Johanna Hulkko: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus

     

    

   

Johanna Hulkon lastenkirjasarja Geoetsivät on hyvin suosittu ja luettu sarja ainakin oululaisten lasten keskuudessa, teokset ovat aina lainassa. Tein tuon havainnon, kun olin loppuvuoden 2017 töissä Oulun koulukirjastoissa. Laitoin nimen korvan taakse, ja viimein nyt tuli hyvä hetki tutustua tähän jo ilmiöksi nousseeseen sarjaan sen ensimmäisen osan Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus avulla. Enkä yhtään ihmettele, miksi sarja maistuu niin hyvin nuoremmille lukijoille. Teksti on hauskaa, mutta lukijaansa aliarvioimatonta ja jopa aikuinen viihtyy mainiosti sen parissa. On pakko lukea lisää tätä sarjaa.

On kesä, koulu on juuri päättynyt ja se tarkoittaa, että voi olla ulkona vaikka koko päivän. Päähenkilö on viidesluokkalainen Raparperi, joka harrastaa geokätkeilyä. Hänen isänsä ja tämän puoliso Pekka lukivat aiheesta ensin lehdestä, minkä jälkeen kaikki kolme liittyivät kätköilijöiden verkkosivustolle ja olivat pian koko perheen voimin etsimässä ensimmäistä kätköään. Raparperi houkutteli parhaan ystävänsä, neljännellä luokalla olevan Emmin mukaan ja nimimerkillä Geoetsivät kaksikko on löytänyt jo kaksikymmentä kätköä. Raparperi on lukemassa kesän aikana kuusi kirjaa, jotta saa ratkaistua mysteerikätkön koordinaatit.
 

[K]oulun huoltomies, jota kutsuttiin Luksukseksi. Aina kun häntä tarvittiin, opettajat muistivat sanoa, että on kyllä luksusta, että meidän koulussa on oma huoltomies, ei sellaista nykyaikana tavallisesti kouluissa ole. (s. 10)

 
Tytöt ja Raparperin isät lähtevät etsimään kätköä onton, Pirunpesäkiveksi kutsutun siirtolohkareen läheltä. Se on tafoni, eli kiveen on rapautumalla syntynyt luolia, joihin pystyy menemään sisälle. Raparperin mielestä kivi näyttää aivan jätiiläisen pudottamalta juustolta. Kiven sisällä tuoksuu sammalelta ja samalta kuin Raparperin mummon maakellarissa. Kiva retki päättyy siihen, että Emmin pikkusisko Salli hukkaa vasta saamansa puhelimen, eikä tämä uskalla sanoa siitä aikuisille.

Oli taikailta, valkoista, kesäillan valoa, pallona iniseviä hyönteisparvia, metsän kosteinen, sammalen tuoksu ja järvestä kantava veden ääni. Jossain huusi kuikka. (s. 91)

 
Seuraavana päivänä tytöt suunnittelevat uuden retken kivelle etsiäkseen puhelinta. Matka on polkupyörillä pitempi kuin autolla ja kaiken lisäksi yhden pyörän kumi hajoaa. Onnettomuudet seuraavat toisiaan ja pian heillä on harminaan kaksi kastunutta ja yksi kadonnut puhelin. Sallin puhelinta etsiessään Raparperi näkee oudon miehen metsässä. Tämä jättää jälkeensä paketin, josta lasten tutkiessa paljastuu seteleitä.
 

Hän kurkisti kiven alta pilkottavaan onkaloon ja veti syvään hekeä ennen kuin työnsi sinne kätensä. Koloissa saattoi olla mitä tahansa. Samakoitakin. (s. 5)

Opin teoksesta paljon geokätkeilystä ja sen erikoissanastosta. Reissuötökkä on pieni esine, jonka siirtyy kätköstä toiseen ja se on tarkoitus saada kuljetettua jonnekin tiettyyn paikkaan. Jästi on asiaan vihkiytymätön, eli ei harrasta geokätkeilyä. Pahimmassa tapauksessa jöätit saattavat tuhota tai varastaa kätkön "olipa joku ääliö joskus pissinytkin löytämäänsä purkkiin". Tämä oli oikein hieno teos, jota suosittelen erityisesti 9-12-vuotiaille.