1913), suom. 2011
  • Sininen linna. (The Blue Castle, 1926.) suom. 1930
  • Jane Victoria (Jane of Lantern Hill, 1. osa, 1937), suom. 1993
  • Jane Victoria tulee kotiin (Jane of Lantern Hill, 2. osa 1937), suom. 1993
  • Tie eiliseen (The Road to Yesterday, 1974), suom. 1976, novellikokoelma
  • Tiedän salaisuuden (The Doctor's Sweetheart and Other Stories, 1979), suom. 1981, novellikokoelma
  • Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold, 1929), suom. 2009
  • Hedelmätarhan Kilmeny (Kilmeny of the Orchard, 1910), suom. 2012
  • Vanhan kartanon Pat (Pat of Silver Bush, 1933), suom. 2009
  • Pat - Vanhan kartanon valtiatar (Mistress Pat, 1935), suom. 2010
     
Samantyylisiä kirjoja:  Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö, Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha, L.M. Alcott: Pikku naisia,  Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate, Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla-sarja 

Syyskuun luetut

$
0
0
   
Syyskuu meni ohitse aivan vilahtamalla. Vaikka syksy onkin lempivuodenaikani (ja vietin synttäreitänikin), tänä vuonna en ole vielä päässyt nauttimaan kunnolla sen annista, sillä olen kärsinyt puolison kanssa päättymättömästä flunssasta, joka vie kaikki energiat. Sain kuitenkin luettua jokusen kirjan. Toivottavasti energiatasot paranevat lokakuun aikana, sillä en malta odottaa, että pääsen käsiksi Halloween-lukuhaastetta varten keräämäni lukupinoon.
   
Ehdin lukemaan mangalukuhaasteeseen vielä pari teosta lukumaratonin aikana ja niiden lisäksi neljä kirjaa kokonaan ja kahta kerkesin aloittelemaan (Gerry B. Ilvesheimon Ilmestyskirjaa 178/389 sivua sekä Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Sensored Reality sarjan toista osaa, Glitchiä 53/411 sivua). Ilmestyskirjasta ja Sirplaeesta olen kirjoittamassa vuoden viimeiseen Tähtivaeltajaan. Sivuja syyskuun aikana kertyi 1794, parhaat lukukokemukset olivat Yön ja päivän välissä ja Jäänvartija, joskin Sirpaleessa tai Ei enempää kuin ihmisessä ei niissäkään mitään valittamista ollut.
  • Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 2 ja 3
  • Masamune Shirow: Appleseed 1 - The Promethean Challenge
  • Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä (postaus tulossa)
  • Helena Waris: Jäänvartija
  • Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen (postaus tulossa)
  • Sanna Isto: Sirpale (postaus tulossa)
  
   
Lokakuun lukupino on vahvasti Halloween-lukuhaasteen sävyttämä: 

  • Ilkka Auer: Kymnaasi
  • Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati
  • Karoliina Heinola: Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita
  • Joe Hill & Gabriel Rodriguez: Locke & Key 3  ja
  • Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave
  • Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme
  • Isaac Marion: Warm Bodies
  • Elina Pitkäkangas: Kajo
  • Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma

Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä

$
0
0
"Kun on muuttanut monta kertaa elämässään, jättänyt taakseen tusinan verran kouluja 
ja satapäin porukkaa, johon ensin tutustuu ja jonka sitten unohtaa, alkaa väkisinkin 
rakentaa itselleen tyyliä, joka takuuvarmasti pitää kaveriksi pyrkivät loitolla. Musta tunnusvärini suojeli minua ja muita. En halunnut olla helposti lähestyttävä, en viehättävä, 
en hauska tai seurallinen. Olin mieluummin kuin muuri, jota mikään ei heilauttanut, johon kilpistyivät kaikki yritykset tehdä tuttavuutta. Päällä vielä piikkilankaa ja lasinsirpaleita."
    
