Minna Canth: Köyhää kansaa

Huomasin Minna Canthin päivän tänäkin vuonna hieman lyhyellä varoitusajalla. Päiväähän on juhlistettu vasta vuodesta 2007. Canthan on ainoa Suomessa liputuspäivän saanut nainen, ja koska hänet tunnetaan naisten aseman ja tasa-arvoisuuden äänitorvena, on päivässä mukana myös tämä näkökulma, Tiesittekö, että jo Canth ehdotti naisten äänioikeutta omana elinaikanaan?

    

Olen syntyjäni kuopiolainen ja vahvasti tasa-arvon kannattaja. Siksipä otin viime vuonna perinteeksi lukea yhden teoksen häneltä 19.3. paikkeilla. Onneksi lähikirjastosta löytyi hyllystä tämä kokoelma, josta luin tuon ensimmäisen, vuonna 1886 ilmestyneen novellin Köyhää kansaa. Valitsin teoksen ajankohtaisen teeman ja lyhyytensä vuoksi. Olisin halunnut lukea Spiritistisen istunnon (näytelmä), mutta siitä oli vain yksi painos ilmestymisvuodeltaan 1894, sekin kirjaston varastossa. Varasin sen, mutta teos ei ehtinyt vielä tulla. Jatkan sillä Linnean Lukuharjoituksia -lukuhaasteen suorittamista. (Pitäisiköhän tuota opusta lukea hansikoiduin käsin?)

Minna Canth on ollut uskomattoman tarkkasilmäinen ja -sanainen ajankuvaaja. Köyhää kansaa on jo 130-vuotias, mutta samalla ajaton kuvaus köyhyydestä ja sen aiheuttamista ongelmista. Teemoiltaan tämä nopealukuinen teos on jälleen hyvin ajankohtainen - vaikka yhteiskunnan tukiverkot ovatkin nykyään paremmalla tasolla kuin tuolloin, syrjäytyneitä ja soppajoinoissa palelevia ihmisiä löytyy yhä 2010-luvun Suomesta. 

  

Köyhyys on esitetty romaanissa tasa-arvoisena, se kun ei katso sukupuolta. Köyhyyden vaikutukset ja syyt eri sukupuolille toki ovat eroavia. Naisilla esimerkiksi raskaus, lastenhoito, ruoan pöytään saaminen ja pienimuotoiset käsitöillä kerättävät tulot tuovat omanlaisiaan haasteita, kun taas miehillä perheen elättäjänä paineet rahan keräämiseen kodin ulkopuolisissa töissä ovat suuret. Vaikka Canthin teoksissa esiintyvät naishahmot eivät pyrikään kumouksellisesti parantamaan asemaansa, terävä kuvaus naisten ahdingosta on todennäköisesti herättänyt muutosvoimaa jo aikalaislukijoissakin, joskin rohkeasanaista kirjailijaa myös kirtisoitiinkin. 

  

Keskiössä seurataan Holpaisen perhettä, johon kuuluu isän lisäksi äiti-Mari ja neljä lasta: Hellu (8), Petu (5), Ville (3) ja Anni-vauva. Yllätyin suuresti, kuinka Canth oli kirjoittanut Marin pohtimaan, oliko ollut syntiä tehdä lapsia maailmaan, sellaisena kuin se oli 1800-luvun lopulla: köyhyys ja nälkä kun eivät kosketa syntymättömiä. Tämä on itseasiassa yksi monista perusajatuksista oman vapaaehtoisen lapsettomuuteni taustalla, tosin ilman uskonnollista painolastia. 

  

Romaanin sivut kääntyivät kevyesti, vaikka tarinalla ei ole onnellista loppua, eikä sen puoleen onnellista keskikohtaa tai alkuakaan. Aikoja kuvataan kovina ja työpaikkoja haastavina saada. Silti samaan aikaan varakkaammat ihmettelevät Holpaisen isännän ahdinkoa. Kyllähän sitä nyt jotain työtä aina löytyy, kun vaan yrittää. Tai sitten ei. 

  

Realistikkona kiitosta kerännyt Canth kirjoitti hyvin modernisti, eikä pelännyt erottautua aikalaisistaan - aivan niin kuin tuon kirjailijan kuvan alle valitsemani lausahduskin paljastaa. Canth ei epäröinyt esittää ihmismielen pimeitäkin puolia. Eräs romaanin henkilöistä alkaa nähdä varjoissa vaanivia petoja, jotka houkuttelevat häntä tekemään pahaa ja vaikka tietää itsekin kokemansa hahrhaksi, hän vajoaa pimeään kuiuun, josta ei pääse takaisin. Lisäksi tekstissä on kuvattu myös ajan tuoksukirjoa: mätä, virtsa ja uloste maalaavat lukijan eteen koruttoman ja paljaan kuvan ihmisyydestä.

  

Canth kuvaa tarkkaan Holpaisen lapsia ja kuinka köyhyys vaikuttaa heihin. Hellu on ikäisekseen pienikokoinen huonon ruokavalion vuoksi. Reippaalla ja auttavaisella tytöllä on myös ollut pitkään ongelmia silmiensä kanssa, ja hän näkee vain toisella, silläkin heikosti. Silti tämä ei valita, vaikka perheellä ei ole varaa käydä lääkärillä. Petu-parka puolestaan joutuu käyttämään tyttöjen mekkoa, jonka on saanut käyhäinapuna. Poikaa ei tämä haittaa, sillä hän katselee haalistuneen helman koristeita mielellään. Hieman edellä aikaansa tällainen, sillä David Walliamsin muutama vuosi sitten ilmestyneessä Poika ja mekko -lastenkijassa on  edelleen jossain määrin valtavirrasta poikkeava ja kiistelty näkökulma. 

  

Canth on ottanut myös vahvasti kantaa uskontoon, ja siihen, ovatko kaikki ihmisen elämänsä aikana kohtaamat vaikeudet oikeutettavissa Jumalan lähettäminä koettelemuksina. Canth puhuu tohtorin suulla pastorille siitä, että on olemassa monta keinoa tasapainottaa epäoikeudenmukaisesti painotettuja vaakakuppeja: lopetettaisiin rikkaus ja köyhyys, annettaisiin kaikille töitä ja tarpeeksi syötävää, parannettaisiin terveydenhuoltoa, oikeutettaisiin eutanasia parantumattomasti sairaille ja lopetettaisiin sodankäynti. Mitä viisaita sanoja yhä tänään. Canth on tällä hetkellä minun silmissäni suomalainen vastine äiti Teresalle. 

  
79 sivua, Gummerus 2007 (3. painos, Köyhää kansaa ilmestynyt ensimmäisen kerran 1886)

 Nannan kirjakimara