"Mä olisin vaan sellainen sieppari ruispellossa."
Heinäkuun lukupiirikirja
J.D. Sallingerin Sieppari ruispellossa kertoo 16-vuotiaasta Holden Caulfieldista. Teos kuuluu niihin klassikoihin, joita yleensä luetaan jo peruskoulussa ja lukiossa, mutta omalta kohdaltani se on jäänyt aikaisemmin lukematta. Nyt tämä klassikko ja 60-luvun teinien kulttiteos tuli vastaan lukupiirissä ja tartuinkin teokseen vailla mitään ennakkokäsitystä.
Sieppari ruispellossa on jakanut lukijansa kahteen leiriin, sillä se koetaan joko todella hauskana tai kauhean tylsänä. Mielipide-erot voivat osin johtua myös kahdesta toisistaan paljon poikkeavasta suomennoksesta. Ensimmäinen, Pentti Saarikosken suomennos ilmestyi 1961 ja se on kirjoitettu Helsingin slangilla. Vuonna 2004 ilmestyi tämä lukemani painos Arto Schroderuksen suomentamana yleiskielellä kirjoitettuna painoksena.
Tajusin vasta jonkin matkaa luettuani, että uusi suomennos tosiaan eroaa merkittävästi venhemmasta. Olikin ehtinyt hieman ihmetelemään yhden lukupiiriläisen kommenttia "se on kirjoitettu kokonaan slangilla". Luin sitten muutamista blogeista (mm. Sallan lukupäiväkirja) vertailuja uuden ja vanhan käännöksen välillä. Ero oli aikamoinen ja syystäkin vanha suomennos on herättänyt paljon keskustelua.
Tämä uusi suomennos on erittäin helppolukuinen, mutta se tuntuu korostavan Holdenin angstia ja sopeutumattomuutta ärsytykseen asti. Holden on jälleen kerran saanut potkut koulusta ja nuori miehenalku seilaa sen jälkeen edestakaisin New Yorkissa kuin kaarnavene virran mukana. Teoksen tapahtumat sijoittuvat muutaman päivän ajalle hieman ennen joulua. Lisäksi Holden kertoo takaumien kautta lapsuudestaan ja muista kouluistaan.
Holden pitää lähes kaikkea ja kaikkia kornina (mauton, tyylitön) tai falskina (teennäinen), etenkin elokuvat, niissä olevat näyttelijät ja niitä katsomaan menevät ihmiset. En voinut olla pohtimatta oliko hänellä ADHD, sillä sen verran vaikeaa pojalle oli keskittyä yhteen asiaan. Eniten nautin hänen kirjallisista viittauksistaan.
Luen paljon klassikkoja, niin kuin esimerkiksi Paluu nummelle ja vastaavaa, pidän niistä, ja luen paljon sotakirjoja ja salapoliisitarinoita, mutta en minä jaksa niistä hirveästi innsotua. parhaiten innostun sellaisista kiroista, että kun ne saa luettua loppuu, sitä toivoisi että kirjailija olisi tosi hyvä ystävä, jolle voisi soittaa milloin huvittaa. Niin ei tosin käy kovin usein. (s. 30)
En aivan tavoittanut sitä kirjan syvintä ominaisuutta, joka tästä tekee klassikon, sillä lukukokemuksen päällimmäisin tunne oli tylsistyminen ja sivut kääntyivät vain pakotettuna eteenpäin. Olen toki tyytyväinen, että olen jälleen tutustunut yhteen klassikkoon ja lisännyt siten kulttuurista pääomaani, mutta jäin miettimään olisinko viihtynyt slangi-version parissa paremmin. Vahvimmin lukukokemuksesta mieleeni jäiät korvaläpällinen metsästäjänlakki ja ihmettely, minne Kekuspuiston sorsat menevät talvella.
Arvosana:
J. D. Salingerin romaani on Yhdysvaltain nykykirjallisuuden eläviä klassikkoja, kuuluisa Odysseys-tarina 16-vuotiaasta Holden Caulfieldistä, joka on saanut potkut koulustaan, koska on osoittautunut välinpitämättömäksi, eikä ole menestynyt. Holden karkaa koulusta kotikaupunkiinsa New Yorkiin ja elää siellä pari levotonta vuorokautta ”omaa elämäänsä” haluamatta ja uskaltamatta kohdata vanhempiaan.
Kirja on ”mieletön juttu” harhailusta suurkaupungissa, jazz-klubeissa, yökerhoissa, museoissa, hotelleissa, kaduilla; täynnä hauskoja ja ei-niinkään-miellyttäviä kokemuksia.
Suomentanut: Arto Schroderus, 289 sivua, Tammi 2004 (1. suomenkielinen painos 1961 Pentti Saarikoski, uusi suomennos 2004)
Alkuperäinen nimi: The Cathcer in the Rye (1951)
Mielipiteitä jakava klassikko on luettu mm. näissä blogeissa:Oksan hyllyltä, Booking it some more, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Amman lukuhetki, Pilkkuun asti, Lukuisat kissanpäivät