   
Sari LuhtasenIsadella - Sydän kylmänä on varsin viattoman ja helposti ohitettavan näköinen teos, enkä  ollut huomioinut sitä uutuuskatalogissa lainkaan. Kun Kirjapöllön huhuiluja esitteli teoksen Pride-lukuhaasteen aikana, laitoin sen heti lukulistalle ja varaukseen lähikirjastoon. Takakansi kertoo, että Isadellalla on kolme äitiä, jotka ovat polyamorisessa suhteessa, mutta unohtaa mainita, että nämä ovat myös vampyyrejä. Luin tämän jo elokuussa, mutta säästelin postauksen lokakuulle, jos joku vaikka kiinnostuisi tästä näin Halloween -lukuhaasteen aikana. 
  
Onko sinulla ikinä ollut tunnetta, että haluaisit kääriytyä jättikokoisen vaahtokarkin - siis jos niitä saisi sysimustina - sisään, painua sen superpehmeän massan syövereihin, jäädä sinne ja elää monta kuukautta nassuttamalla ällönmakeita seiniä ympärilläsi? (s. 5)
  
Ainoa vihje vampyyreistä on on Ä:n pisteiden kulmahammasmaisuus ja veritahraisuus, jota ei edes nopealla vilkaisulla huomaa. Siksipä teos onkin kuulemani perusteella eksynyt monissa kirjastoissa ihan tavallisten nuortenkirjojen joukkoon. Tämä saattaa toki houkuttaa jokusen spefiteemoja normaalisti välttelevän tarttumaan kirjaan ja ehkä lukemaan kirjan loppuun asti, mutta se saisi luultavasti enemmän lukijoita oikeassa genrehyllyssään. En tiedä miksi vampyyreistä ei ole haluttu mainita, kirjassa kun asia paljastetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kotimaisissa kirjoissa vampyyrimytologia elää vahvana ja keksii siihen tuoreita näkökulmia. Esimerkiksi Terhi Tarkiaisen Pure mua on yksi viime vuonna lukemieni kirjojen suurin yllättäjä ja niin mainio, että äänestin sitä Blogistanian Finlandiassa. 
  
Hän oli kynällään saanut kivet kasvamaan sammalia ja saniaisia ja kolhot betonimöhkäleet murtumaan. Melkein tuntui siltä, että tytön katse oli saanut ne rapautumaan ja hajoamaan, samalla kun se oli herättänyt eloon kasvillisuuden ennen kuollella kivillä. (s. 176)
      
Isadella on taiteellinen lukioikäinen tyttö, jonka äidit omistavat vartiointifirman. Hänellä on vain vähän tavaroita, eikä hän halua tutustua kehenkään, sillä äitien ruokailutottumusten takia heidän täytyy muuttaa usein. Vampyyrien on nautittava veriaterioita tai heistä tulee fleguja ja tylsiä eivätkä vampyyrit tykkää olla fleguja ja tylsiä. Vaikka nykyaikana, kun "jengi kulkee jo vegaanisissa kengissä, vampyyrit ovat poliittisesti täysin epäkorrekteja". Kirjan aikana Isadella murtaa vampyyrimyyttejä, vaikka pelkääkin, ettei äideistä jää mitään jännää jäljelle ja että heidän lesboutensa on kiinnostavampaa kuin olla vampyyri. 
  
Kuvisluokkaan sain mennä kuin luolaan, kadota syvälle maan uumeniin, ja jättää kaiken muun taakseen. (s. 22)
  
Uudessa kaupungissa Isadella kuitenkin huomaa ystävystyvänsä ja peräti ihastuvansa, täysin päinvastoin kuin oli suunnitellut. Koulussa lähtee kiertämään ilkeämielisiä huhuja hänen äideistään, vaikka "ei kovin herkästi kuuluta koko maailmalle, että hänellä on useampi äiti. Se ei ole teinipiireissä asia, joka sivuutetaan olankohautuksella". En tiedä mikä on tilanne yläasteilla ja lukiossa nykyään, omana aikanani tämä varmasti piti monessa koulussa paikkansa, mutta että LGBTIQ+ ihmiset olisivat yhä niin iso kohun aihe nuorten keskuudessa? Se varmasti riippuu pitkälti kaupungista ja koulusta. Onneksi lukioni oli ilmaisutaitopainotteinen, joten ilmapiiri oli tosi kiva ja erilaisuutta arvostettiin tai vähintään sitä sulautui massaan, joka oli vain muita kouluja värikkäämpi. Isadella olisi sopinut sinne hyvin, sillä hänen sanoin: "oli tasan yksi asia, mitä en halunnut olla: TAVALLINEN". 
   
Valitsin bussilinjan, jonka reitti oli minulle vieras, ja ajelin vähän aikaa, sitten vaihdoin toiselle reitille. Jossain vaiheessa huomasin jääneeni kyydistä pienen puistikon kohdalla, jonne en ollut ennen sattunut. -- Puisto vaikutti hieman unohdetulta ja ehkä juuri siksi kauniilta. (s. 134)
   
Pidin Isadellan Nemimäisestä asenteesta, eikä hänen angstinsa tuntunut teennäiseltä. Itse asiassa useammassa kohtaa samastuin häneen*. Myös kirjan kieli oli miellyttävää, esimerkiksi kuvailuissa: "pudotin kynän kädestäni kuin se olisi ollut homeinen nakki", "olin chilli kuin piru kirkossa", "koulu oli valtava, kuutiomainen betonimöhkäle, kuin jättirobotin ulostus", pizzanreunat, jotka "retkottivat lautasella keltaisina kuin haudasta kaivetut kylkiluut" ja Isadellan ensimmäinen kerta passionhedelmän kanssa saivan minut hymähtelemään ilahtuneena. 
  
Yleensä oli kaksi asiaa, jotka onnistuivat minulta vaivattomasti: nukkuminen ja syöminen. Pystyin torkahtamaan yleensä missä vain ja nukahdin iltaisin, kun sain pääni tyynyyn. Jos edessä oli lautasellinen ruokaa, minä söin sen. (s. 145)*
    
Luhtanen on kirjoittanut - yhdessä Mikko Oikosen kanssa - Nymfit -kirjasarjan, minkä tajusin vasta jälkeenpäin. Vaikka olen saanut sarjan ensimmäisen osan pokkariversion jo useampi vuosi sitten isosikoltani lahjaksi, en ole lukenut sitä vielä. Olen kuitenkin katsonut Nymfit tv-sarjana. Kuvittelin sattumalta alusta alkaen jotkut hahmot samannäköisinä kuin tv-sarjassa. Etenkin Isadellan äidit lainasivat ulkonäkönsä nymfeiltä.
  
Pari tuntia koteloituneena kuin toukka helpotti tunnelmiani paremmin kuin mikään. -- murtauduin ulos kotelostani. Olin aika ryttyinen ja kaukana uljaasta suruvaipasta (kaaliperhonen oli ehkä lähempänä). (s. 39)
  
Minusta tuntuu, että Isadellalla on systesia, sillä hänen mielestään jokaisella värillä on oma tuoksunsa ja yhdessä kohtaa "hajut muodostivat heti päässäni oranssin eri sävyjä, leikkiviä palloja, kuin ilmassa leijuviakypsiä aprikooseja ja persikoita". Arvasin pari juonenkäännettä melko varhaisessa vaiheessa, kuten esimerkiksi Isadellan nimen alkuperän, mutta se ei vaikuttanut lukukokemukseen haitallisesti. Kokonaisuudessaan varsin ilahduttava yllättäjä. Suosittelen ehdottomasti tähän kirjaan tutustumista! Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa.
 
Arvosana:
   
Takakannesta:
Täräyttävän hauska sarja kaikille, joiden elämä ei todellakaan ole vaahtokarkkia.
  
Isadellalla on kolme äitiä, eikä se suinkaan ole erikoisin asia hänen perheessään. Jälleen kerran on aika vaihtaa maisemaa. On varottava tekemästä mitään, mikä kiinnittäisi huomiota ja saisi jonkun kiinnostuksen heräämään. Ja jälleen Isadellalla on sama strategia: pitää matalaa profiilia eikä juuri hankkia kavereita.
  
Mutta sitten uuden koulun kuviksen tunnilla eteen osuu Minna, joka rupeaa heti hanakasti tekemään tuttavuutta. Ja reksin kanslian edessä Fairuz, joka saa miettimään, miten on mahdollista, että jonkun hymy on yhtä aikaa niin sairaan ärsyttävä ja jotenkin… ihana?
   
187 sivua, Otava 2019
     
Isadellasta ja hänen polyamorisista vampyyriäideistä on luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet, Bibbidi Bobbidi Book
  
Samankaltaista luettavaa: Sari Luhtanen & Mikko Oikonen: Nymfit, Matt Haig: Radleyn perhe, Steohenie Meyer: Houkutus, Isabel Abedi: Lucian, Beth Lewis: Suden tie, David Safier: Happy Family

Tärppini Helsingin kirjamessuille 2019

$
0
0
  
Tänä vuonna on jo viides kerta, kun osallistun Helsingin kirjamessuille. Ensimmäisen kerran pääsin maistamaan messuhuumaa 2015. Ihanaa päästä taas keskelle kirjallisuuspöhinää ja tapaamaan toisella puolella Suomea asuvia kirjabloggaajatuttuja. Tässä postauksessa nostan tuttuun tapaan esiin tärppejä lavaohjelmista, jotka olen alustavasti suunnitellut meneväni katsomaan.  
  
Tänäkin vuonna torstai on päivistä kaikkein kiinnostavin ja olenkin koko päivän juoksemassa paikasta toiseen (joskin Kallion lukiolaisten lava houkuttaa eniten, kuten aina). Perjantaina ja lauantaina minua saa nykäistä hihasta, jos haluaa moikata, etenkin bloggaaja-aamiaisella varmaan nähdään monien kanssa. Kannattaa seurata messukuulumisiani myös Instagramista. Sunnuntaista en ole vielä varma käynkö vielä pyörähtämässä messuilla vai autanko anoppia muuttopuuhissa, jotka myös osuvat lokuun loppuun. 
  
Torstai 24.10.
  • 10:30-11:00 Kallio | Helena Waris: Jäänvartija
  • 12:30-13:30 Kumpula | Eva Frantz: Osasto 23
  • 14:00-14:30 Punavuori | Solarpunk - Toivon tieteiskirjallisuutta
  • 14:30-15:00 Kallio | Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch - Sensored Reality 2
  • 15:00-15:30 Punavuori | Fantasian vahvoja naisia
  • 16:30-17:00 Kallio | Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja
  • 17:00-17:30 Kallio | Sini Helminen: Maan povessa
  • 18:00-18:30 Kallio: Nonna Wasiljeff: Tomupoika

   
Perjantai 25.10.
  • 11:30-12:00 Kallio | Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
  • 14:00-14:30 Kallio | Mats Strandberg: Loppu
  • 16:30-17:00 Kallio | Eino Nurmisto: Homopojan opas - Kaikki mitä sinun tulee tietää, ja vähän muutakin
  • 17:30-18:00 Kallio | Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
  • 18:00-18:30 Hakaniemi | Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus
  • 18:30-19:00 Kallio | Sanna Isto: Sirpale
  
   
Lauantai 26.10.
  • 13:00-13:30 Kallio | Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
  • 16:00-16:30 Kallio | Eppu Nuotio & Maami Snellman: Salasana: Rakkaus
  • 19:00-19:30 Kruunuhaka | Päivi Laitinen: Reissunaisia
   
   
Sunnuntai 27.10.
  • 13:00-13:30 Kruunuhaka | Artemis Kelosaari: Kannibalismin historia
  • 14:00-14:30 Punavuori | Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki 
  • 16:30-17:00 Kallio | Minna Canth - Historian todellinen supernainen
Viewing all 899 articles
Browse latest View live